Luosalan tila

Tietoa tilasta:

  • Om. vsta 1997 Marko ja Annu Jantunen. Kaikki kuusi kotona asuvaa lasta ovat kiinnostuneita maatilan töistä.
  • Atrian sopimustila Asikkalassa, nautojen välikasvattamo, eläinmäärä n. 400.
  • Vasikat tulevat 10-30 päivän ikäisinä ja lähtevät 5,5-6 kuukauden ikäisinä loppukasvatustiloille.
  • Pääosin kotoinen rehu (esikuivattu sr, murskesäilötty ohra) maitotiivistettä lukuun ottamatta.
  • Peltoa 130 ha, josta nurmella 20 ha, loppu rehuohraa.

Luosalan tilalla jokaisella vasikalla on oma sijansa ja koko perhe on sitoutunut huolehtimaan eläinten hyvinvoinnista. Vasikoita hoidetaan, ei vain ruokita, he painottavat.

Juottovaiheen vasikat on sijoitettu 2014 rakennetun sisäkasvattamon kolmeen eri osastoon. ”Tautiriskin takia jokainen osasto on täysin eristetty muista”, perhe kertoo. 

Vasikoita odottaa niiden saapuessa huolellisesti pesty ja kuivitettu osasto juomalaitteineen. ”Kuivitamme runsaasti. Olkia kuluu vuodessa jopa 1000 pyöröpaalia.”

Luosalan tila_1

Juottoautomaatissa on paikat neljälle vasikalle. Vasikka saa automaatin juomatutista oikean lämpöistä ja tuoretta maitojuomaa enimmillään seitsemän kertaa vuorokaudessa, 1,5 litraa kerrallaan.

Sovelluksesta seurataan jokaisen vasikan juomakäyttäytymistä ja siinä tapahtuvia muutoksia. ”Aina sen ei tarvitse olla huolestuttavaa, mutta poikkeama voi tarkoittaa alkavaa sairautta. Silloin otamme vasikan erityistarkkailuun”, Marko ja Annu kertovat.

Kun tuntee yksilöiden ominaisuudet, on helpompi huomata muutokset käyttäytymisessä. Jantuset tarkkailevat esimerkiksi ruokintatason ritilöitä puhdistaessa, meneekö joku piiloon muiden taakse. ”Se on ensimerkki sairastumisesta. Onneksi sairastumisia on ollut harvoin.”  

Tilalla ollaan iloisia maitotilojen hyvin alkukasvatetuista vasikoista. Huolellisen alkuhoidon saanut vasikka sopeutuu uuteen ympäristöön hyvin, eikä kärsi usean tilan vasikoiden yhdistämisestä terni- ja teinivaiheen alussa. ”Koko ketjun yhteinen työ vasikoiden hyvinvoinnin eteen auttaa meitä kaikkia ketjun kasvattajia ja vaikuttaa jokaisen talouteenkin”, Jantuset miettivät.