Atria Tuottajien siitossonnihuutokaupoissa 2023 rikottiin ennätyksiä jälleen
04.05.2023 09:01K-H.Ulle
Atrian historian 19. siitossonnihuutokauppa pidettiin kolmen edellisen vuoden tavoin hyväksi todetulla tavalla sähköisenä. Sonneihin pääsi tutustumaan edellisviikolla paikan päällä ja samalla ostajat tapasivat toisiaan ja sonnien syntymäkarjojen edustajia. Huutokauppa itsessään on ollut varsin kätevä toteuttaa netissä eikä se ole vähentänyt sonnihuutokaupan roolia kevään kohokohtana. Sonnit olivat tarjouksia odottamassa 27.4. lähtien ja kaupat päättyivät porrastetusti 2.5. ja 3.5.2023. Jäljelle jäävät sonnit nostetaan 5.5. vielä uudelle kierrokselle sähköiseen huutokauppaan ja tämä jälkimyynti päättyy julkaistavan aikataulun mukaisesti 8.5.
Tämä oli viides kasvatuserä Mikko Peuran kasvattamon tiloissa Jalasjärvellä. Rehustus koostuu sulavasta nurmisäilörehusta, murskeviljasta ja kivennäisestä. Sonnit ovat kasvaneet erinomaisesti hyvin maltillisella viljatäydennyksellä. Sonneja oli kasvamassa 199 ja niistä valittiin siitokseen sopiviksi ennätykselliset 159 sonnia viidestä eri liharodusta. Näiden lisäksi syntymätiloille siitostöihin palaa kolme sonnia kasvukokeessa keräämiensä tulosten ja kokemusten kera. Kasvukokeessamme oli ensimmäistä kertaa enemmän herefordeja kuin anguksia, mutta ostajakunta ei muuttunut yhtä nopeasti ja angusten kauppa kävi paremmin sekä määrällisesti että hintojen suhteen. Angukset saavuttivat kaikkien aikojen korkeimman keskihinnan Atrian huutokaupoissa. Hereforditkin saavuttivat kaikkien aikojen toisiksi parhaan keskihinnan.
Viking Genetics osti jälleen sonneja keinosiemennykseen
(syntymätilat suluissa)
Kaksi vuotta sitten Viking Genetics osti ensi kerran liharotusonneja Suomesta keinosiemennyskäyttöön. Silloin Atrialta ostettiin yksi angussonni. Tänä vuonna Viking Genetics osti peräti kolme sonnia Atrian huutokaupasta, yhden kutakin rotua. Anguksista valituksi tuli Männistön Ublack (Ritva ja Reijo Kela, Suomussalmi), herefordeista JJ Trubaduuri HHS (Jahkola Mty, Urjala) ja limousineista Haukiniemen Tsaari (Reetta ja Jyrki Kuikka, Polvijärvi).
Hintaennätyksiä rikottiin monessa sarjassa
Limousin-sonni Korpi-Heikkilän Ulle (Eija Rinta-Piirto, Kauhajoki) nousi Atrian sonnihuutokauppojen kaikkein kalleimmaksi limousin-sonniksi lyöden viime vuoden ennätyksen 1400 eurolla. Limousinien keskihinta oli rotunsa korkein Atrian historiassa, tosin rodun sonnien myyntimäärä laski aiemmista vuosista. Myös angus-sonnien keskihinta nousi ennätyksellisen korkealle, vaikka myyntimäärä nousi edellisestä vuodesta. Kaikkien sonnien keskihinta nousi myös kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle, vaikka sonneja oli myynnissä enemmän kuin koskaan aiemmin.
Vuoden 2023 Atrian siitossonnihuutokaupan 1. kierroksen tulokset verrattuna edelliseen vuoteen
Rotu |
Myyty/Myynnissä kpl (v.2022) |
keskihinta € (alv 0) (v.2022) |
Angus |
19/32 (13/40) |
4679 (3969) |
Charolais |
18/42 (14/39) |
4656 (4457) |
Hereford |
10/30 (8/20) |
4090 (3919) |
Limousin |
5/14 (9/16) |
5740 (4678) |
Simmental |
16/41 (13/37) |
4372 (4923) |
Kaikki rodut yhteensä |
68/159 (57/152) |
4592 (4411) |
Rotujen kalleimmiksi huudetut sonnit
Angus Poa Vonkamies 6 050 €
Charolais Aron Urpo 8 600 € €
Hereford JJ Top Gun WM 4 500 €
Limousin Korpi-Heikkilän Ulle 7 950 €
Simmental Teerenpesän Urmas 7 150 €
Ensi kerran genomiset jalostusarvot ja jälleen uusia geenitestituloksia
Historiallisena muutoksena sonnien jalostusarvot julkaistiin juuri ennen huutokauppaa ensimmäisen kerran genomisina jalostusarvoina. Samalla laskentatapa muuttui ja tutun nimisiin arvoihin on tullut jonkin verran muutoksia. Ennen sonnien kuljetuksia ostajilleen ehtii tulla toinen genomisten jalostusarvojen laskentakierros, jolloin indekseihin voi tulla jälleen muutoksia ja korjauksia.
Sonneilla oli kaikista tunnetuista perinnöllisistä sairauksista testitulokset näkyvillä. Tänä vuonna uutta oli se, että kaikilla herefordeilla oli geenitestitulos siitä, että ne eivät kanna MD ja MSUD-sairauksia ja limousinella siitä, että ovat vapaita valoyliherkkyydestä (PR). Polveutuminen oli vahvistettu genomitestauksen avulla suurimmalle osalle sonneja, 92 %:lla sonneista molemmat vanhemmat on genotyypitetty.
Yhä useampi sonni on siitossonnikasvattamon kasvatti
Atrian siitossonnien kasvukokeen käyneitä sonneja on kertynyt vuosien varrella suuri määrä ja niiden jälkeläisiä tuhansittain. Myös huutokaupassa myytävistä sonneista yhä useampi on Atrian huutokauppasonnien poikia, jolloin ne ovat monin verroin testattuja ja niiden arvosteluvarmuudet ovat korkealla. Huutokaupan kallein sonni Aron Urpo on Atrian kasvukokeen läpikäyneen charolais-sonnin poika.
Sonnien mitattu rehuhyötysuhde säästää kukkaroa ja ympäristöä
Rehuhyötysuhdetta on mitattu siitossonnikokelailta Mikko Peuran kasvattamossa jo usean vuoden ajan. Rehuhyötysuhde ilmaistaan sonnien tiedoissa residuaalisena syöntinä, josta käytetään lyhennystä RFI. Mitä pienempi luku, sen tehokkaammin eläin hyödyntää syömänsä rehun suhteessa elopainoon ja kasvuun. Luvusta lasketaan epd-jalostusarvo, jota voi verrata eri rotujen välillä yli maan rajojen. Arvosteluvarmuus paranee joka vuosi mittausten määrän kertyessä. Ominaisuuden periytyvyys on noin 30%, mikä tarkoittaa sitä, että joka kolmas sonnin jälkeläinen voi periä isänsä hyvän rehuhyötysuhteen ja tätä kautta sen jälkeläiset syövät vähemmän ja tuottavat silti hyvin. RFI-tulokset luettavissa tarkemmin kasvukoe 2022-23-sivuilla.
Lisätiedot:
Utvecklingschef
Vehkaoja Susanna
040 750 5167
Luomu- ja emolehmätilat, siitoseläinvälitys (liharotuiset)