Mäenpään tila 4/2023

22.12.2023 15:38

Mäenpään tilalla 2.-8.10.2023

MAANANTAI 2.10.2023

SÄÄTILA + 12,6, poutaa

FIILIS 😊

Kylvökone pestiin ja rasvattiin syksyn vehnänkylvön jäljiltä talvisäilytystä varten aamupäivän aikana. Syksyn puinnit oli viikkoon 40 mennessä saatu tehtyä rypsin puintia lukuunottamatta. Edellispäivänä puitua rypsiä laitettiin kuivuriin puoliltapäivin. Rypsin kuivaus tapahtuu viileämmässä lämpötilassa korkean öljypitoisuuden takia, joten kuivausaika on vastaavasti pidempi. Broilerhallien valmistelua jatkettiin tiistaina saapuvaa untuvikkoerää varten. Kuiviketurpeet tulivat jo viime viikon torstaina tilalle ja olivat saaneet rauhassa lämmetä ja turvepöly hiljalleen laskeentua halliin levityksen jälkeen. Untuvikkorehukuljetus saapui myös jo viime lauantaina, joten rehu oli valmiina siilossa untuvikkoja varten.

Ensimmäinen lannoitekuljetus satokaudelle 2024 saapui iltapäivällä. Lannoitteiden varastointipaikka siirrettiin uuteen, logistisesti parempaan paikkaan maatilan pääkeskuksessa.

 

TIISTAI 3.10.2023

SÄÄTILA +13,4 astetta, poutaa

FIILIS 😊

Aamupäivällä tuli lannoitetta toinen toimitus Taipaleen konehallille varastoitavaksi. Purkamisen oli sujuttava jouhevasti, jotta ehdimme vastaanottamaan untuvikkoja ajoissa. Vesilinjoista päästettiin vettä, jotta juomavesi olisi raikasta. Pienet untuvikot saapuivat 1a, 1b ja 2a halleihin aikataulussa klo 12.45. Untuvikkojen vastaanottoon saimme apua Punkarin tilan väeltä.

Untuvikkojen vastaanoton jälkeen rypsin puintityö pellolla jatkui. Ensimmäiset rypsikasvustot olivat puintivalmiina tänä vuonna jo syyskuun puolivälissä. Kuivan kevään ja alkukesän seurauksena nyt lokakuulla puitavat pellot olivat tuolloin vielä osin vihreinä epätasaisen taimettumisen takia. Illalla oli vuorossa ensimmäinen iltakierros kanalassa.

 

KESKIVIIKKO 4.10.2023

SÄÄTILA +13,7 astetta, 2,6 mm sadetta

FIILIS 😊

Aamukäynti tehtiin edellispäivänä täytettyihin broilerhalleihin.  Tänään oli vuorossa untuvikkotoimitus 3a ja 4a halleihin. Saimme tänäänkin apua ystäviltämme Punkarin tilalta untuvikkojen vastaanottotyössä. Aamupäivällä laitoimme rypsiä uuden erän kuivamaan.

Ennen iltapäivän sadekuuroa ehdimme puimaan Haapojanmaalta kuormallisen rypsiä. Iltakäynti kanaloissa olikin täysimääräinen kun kaikki kasvatuspaikat olivat nyt täynnä.

 

TORSTAI 5.10.2023

SÄÄTILA +8,8 astetta, poutaa

FIILIS 😊

Aamukierto suoritettiin rutiinilla. Linnut ovat kasvaneet normaaliin tapaan ja levittäytyneet tasaisesti halliin. Puimuri tarvitsi huoltoa. Puimurin silppurin terät olivat tylsyneet usean syksyn puinneissa. Aamupäivällä käännettiin terät ympäri, sillä sitkeä rypsin korsi ei enää tylsillä terillä läpäissyt silppuria. Sää oli poutaantunut puoleen päivään mennessä, joten rypsin puinti alkoi sujua. Rypsiä saatiin puitua päivän aikana yhteensä kymmenen hehtaaria. Iltakierto kanaloissa ja iltalenkki Urho-koiran kanssa päättivät torstaipäivän.

maenpaa-20231222-8.jpeg

 

PERJANTAI 6.10.2023

SÄÄTILA +9 astetta, 7,7 mm sadetta

FIILIS 😊

Aamukanalan jälkeen jatkui puintityö. Epävakaisesta säästä huolimatta puinti onnistui Taipaleen kylällä tuulisessa säässä mainiosti koko päivän. Sadekuurot olivat paikallisia ja sadealueet kulkivat muutaman kilometrin päässä puitavasta pellosta. Karhu-Haapala saatiinkin puitua loppuun ennen illan sadetta.

Kotikuivaajan siilot alkoivat olla täynnä ja iltapäivällä siirsimme vehnää kanaloiden siiloihin, jotta saamme loput rypsit varastoitua kuivaajan siiloihin.

maenpaa-20231222-2.jpeg

 

LAUANTAI 7.10.2023

SÄÄTILA +6,8 astetta, 5,5 mm sadetta

FIILIS 😊

Sateinen aamu valkeni lauantaina. Kuivaaja laitettiin puoleltapäivin käyntiin. Viikon aikana puitua rypsiä oli edelleen kuivattavana. Puinti ei onnistunut kostealla kelillä, joten Urho-koiran kanssa oli sopivaa aikaa lähteä takametsään etsimään syksyn viimeisiä kantarelleja. Metsäretki ei sujunut ihan suunnitellusti, sillä pakettiauto juuttui metsätiellä sateen pehmentämään liejuiseen kohtaan. Tarvittiin vetoapua, jotta matka jatkui. Metsästäjänleike kantarellikastikkeella maistui erityisen hyvältä reippailun jälkeen.

Illalla lämpeni kanalakäynnin jälkeen pihasauna.

 

SUNNUNTAI 8.10.2023

SÄÄTILA +6,6 astetta, poutaa

FIILIS 😊

Kanalojen aamukierron jälkeen rypsin kuivaus jatkui sunnuntainakin. Iltapäivällä kaivinkoneyrittäjä tuli peittelemään hakekasoja. Hakekasan päälle vedetään suojapaperia kaivinkoneen kourassa olevan telineen rullasta. Suojapaperi suojaa kuivia hakepuita sateelta ja lumelta. Haketta kuluu vuoden mittaan valtaisa määrä tuotantorakennusten lämmitykseen.

Iltakierto kanaloissa päätti syksyisen kolean puintiviikon. Seuraavalla viikolla sadonkorjuuaika saatiin päätökseen.

maenpaa-20231222-5.jpeg

 

Mäenpään tila, Ylistaro

Yrittäjät: Mervi ja Harri Mäenpää 
Tuotantosuunta: Broilerituotanto 
Perustettu: Sukupolvenvaihdos vuonna 1991 
Eläimiä: 100 000 broileria 
Muuta: Tilalla työskentelee päätoimisesti poika Antti ja opintojen ohella auttavat Matias ja Aleksi. 

Lue edellinen viikko tilalla -tarina