Osuuskuntien jäsenyyden merkitys
Hyvät palvelut eurojakin tärkeämpiä
15.12.2021 14:30Nousiaisen maitotilan isäntä Anssi Nousiainen on tyytyväinen osuuskunnan euromääräiseen hyötyyn, mutta sitäkin tärkeämpi on toimiva palvelukokonaisuus.
Anssi Nousiainen on ollut Osuuskunta Lihakunnan jäsen vuodesta 2017 alkaen. Liittymisen perusteet olivat hänelle selvät.
– Oli itsestään selvää, että kun nautoja toimitetaan Atrialle, niin ollaan myös jäseniä. Ja kyllä osuuskuntien maksama korkotuotto erottuu edukseen, Anssi Nousiainen kertoo.
Nousiaisen tilalla on osuusmaksu maksettu täysimääräisenä ja jäsenyyden euromääräiset hyödyt ovat selvillä. Anssi on laskenut jäsenyyden tuottavan heille lisätiliä noin 20 euroa myytyä vasikkaa kohden.
– Eurot edellä tähän on lähdetty. Osuuspääomalle maksetaan hyvää korkoa ja palautuskin on ollut tuntuva. Vaikea on muualta saada tällaista tuottoa. Ja pidän tätä varsin riskittömänä sijoituksena, Anssi kertoo.
”Mitä paremmin mullimies pärjää, sitä paremmin maitotilakin pärjää.”
HYVÄT PALVELUT RATKAISEVAT
Vaikka Nousiainen tuntee jäsenyyden hyödyt euroissa, kokee hän A-Tuottajien ja A-Rehun tarjoamien palvelujen olevan itselleen tärkeämpää.
– Maidontuottajalle tuotto on aika pieni suhteutettuna liikevaihtoon. Teuraseläinten ja vasikoiden noutojen toimivuus on ollut meille kuitenkin se ykkösasia.
Nousiainen on tyytyväinen Atrian tarjoamaan palvelukokonaisuuteen. Atrialla on hyvät tuotteet ja A-Rehun palveluja tila käyttää säännöllisesti. Erityisesti A-Rehun viljanvälitys saa kiitosta.
– En aiemmin edes tiennyt, että A-Rehu välittää viljaa tilalta toiselle. Viime kesänä se tuli tänne meidän korkeudellemme. Soitin A-Rehulle, kerroin paljonko tarvitsen ja ostin käytännössä koko vuoden viljat kerralla. Se on hyvää palvelua, Nousiainen kiittää.
PERUSTEHTÄVÄ SÄILYTETTÄVÄ KIRKKAANA
Nousiainen näkee tuottajien vaikutusmahdollisuudet Atrian kehitykseen hyvinä. Tulevaisuutta silmällä pitäen hän kuitenkin toivoo, että osuuskuntien perustehtävä säilyisi kirkkaana.
– Kyllä 90 prosentin omistajaosuudella osuuskunnilla on mahdollisuus vaikuttaa. Ja edustajilla on varmasti riittävästi tietoa näkymistä. Tällä hetkellä tuotantokustannusten nousu on ollut sellaista, että osuuskunta voisi tuoda paremmin kantansa läpi. Tavoite hiilineutraalista tuotannosta on tärkeä sekin, mutta tärkeää olisi pitää myös lihaketju kasassa. Mitä paremmin mullimies pärjää, sitä paremmin maitotilakin pärjää, Anssi tiivistää.
Nimi: Maatalousyhtymä Nousiainen, Anssi, Kyösti ja Taina Nousiainen, Iisalmi
Tuotantosuunta: Maidontuotanto, noin 220 lypsävää
Teksti:
Suvi Rinta-Kiikka, Viestintätoimisto Selander & Co