Apilan merkitys kasvihuonekaasujen vähentämisessä on merkittävä. Luontainen typensidontakyky ja heinäkasveja pienempi lannoitustarve tekee siitä merkittävän kasvin ilmaston lämpenemisen torjunnassa.
Maatalousmaiden kasvihuonekaasujen sekä hiilen ja typen kiertodynamiikan ymmärtäminen päästöjen vähentämiseksi on tällä hetkellä yksi maataloustutkimuksen keskeisistä aiheista. Nurmiviljellyt kivennäismaat voivat toimia hiilidioksidin (CO2) nieluina tai lähteinä, pieninä metaanin (CH4) nieluina ja usein voimakkaina dityppioksidin (N2O) päästölähteinä. Dityppioksidi on voimakas kasvihuonekaasu ja globaalisti maatalous on vastuussa noin 60 prosenttia sen päästöistä. Suuri osa näistä päästöistä johtuu typpipohjaisten lannoitteiden käytöstä. Viljelysteknisillä ratkaisuilla, kuten erilaisten hyödyllisten kasvien lisäämisellä viljelykiertoon, voidaan vähentää niin dityppioksidin kuin myös hiilidioksidin päästöjä.
Puna-apilasta apua dityppioksidin sidontaan?
Suomen viljeltävästä peltoalasta noin 35 prosenttia on viljelty rehunurmella. Nurmella olevat kivennäismaat ovat osoittaneet hiilensidontapotentiaalia erityisesti kasvukauden aikana juuristoon sitoutuvan hiilen takia. Syväjuuristen monivuotisten kasvien, kuten ruokonadan, viljelyn on raportoitu kasvattavan maatalousmaiden hiilivarastoja. Nurmiviljeltyjen monivuotisten palkokasvien, kuten puna-apilan, tärkeimpiä ominaisuuksia onkin biologinen typensidonta ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen heinäkasveja pienemmän lannoitustarpeen vuoksi. Tämän lisäksi puna-apilalla on havaittu olevan potentiaalia sitoa dityppioksidia ilmakehästä maaperään. Tämän vuoksi apilalla voi olla erittäin merkittävä rooli maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä.
Lisää tietoa kerätään koko ajan
Tutkimuksessa saatua tietoa biologisesta typen- ja hiilensidonnasta voidaan käyttää suomalaisen elintarviketuotannon hiilineutraaliuden ja Suomen omavaraisuuden kehittämisessä. Nurmien hiilen- ja typensidonnan tehostamiseksi tarvitaan tutkimuksia, jotka yhdistävät maanpäällisen ja -alaisen hiili- ja typpidynamiikan prosessit, sekä viljelykasvien toiminnan vaikutuksen näihin ja sadontuotantoon.
Luonnonvarakeskus tutkii erityisesti Maaningan toimipisteessä erilaisia tapoja hyödyntää puna-apilaa sekä syväjuurista ruokonataa ilmastoviisaissa viljelykierroissa. Useammalla pellolla on tehty kesästä 2021 asti kasvihuonekaasumittauksia niin kammiomittausmenetelmällä kuin pyörrekovarianssitekniikalla. Kammiomittausmenetelmällä saadaan hetkellisiä mittaustuloksia eri kohdista peltoa, ja näitä tuloksia voidaan muiden ympäristömuuttujien avulla käyttää laskemaan ja mallintamaan pellon vuosittaista kasvihuonekaasujen vaihtoa. Pyörrekovarianssitekniikalla voidaan mitata jatkuvasti ekosysteemitasolla pellon kasvihuonekaasuvaihtoa. Näitä yhdistämällä saadaan kattavaa ja luotettavaa tietoa kasvihuonekaasuista ja niiden käyttäytymisestä.
Toistaiseksi tutkimuksissa on havaittu apilanurmen osalta dityppioksidipäästöjen vähentymistä, ilman että saadun sadon määrä tai laatu kärsii siitä. Myös hiilidioksidipäästöjen on havaittu laskevan syväjuuristen kasvien osalta ja siten voimme olettaa hiilisyötteen maaperään kasvavan. Useamman hankkeen ollessa yhä meneillään, saamme tuloksia varmasti lähivuosina enemmän ja pääsemme hyödyntämään tätä tietoa.