Orahalla 1/2024
07.03.2024 14:02MAANANTAI 19.2.2024
Sää: pientä pakkasta -5, pilvistä ja harmaata.
Kanalahommat, viljanpuhalluskärryn vieminen korjaamolle, isot lumityöt koska lauantaina oli lumipyryä. Kanalahommiin kuuluu olosuhteiden seurannan ja tavallisten hoitotoimenpiteiden lisäksi lämpökeskuksen täyttö ja tarvittavat huollot. Talvella ja varsinkin kylmään aikaan lämpökeskus pitää täyttää päivittäin ja kovalla kuormituksella oleva laitteisto saattaa vikaantua herkästi. Tai paremminkin pieni alkava vika tulee nopeasti isoksi ja näkyväksi ja vaatii huomiota. Tämän talven kylmistä pakkasista on selvitty ongelmitta. Apu on lähellä, koska naapurissa on huoltomies ja Ala-Talkkarin tehdas on myös Lapualla Hellanmaassa ja sieltä saa kaikki varaosat ja tuen jos jotakin suurempaa ongelmaa tulee.
Hakelämmityksessä haasteita voi tulla tekniikan lisäksi hakkeen laadusta ja tänä talvena olemme joutuneet polttamaan jäistä haketta. Tätä ongelmaa on ollut liikkeellä, emme ole ainoita.
Lumityöt piti tehdä kun rehuauto toi ykköshalliiin kuorman. Lounaalla kävin velipoikien kanssa. Meidän firmassa lounasaika on päivittäinen palaverihetki, jonka aikana suunnitellaan työasioita ja tietysti keskustellaan kaikesta muustakin. Meidän tilan toiminnot ovat kolmessa eri osoittessa (sikala ja kaksi kanalaa) joten emme näe toisiamme ennen lounasaikaa normaalina päivänä. Fennoassa kävin läpi ja hyväksyin laskut. Kevyempi työpäivä työviikonlopun jälkeen.
Harrasteautoon jarruosien tilaus, lainattujen huoltoautoon kuuluvien työkalujen vienti Aarolle, vierailu isän ja äidin kotona. Ovat lähdössä tiistaina Teneriffalle viikoksi ja puhuttiin työasioista.
TIISTAI 20.2.2024
Sää: harmaata ja tiputtelee vähän lunta. Lämpötila nollan pinnassa, +1
Kanalahommat; kuutoshallin yks rehulinjan rikkoutunut putki piti korjata sekä puhalluskärry pitäisi saada ajoon ja viedä linnuille omaa vehnää yksi kuorma. Lounaaksi thaimaalaista ruokaa. Pieni siilo pitää saada aivan tyhjäksi että kuorma mahtuu. Kuorma pitää ajoittaa tarkasti ja tällä kertaa näyttäisi ajoitus menevän just eikä melkein. Kuorman purku onnistui hyvin, tiivistetty sulkusyötin oli nopea. Vilja puhalletaan siiloon ja sulkusyötin annostelee sen puhallusputkeen. Jos syötin on huonossa kunnossa, työ hidastuu tai ei onnistu ollenkaan. Siviilielämän puolella vuorossa oli vaskiseitsikkoharjoitukset. Soittoharrastus irrottaa mielen työasioista ja kaikesta turhasta kun pitää keskittyä yhteismusisointiin. Poika tuli kipeäksi, flunssalta näyttää.
KESKIVIIKKO 21.2.2024
Sää: harmaata, plussalla ja illalla sataa märkää lunta, +1,5
Kanalahommat, salmonellanäytteiden vienti Seinäjoelle ja samalla reissulla harrasteauton osien nouto. Lounaalla veljien kanssa porsaanleike. Vakuutusasiantuntijat kävivät ja suunniteltiin eläkeratkaisuja. Seuraavana aamuna tulee rehukuorma. Toivottavasti lunta ei tule liikaa. Kunnon lumisade tarkoittaa täällä lakeuksilla sitä että tielle ja kanalan pihaan syntyy ”lumidyynejä” joiden läpi ei pääse ja joudun lähtemään aamuyöstä lumitöihin. Kotona saunapäivä, poika oli päivän kotona ja menee huomenna taas kouluun.
