NurmiNauta -hankkeessa kerättiin säilörehunäytteitä yhdessä Savonian opiskelijoiden kanssa

25.03.2020 12:17

Nautatilan tuottava nurmi -hankkeessa on yhtenä tavoitteena analysoida nurmisäilörehun hometoksiinipitoisuuksia niistä rehuista, joiden syönti on jäänyt alle odotetun. Samalla halutaan tutkia myös etenkin sitä, kuinka säilörehun hometoksiinit vaikuttavat vasikoiden kasvuun ja terveyteen. Hometoksiineja ja toksiinilajeja tutkitaan ympäri hankealuetta otetuista säilörehunäytteistä, joita myös Savonian opiskelijat kävivät keräämässä.

säilörehunäytteet.jpg

Tiedetään, että hometoksiinit voivat merkittävästi vaikuttaa naudan kasvuun, hedelmällisyyteen ja maidontuotantoon ja että kullakin hometoksiinilla on juuri sille spesifejä vaikutuksia. Haastavaa hometoksiinien havaitsemisesta tekee se, että niitä ei erota rehusta silmämääräisesti. Toksiineita tuottavat homeet pääsevät yleistymään etenkin kosteissa olosuhteissa ja jos rehun sekaan pääsee maata. Hyvin usein etenkin toisen ja kolmannen sadon rehut sisältävät pieniä määriä eri toksiineja. Säilörehun ollessa naudan dieetin määrällisesti suurin komponentti, voivat toksiinien saantimäärät kasvaa näin ollen yllättävänkin suuriksi.

Hyvillä säilörehun teko- ja syöttökäytännöillä voi toksiinien määrää hillitä merkittävästi. Pötsin mikrobistolla on kyky hajottaa hometoksiineja, mutta pitkäaikaisessa altistuksessa tämä kyky voi heikentyä. Tulee myös muistaa, että kokonaisuudessaan pienetkin toksiinimäärät heikentävät koko rehuerän laatua ja maittavuutta.

"Säilörehunäytteet ovat avainasemassa pelkästään
jo ruokinnan suunnittelun kannalta."

Säilörehunäytteet ovat avainasemassa pelkästään jo ruokinnan suunnittelun kannalta. Rehunäytteistä saadaan arvokasta tietoa paitsi ravintoaineista ja toksiineista, myös esimerkiksi lannoituksen riittävyydestä ja kasvilajien sopivuudesta. Analyysejä on suositeltavaa ottaa jokaisesta rehuerästä ennen syötön aloittamista, ainakin kerran kahdessa kuussa tai vähintään siilojen ja rehuerien välillä. Säilörehunäytteistä saatavalla tiedolla ja sen hyödyntämisellä on valtava vaikutus eläinten tuotokseen, hyvinvointiin ja sitä kautta myös talouteen. Näytteitä otettaessa tulee kiinnittää huomiota näytteen tasalaatuisuuteen: huolellisesti sekoitetut osanäytteet siilon tai paalin eri kerroksista mahdollistavat luotettavan ja tasalaatuisen näytteen. Näytteen kokonaispainon on hyvä olla vähintään 500 grammaa ja pussi tulee sulkea ilmatiiviisti ennen labraan lähettämistä. Kuten kaikessa menestyksekkäässä työssä, myös näytteiden kohdalla huolellisuus ja perusteellisuus on kaiken a ja o. Muistakaahan ottaa näytteitä ja arvioida omaa satoanne aktiivisesti!

Hanketyöntekijä Maiju Pajula, Atria Tuottajat

 

Savonian opiskelijat mukana NurmiNauta -hankkeessa

imagebr8n.png

Olemme Savonia-ammattikorkeakoulun toisen vuoden agrologiopiskelijoita ja suoritimme kevään 2020 aikana Ideasta hankkeeksi-kurssin. Kurssiin kuului työskennellä haluamansa hankkeen parissa ja pääsimme osallistumaan Tuottava nautatilan nurmi- kehittämishankkeeseen. Vastuualueemme NurmiNauta -hankkeessa oli työpakettiin kaksi kuuluva säilörehunäytteiden kerääminen annetulta alueelta. Keräämistämme rehunäytteistä tutkitaan toksiinipitoisuuksia ja niiden vaikutusta esimerkiksi syöntiin.

Keräsimme näytteitä yhteensä kahdeksalta tilalta Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueelta. Näytteitä tarvittiin toisesta ja kolmannesta säilörehusadosta sekä mahdollisesta kokoviljasäilörehusta. Jos rehuissa ilmeni homeisia kohtia, myös niistä otettiin erilliset näytteet.

 Keräsimme rehunäytteitä paaleista, aumoista sekä siiloista. Keräsimme jokaisesta satoerästä omat näytteet porakoneen ja rehukairan avulla. Erottelimme osanäytteet sisä- ja ulkopinnan mukaan omiin sankoihin, joista kokosimme omat 500 gramman näytepussit. Pakkasimme näytteet kylmälaukkuihin ja toimitimme ne eteenpäin.

Oman haasteensa näytteenottoon toi kevättalven vaihteleva sää. Saimme kerätä näytteitä niin räntäsateessa kuin auringonpaisteessakin. Tänä talvena ei ainakaan lumenpaljous tuonut lisähaastetta näytteiden keruuseen, sillä lunta ei ollut nimeksikään siilojen tai aumojen päällä.

Tehtävä oli meille opiskelijoille mieleinen ja antoi uutta näkökulmaa hanketyöskentelystä. Oli mielenkiintoista päästä kiertämään erilaisilla tiloilla ja nähdä eri toimintamalleja. Haluamme kiittää mahdollisuudesta päästä työskentelemään tämän hankeen parissa.

Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat,
Liinu Murtola, Heta Ollikainen, Ainomaria Räisänen