”Vapaus ja vastuu ovat läsnä tuottajan arjessa”
Laatuliha vaatii oikeanlaiset olosuhteet, toteaa Juho Autio. Se tarkoittaa sitä, että sioilla on hyvä olla, niiden lihakkuusluokka on korkea ja ne myydään oikeankokoisena.
Kun Juho Autio päätti rakentaa uuden sikalan kotitilansa maille yhdessä isänsä kanssa, ensimmäisenä tehtiin tarkat laskelmat osapuilleen kaikesta, mitä laskea voi. Kannattavuuslaskelmien lisäksi käytiin läpi rahoitustarpeet ja budjetti sekä se, miten paljon pankkilainaa tarvitaan.
– Suunnittelussa suurena apuna olivat Pro Agrian neuvontapalvelun ja Atrian asiantuntijat, minkä lisäksi kiersimme muissa sikaloissa tutkimassa toimivia ratkaisuja. Heidän kanssaan on muutenkin aina mukava asioida ja pyytää tukea arjen päätöksiin.
27-vuotias Juho jakaa osakkuuden isänsä kanssa Hautamäen tilalla Nurmossa. Kun uusien tilojen rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, he perustivat yhteisen osakeyhtiön.
Juhon vastuulla on noin tuhat lihasikaa, joiden hyvinvointi on työn keskiössä. Tavoite on selkeä: tuottaa mahdollisimman laadukasta lihaa eläinten hyvinvoinnista tinkimättä.
– Sioille on oltava riittävän ravinnon lisäksi virikkeitä. Ehjät saparot kertovat hyvinvoinnista ja viihtymisestä.
Kaveritkin samalla alalla
Nuoren tuottajan on ollut hyvä ottaa ensiaskeliansa yrittäjänä, kun vastuuta on voinut jakaa oman isän kanssa. Juho kertoo myös, että iso osa hänen ystävistään on maatalousalalla, joten heidän kanssaan on hyvä jakaa ajatuksia kulloinkin mietityttävistä aiheista.
– Peltohommissa on hyvää aikaa jutella kaverien kanssa puhelimessa.
Juholle on ollut lapsesta saakka selvää, että hänestä tulee maanviljelijä. Jonkin verran piti tuumia sitä, kuuluuko tulevaisuuteen viljelyn lisäksi myös lihantuotantoa. Pelkkä viljely ei olisi taannut elantoa, joten hän olisi työskennellyt sen lisäksi jonkun muun palveluksessa. Eläinten hoitaminen sen sijaan on kokopäivähommaa.
– Alalla on haasteensa, kuten kustannusten nousu ja yhteiskunnan paineet lihantuotantoa kohtaan. Luotan kuitenkin siihen, että Atria hoitaa jalostuksen, markkinoinnin ja kilpailutilanteen pohtimisen, ja itse voin keskittyä tuottamaan mahdollisimman laadukasta lihaa.
Yrittäjän vapaus on hienoa
Laatuliha on kasvattajan mukaan antibioottivapaata ja siinä on hyvä lihakkuusluokka. Tilalla huolehditaan, että hylkäyskiloja tulee mahdollisimman vähän ja että eläimet lähtevät teuraalle oikean painoisina.
Ruokintasuunnitelmat tulevat A-Tuottajilta, mutta tilallisella on viime kädessä paras tieto omista eläimistään ja siten myös kyky varmistaa hyvä ruokinta ja rehustus.
– Onhan se mukava katsoa, kun on terveitä sikoja, jotka kasvavat hyvin. Lisäksi yrittäjän vapautta on suunnitella itse päiviensä kulku, Juho listaa ilon aiheitaan.
”Itse voin keskittyä tuottamaan mahdollisimman laadukasta lihaa.”
Kolme vinkkiä:
- Pysy kehityksessä mukana. Tietoa kannattaa hankkia ja osaamista päivittää jatkuvasti sen sijaan, että tekisi asiat kuten aina ennenkin on tehty.
- Laske tarkkaan, mihin kannattaa investoida. Pyydä tarvittaessa neuvoja muilta tuottajilta, asiantuntijoilta ja neuvojilta.
- Keskity laatuun. Hoida oma osuutesi ketjusta parhaalla mahdollisella tavalla ja luota siihen, että seuraavat ketjun osat hoitavat omansa, esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin.
Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 2/2023 -lehdestä alkaen sivulta 19