23.3.2017
Emolehmätuottajat charolais-rodun kotikonnuilla
Tammikuisena aamuyönä emolehmätiloilla eri puolilla Suomea herättiin muutaman tunnin yöunien jälkeen ja lähdettiin kohti Geneveä. Jyrkänteiden reunustamalla tiellä taitava bussikuskimme johdatti seurueemme Ranskan puolelle. Ehdimme hyvin vielä saapumispäivän iltana charolaisrodun alkulähteille Charollais-nimiselle paikkakunnalle, jonne oli perustettu rotua monipuolisesti esittelevä keskus.
Charolais elää luonnonlaitumilla
Maison du Charolais-keskusta oli ollut perustamassa maatalouskamarilla ennen eläköitymistään työskennellyt Yves Durand, joka oli valmistellut meille yleisluennon alueen emolehmätuotannosta. Olimme Ranskan suurimmassa Saone et Loiren maakunnassa Burgundin alueella. Sen kukkulat ovat tunnettuja charolais-karjan lisäksi myös viiniviljelyksistään.
Maison du Charolais -keskuksen katolta oli hyvät maisemat Charollais-kukkuloille. Ranskassa ei ollut pitkään aikaan ollut niin kylmä talvi kuin nyt, lätäkötkin olivat jäässä.
Ranskassa liharodut ovat jakautuneet maantieteellisesti niin, että tällä alueella emolehmiä on 222 300, joista 90 % on charolaiseja. Charolaiseja on koko maassa emolehminä 1,6 miljoonaa, limousin-emoja lännempänä noin miljoona. Alue on kuivaa ja karua, suurin osa tilojen rehupinta-alasta on luonnonlaidunta. Ruokinta koostuu siten 80 % laitumesta. Laidunkausi alkaa helmi-maaliskuussa ja päättyy vasikoiden vieroituksiin marraskuussa.
Rémi Prost esitteli meille ylpeänä Ecole-nimistä lehmää, josta hän oli aikeissa huuhdella alkioita myyntiin.
Pihvivasikoilla vaatimaton alkukasvu
Alueella ei juurikaan viljellä viljaa, joten sisäruokintakauden kuivikeolkikin pitää kuljettaa kaukaa. Sitä käytettiin säästeliäästi ja kuivitus näytti olevan haasteellista. Uudemmat rakennukset ovat kestokuivikepohjaisia, mutta osa emolehmistä pidetään edelleen parressa päästä kiinni. Muovisäilörehupaaleja ei näkynyt juuri missään, enimmäkseen emoille syötettiin aumarehua tai kuivaa heinää. Vasikoille ei syötetty juurikaan viljaa ennen vieroitusta, mikä näkyi heikkoina kasvuina. Sonnivasikoiden sanottiin kasvavan 8-9 kk vieroitusikään mennessä 1100 ja lehmävasikoiden 1000 g/pv, mikä on charolais-rotuisille vasikoille vähän. Atrian välittämissä charolais-vasikoissa kasvut olivat keskimäärin viime vuonna noin 100 g paremmat. Ne vasikat, jotka Ranskassa kasvatetaan teuraaksi, ovat väkirehuvaltaisella loppukasvatusruokinnalla, jotta sonnit saavuttaisivat tavoitellun 450 kilon teuraspainon 18 kuukauden iässä. Mutta koska charolais-alueella vilja ei kasva, on parempi keskittyä vientiin.
Guillonin tilan lehmillä leveä lantio ja vasikoilla lihakkuus periytynyt tilalla asuvalta Eden-nimiseltä sonnilta, jonka siementä on myynnissä.
Korkean poikimaiän salaisuus
Hiehon poikimaikä on Ranskassa yleensä 3 vuotta. Kuivalla luonnonlaitumella charolais-hiehot eivät kasva riittävästi ilman lisärehua saavuttaakseen vuoden vanhana 450 kilon astutuspainon. Keinoja poikimaiän alentamiseen on keksitty, mutta perinteet ovat vahvat ja niiden muuttaminen vaikeaa. Osittain tämä voi liittyä myös poikimavaikeuksien pelkoon, sillä keisarinleikkaukset ovat yllättävän yleisiä charolais-karjoissa. Tämän vuoksi vierailukohteinamme olleissa siitossonnikasvattamoissa oli erikoistuttu poikimahelppoutta periyttävien sonnien kasvatukseen. Vasikkakuolleisuus oli käyntikohteissamme 7-8 % tietämillä.