TORSTAI 22.2.2024
Sää: harmaata, plussalla +2
Kanalahommat, lumitöitä kanalalla ja maatilalla. Lounaan söin poikkeuksellisesti yksin koska oli tarkoitus mennä hakemaan vehnää. Vehnäkuorman haku peruuntui aikatauluongelmien takia. Maatilan konehallilla lumiesteiden suunnittelu. Kotona ei mitään raportoitavaa. Poika olikin vielä flunssassa ja jäi kotiin. Harrasteauton remonttien valmistelua (jarrut).
PERJANTAI 24.2.2024
Sää: harmaa ja sateinen, +2
Töissä kanalahommat, vierailu tilitoimistolla maatalouden veroilmoituksen tiimoilta. Söimme lounasta porukalla pizzabuffetissa. Hyväksyin myös laskut Fennoassa. Vehnäkuorman haku yhteistyökumppanilta epäonnistui viljaputken tukkeutumisen takia. Juotiin kahvit ja ajelin tyhjällä kotiin. Ensi viikon alussa uusi yritys. Kanalalta tuli illalla hälytys. Sielläkin teknisiä ongelmia jotka johtuvat todennäköisesti siitä, että vettä on päässyt siilon spiraalin putkeen. Vikaa ei ole onneksi pakko korjata illalla. Rehua on useammassa siilossa. Lauantaina palaamme asiaan.
Kotona normaali perjantai. Poika on jo paremmassa kunnossa ja leikkii kaverinsa kanssa ja ruoaksi Atrian broileria. Hyvin menee, koska flunssa ei tunnu tarttuvan minuun tai vaimoon.
LAUANTAI 25.2.2024
Sää: kirkkaampaa ja miellyttävää, plussalla
Aamulla kävin korjaamassa jumissa olevan vehnäspiraalin, kun Eero oli kiertämässä kaikki kanalat. Hänellä oli työviikonloppu ja minulla oli sopivasti aikaa käydä jeesaamassa. Viime viikonloppuna veli kävi traktorilla tekemässä lumitöitä firman pihoille että siellä pääsee kulkemaan, vaikka oli hänen vapaa viikonloppu ja minä olin töissä. Perheyrityksessä käytetään järkeä näissäkin järjestelyissä eikä olla turhan jäykkiä jos jotakin poikkeuksellista työtä olisi tehtävä ja tiedetään että on vain yksi veljeksistä päivystämässä.
Kotona harrasteauton jarruremontin aloitus. Takajarrut sekä käsijarrut tuli valmiiksi. Kaikki osat laitettiin uusiksi. Nuorempi veli Aaro tuli auttamaan, koska tämä oli ensimmäinen henkilöauton jarruremontti ja ainahan se kiinnostaa, miten 20 vuotta vanhat osat lähtee pois ja tuleeko yllättäviä takaiskuja. Töissä ruuvaamme ja huollamme maatalouskoneita, joten aivan nollasta ei tässäkään tietysti lähdetty liikkeelle.
Lauantai on saunapäivä ja vietimme rauhallista koti-iltaa perheen kesken.
SUNNUNTAI 26.2.2024
Sää: aamulla nollassa, illalla sateista
Aamulla harrasteauton etujarrut uusiksi ja illalla kävin koeajolla Seinäjoella päin. Remontti meni hienosti eikä yhtäkään pultinkantaa mennyt edes pilalle. Soitin vanhalle kaverille, joka oli lomareissulla Lapissa. Lapissakin oli kuulemma leutoa säätä, mutta hiihto onnistuu vielä.
Kotona normaalia viikonlopun rauhallista viettoa. Seuraava viikko 9 on hiihtoloma. Vietämme loman kotona. Minulla on töitä normaalisti, mutta käymme varmasti ainakin syömässä ravintolassa ja mahdollisuuksien mukaan keksimme lomatekemistä.
Orahalla Oy, Lapua
Yrittäjät: Aaro, Eero ja Mikko Panula
Tuotantosuunta: Broiler, lihasika ja peltoviljely
Perustettu: Nykyisessä muodossaan vuodesta 2015. Sika- ja broilertuotanto alkanut 90-luvulla
Muuta: Sikoja noin 900, broilereita noin 150 tuhatta. Peltoa noin 240 ha.