Palkoviljoilla valkuaista ja sulavuutta kokoviljasäilörehuihin

Kokoviljasäilörehut ovat monessa mielessä hyvä lisä tukemaan nautatilojen säilörehuntuotantoa. Ne ovat joustavia rehuina ja niiden avulla voidaan nopealla aikataululla varmistaa riittävää rehumäärää huonoina satovuosina.

Joustavuutta kuvastaa niin hyvässä kuin pahassa se, että niistä saa viljely- ja korjuuaikavalinnoilla juuri niin hyvä- tai huonolaatuisia kuin haluaa. Kokoviljasäilörehut nauttivat kohtuullisen huonoa mainetta rehulaadultaan ja monille tuottajille nouseekin mieleen niitä ajatellessa olkinen, huonosti eläimille maittava ja ruokintapöydällä nopeasti lämpenevä rehumassa. Tämä mielikuva voi pitää paikkansa, jos kasvustot on päätetty korjata kohtuullisen myöhäisessä vaiheessa ja säilönnän kannalta haasteellisessa kosteuspitoisuudessa. Todellisuudessa kokoviljasäilörehuista on mahdollista saada hyvälaatuista säilörehua vastaavaa rehua, kunhan kiinnittää huomiota oikeisiin seikkoihin. Kokoviljasäilörehujen tuotannon, kuten muunkin karkearehun tuotannon kulmakiviä on ennen yhdenkään jyvän maahan kylvämistä, kirkastaa mieleen mille eläinryhmälle rehua aikoo tuottaa, ja mitkä ovat kyseisen eläinryhmän rehujen laatuvaatimukset. Laatuvaatimuksiin vaikuttaa myös se, aiotaanko kokoviljasäilörehusta eläinten ainoaa karkearehua vai syötetäänkö sitä säilörehun rinnalla.

Rehuvara-hankkeen pilottikokeissa on tutkittu kokoviljasäilörehujen sadontuottoa ja kasvustojen laadunmuutoksia suhteessa niiden kehitysasteisiin, parantaaksemme käsitystä niiden optimaalisesta korjuuajankohdasta suhteessa haluttuun laatuun. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on ollut tarkastella, kuinka palkoviljojen, eli herneen tai härkäpavun seosviljely viljan kanssa vaikuttaa korjuuajankohdan optimointiin. Vuoden 2022 viljelykoe toteutettiin yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Nivalassa sijaitsevan Alatalon tila Oy:n kanssa. Kokeessa viljeltiin viljojen ja herneen ja härkäpavun seoksia ja kasvustoista seurattiin sadon määrällistä kertymistä sekä laadun muutoksia. Laatuseurannat aloitettiin, kun palkoviljojen kukinta alkoi ja lopetettiin kun kasvuston viljat olivat täysin tuleentuneita. Koe kylvettiin 8.6. ja seosten viljan siemenmäärä oli 150 kg/ha (vehnä-ohra-kaura-seos) yhdistettynä joko 40 kg/ha hernettä kanssa tai 80 kg/ha härkäpapuun. Alle kylvettiin monivuotisen nurmen siemenseos. Kasvustot saivat runsaasti karjanlantaa ja täydennykseksi 130 kg/ha CAN27 kylvön yhteydessä.

Epälineaarinen laadun kehitys

Palkoviljojen tulessa läsnä kokoviljasäilörehuihin, korjuun ajoittaminen laadun suhteen muuttuu yllättävän hankalaksi. Etenkin herneen vaikutus on vaikeasti ennakoitavaa, sillä sen kasvu on päätteetöntä, eli se kasvaa jatkuvasti uuttaa massaa, vaikka kukinta ja palonmuodostus on alkanut vanhemmissa osissa. Viljat etenevät taas omassa kehityksessään hyvin ennakoitavasti. Viljelykokeiden perusteella nähdään, että D-arvo aaltoilee kasvukauden edetessä riippuen siitä, kuinka paljon palkoviljamassaa on suhteessa jatkuvasti enenemissä määrin tuleentuvaan ja maittavuuttaan menettävään viljaan. Laatuseurannan perusteella voidaan yleisesti todeta, että palkoviljoilla on selkeästi laatua nostava vaikutus verrattuna pelkästä viljasta koostuvaan kokoviljasäilörehuun. Aiemmissa pelkkää viljaa tarkastelevissa tutkimuksissa on todettu, että viljasta koostuvassa kokoviljasäilörehuissa D-arvo taikinajyväasteella on ollut usein 620–640 g/kgka luokassa ja valkuainen usein n. 100 g/kg ka tai hieman alle. Rehuvaran koetulosten perusteella nähdään, että palkoviljojen läsnäolo nostaa sulavuutta hyvin myöhäisessäkin kehitysvaiheessa 20–30 g/kgka ja tuo valkuaista useita kymmeniä grammoja lisää rehumassan verrattuna pelkästä viljasta koostuviin kokoviljasäilörehuihin ja niiden keskimääräisiin koetuloksiin nähden. Aikaisessa vaiheessa korjattuna rehulaadut ovat hyvälaatuista nurmisäilörehua vastaavalla tasolla.

Palkoviljapitoiset kokoviljat eivät sovi biologisesti säilöttäviksi

Säilöntätapaa ja menetelmää ei sovi sivuuttaa, jos kokoviljasäilörehuista halutaan ottaa täysi hyöty irti. Laatuseurannan kosteuspitoisuus ja muut arvot edustavat pystykasvuston sen hetkisiä ominaisuuksia ja yhdistämällä kosteus-, valkuais- ja sokeripitoisuus, nähdään että kokoviljasäilörehujen sisältämä sokeri ei tule riittämään biologisen säilöntäprosessin polttoaineeksi. On muistettava, että korkea valkuaispitoisuus puskuroi pH:n laskua samalla tavalla kokoviljasäilörehuissa, kuin nurmisäilörehuissakin. Mikäli tämän tyyppisiä säilörehuja pyrkii säilömään biologisesti tai ilman mitään säilöntäaineita, pilaantumisen ja laatumenetysten riski on suuri ja hyödyt voivat kääntyä itseään vastaan. Jos valkuaispitoisuudesta ei haluta tinkiä, happosäilöntä on oikea valinta. Toisaalta happosäilönnän näkökulmasta kasvustoa ei saa päästää tuleentumaan liian pitkälle, jotta kasvustossa on riittävästi kosteutta hapon toiminnan takaamiseksi. Sadon kannalta massahuippu saavutettiin 8.8. seurantaan mennessä, josta se ei enää noussut kummallakaan käsittelyllä. Härkäpapu-vilja seoksen lopullinen sato oli 12 000 ka kg/ha ja herne-viljalla 10500 ka kg/ha, jolloin kasvuston viljat olivat jyvän täyttymisvaiheessa ja herneellä ensimmäiset palot ilmestyneet, muttei täyttyneet. Tällöin härkäpapu vielä kukki.

Kuva 1. Koekasvusto elokuun alkupuolen havaintokäynnillä.

Kuva 2. Herne-viljan ja härkäpapu-viljan laatukäyrät.

Kirjoittaja

Atria Nauta -hankkeet

Tahvola Essi

046 921 5544

essi.tahvola@atria.com

Kehityspäällikkö, kasvinviljely. Optipalko ja Itua ja Vastetta -hankkeet