Kuljetussuunnittelu on avain onnistuneeseen logistiikkaan

Tiloille logistiikan näkyvin hahmo on tietysti tuttu kuljettaja sillä tutulla autollansa, joka toteuttaa ketjua palvelevaa työtä ammattitaitoisesti ja rehdillä asenteella. Ennen kuin kuljettaja pääsee tilalle asti, meidän ketjussa tehdään monta päätöstä kuljetussuunnittelussa. Minun työtehtäväni Atrialla on teuraiden noutojen suunnittelu tuottajilta ensisijaisesti teurastamon tuotannon tarpeeseen, mutta todellisuudessa asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden täyttämiseen. Juuri heiltä me ansaitsemme palkkion, joka on edellytys päivittäiseen toimintaamme.

Mielenkiintoinen palapeli pitää mielen virkeänä

Ensi askelmerkit kuljetussuunnitteluun alkaa tuottajien suunnalta, joilta saamme teurasilmoitukset. Toiset askelmerkit tulevat myynnin puolelta ja nämä yhdistetään keskiviikkoaamuisin, jolloin tiedot ovat koossa, ja kokoonnumme päättämään seuraavan viikon tuotantomääristä viikko- ja päiväkohtaisesti.  Jaamme alueittain teurasilmoitusten perusteella ajoihin. Useat myöhästyneet ilmoitukset samalla seudulla vääristävät kyseisen alueen teurasnoutojen määrän, mikä aiheuttaa ylimääräistä työtä, kompromisseja ja hankaloittaa myös porsas-kuljetussunnittelua. Tästä alkaa sitten palapelin rakentaminen, jonka onnistuminen tuo meille kaikille ketjun toimijoille parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Kuljetussuunnittelu kokonaisuutena koostuu useasta osa-alueista: porsastoimitukset, teuraiden nouto, teurastamon päivittäinen volyymi, non-ab perhetilojen tuotannon jako päiväkohtaisesti sekä muutama muu ”viikoittain liikkuva seikka”.  Tekemistä meillä siis riittää!

Jäljitettävyys vaatii tehokkaan ketjun

Aikoinaan opiskellessani oli taloustiedettä 2-4 tuntia viikoittain, mieleeni jäi ehkä parhaiten lause ”mikä tahansa yritys menestyy paremmin millä tahansa toimialalla tekemällä tuotteita, joita asiakkaat haluavat kuin yritys, joka tekee tuotteita, joita on helppo valmistaa”. Mielestäni Atria on tästä hyvä esimerkki profiloitumalla esim. non-ab tuotannolla sekä jäljitettävyydellä, jolloin asiakas saa hyvinkin tarkat tiedot, mistä liha on peräisin. Tämä kaikki ei tietysti tapahdu ilman työntekoa ja logistiikka kantaa oman osuutensa tästä toimittamalla tiettyä laatua teurastamolle heidän sovitussa tuotantorytmissään. Tällöin tuotanto sujuu tehokkaasti ja tuotteiden laatu pysyy korkeana ketjun eri vaiheissa, mikä on edellytys asiakkaiden tyytyväisyyteen ja toimintamme jatkumiseen.

Yhteistyöllä parempiin tuloksiin

Tuottajille tämä näkyy teurasnoutojen jakamisella mahdollisimman tasaisesti viikon työpäiville, tiettyjen tarpeiden täyttämiseen tiettyyn kellonaikaa sekä mahdollisesti ilmoitusmäärän jakamiseen useampaan kuin yhteen noutoon. Joka tapauksessa logistiikan toiminta perustuu aina tarpeeseen ja on yhdistävä silta eri toiminta-alueille ja toimitsijoille. Ei ketään vastaan vaan monen puolesta. Tämä asian toivoisin monen muistavan. Teemme alkutuotannossa erittäin paljon yhteistyötä eri henkilöiden kesken ja keskusteluyhteyden ansiosta tiedämme tilojen tarpeet. Tiedämme myös teurastamon tarpeet, jotka tulevat asiakkailta ja näiden tietojen pohjalta teemme ratkaisuja, jotka kokonaisuudessa palvelevat ketjua niin taloudellisesti, tuotannollisesti ja asiakaslähtöisesti parhaalla mahdollisella tavalla.

Kuljetussuunnittelija

Rinne Juhani

010 3160 560

Atria Sika