Lehmä on ranskalaisten herkku
Lehmä on ranskalaisille parasta naudanlihaa ja lehmänruho pyritään saamaan teuraaksi hyvässä lihassa. Lehmät poistetaan viimeistään 8-10 vuoden iässä. Sitä vanhempien lehmien lihan hinta on huonompi. Käytössä on 3-4 kuukauden loppulihotusruokinta, jossa väkirehumäärä voi nousta jopa 7-9 kiloon päivässä, lehmien elopainon noustessa yli sata kiloa. Ranskalainen syö vuodessa 24 kg nautaa, josta lehmää on 66 %, hiehoa 12 %, sonnia 16 % ja härkää 7 %. Lehmien ja hiehojen keskimääräinen teuraspaino on 350 kg, sonneilla vajaa 400 kg, kun huomioidaan maitorodut ja liharodut yhteensä.
Ranska vie eniten maailmassa eläviä nautoja muihin maihin
Ranskassa on noin neljä miljoonaa emolehmää ja hieman vähemmän lypsylehmiä. Puolet emotiloista on alle 30 emon tiloja, yli sadan emon tiloja oli v. 2013 tilaston mukaan 6 %. Emolehmistä viidesosa on yli sadan emon karjoissa. Nautalajeista päälukuna laskettuna teurastetaan eniten lehmiä, seuraavaksi eniten vasikoita. Pihvivasikoista osa menee vasikanlihantuotantoon, osa teuraskasvatukseen ja siitoskäyttöön, mutta suurin osa, vajaa miljoona pihvisonnivasikkaa, myydään vieroitettuna vientiin, esim. Italiaan, Pohjois-Afrikkaan tai Libanoniin.
400-kiloisesta sonnivasikasta tuottaja saa n. 920 euroa. Loppukasvatettujakin sonneja viedään elävänä Kreikkaan. Nuorista sonneista vientiin meneekin noin puolet. Hiehoja viedään vähemmän, mutta niitäkin menee esimerkiksi Espanjaan ja Etelä-Italiaan. Tästä vientitoiminnasta ja muusta nautojen välityksestä Ranskassa voi lukea lisää KMVET-lehden numerosta 1/2017, kirjoittajana Pirjo Mälkiä.
Mitä suomalaiset emolehmätilalliset olivat mieltä
Kolmen tiiviin päivän aikana saimme melko hyvän yleiskatsauksen charolais-rodun perinteiseen kasvatustapaan ja jalostuksen käytäntöihin. Ryhmämme, johon kuului 25 emolehmätuotannon ammattilaista, oli melko hämmentynyt monestakin asiasta. Olemme tottuneet pitämään charolais-eläinten kasvatusta voimakasta ruokintaa vaativana ja myyntipainoja korkeampina. Samalla kun ranskalaiset valittelivat lihantuotannon olevan talouskriisissä ja tuotannon olevan edelleen hyvin tukiriippuvaista, ihmettelimme, miksi lähes kaikki vasikat kannattaa myydä naapurimaihin alimittaisina. Karu maasto ja viljan viljelyn vähäisyys antoi meille selityksen siitä, miksi eläimet olivat ennemminkin laihoja kuin lihavia ja miksi hiehot poikivat niin vanhoina. Eläinten likaantumisen ja tautien leviämisen ennaltaehkäisyn saralla olisi suomalaisen mittapuun mukaan riittänyt paljon tekemistä. Sen sijaan ainakin jalostuskarjojen tasainen eläinaines ja lehmien leveäksi jalostetut lantiot saivat meiltä kiitosta. Saimme kaikissa vierailukohteissa hyvän vastaanoton sekä tunteen siitä, että verkostoitumalla ja tutustumalla ei voi saavuttaa muuta kuin parempaa tulevaisuutta.
Susanna Vehkaoja
Kehityspäällikkö, AtriaNauta