”Kunnia olla osana sukupolvien ketjua”
Robin Saarimäki aloitti isänsä jalanjäljissä siipikarjatuottajana aikana, jolloin epävarmuus on jatkuva seuralainen. Sen kanssa kannattaa vain oppia elämään, hän sanoo.
Jos olet joskus kulkenut kolmostietä Laihian ja Vaasan välillä, olet luultavasti huomannut suuret hallit tien vieressä. Rakennukset ovat Saarimäen kasvattamoja, joissa on yhteensä noin 85 000 broileria. Uusin kasvattamo on tilan nuoren isännän, 28-vuotiaan Robin Saarimäen valtakuntaa.
– Vuonna 2020 rakensimme uuteen kasvattamoon tilat 30 000 linnulle. Se oli oikea aika rakentaa, koska heti sen jälkeen rakennustarvikkeiden hinnat nousivat rajusti, Robin muistelee.
Saarimäen tilalla on työskennelty kanojen kanssa viisi vuosikymmentä. Alussa oli munituskanala, ja vuodesta 1990 alkaen broilerintuotanto otti paikan pääelinkeinona. Munantuotanto loppui vuonna 2010.
Robinin isä Juha Saarimäki on ollut broilerinkasvattaja vuodesta 1992 ja kertoo monen asian muuttuneen jo hänen aikanaan.
– Toiminta on digitalisoitunut, tilakoot ovat kasvaneet ja lihantuotantoon liittyvä ilmapiiri on muuttunut. Muutos on ollut jatkuvaa, eikä siksi ole helppoa ennustaa, millaista Robinin työ on vaikkapa kymmenen vuoden päästä.
Kokemuksista oppia
Viime vuosina maailmantalouden vaihtelut ovat olleet rajuja ensin pandemian ja sitten Ukrainan sodan takia. Toimintaympäristö ei ole ollut helppo nuorelle yrittäjälle. Robin kuitenkin kertoo, ettei edes harkinnut muuta ammattia kuin broilerintuottajan.
– Olen hankkinut koulutuksenkin sitä silmällä pitäen, että jatkan sukutilalla. Siinä mielessä siirtymä oli helppo, että minun ei tarvinnut rakentaa kaikkea tyhjästä, vaan täällä oli jo valmiit puitteet, joihin rakensin lisää tilaa, hän kertoo.
Oma arvonsa on myös sillä, että voi olla osana sukupolvien ketjua. Robin on Saarimäen tilan maatalousyrittäjä neljännessä polvessa.
– Kaikkea ei myöskään tarvinnut opetella kantapään kautta, kun pystyimme jakamaan vanhoja kokemuksia, Juha Saarimäki toteaa.
Ennakointi auttaa
Epävarmassa taloustilanteessa pelastuksena ovat olleet suunnitelmallisuus ja ennakointi. Investointeja on pyritty ajoittamaan taloudellisesti järkeviin aikoihin, ja esimerkiksi rehu- ja lannoitehankintoja on punnittu yhdessä huolellisesti.
Samalla on uusittu tilan tekniikkaa aiempaa ympäristöystävällisemmäksi ja energiapihimmäksi. Uusi lämpökeskus toimii omasta metsästä saatavalla hakkeella, ja huhtikuussa asennettiin 83 kilowattitunnin aurinkopaneelijärjestelmä kasvattamon katolle.
– Työtä auttaa paljon myös se, että meitä on tässä nyt kaksi aktiivista sukupolvea. Esimerkiksi loman ajaksi tilan voi jättää hyvillä mielin toisen hoitoon, Robin sanoo.
”Minun ei tarvinnut rakentaa kaikkea tyhjästä, vaan täällä oli jo valmiit puitteet, joihin rakensin lisää tilaa.”
Kolme vinkkiä:
- Teknologia helpottaa arkea. Etäluettavat järjestelmät auttavat esimerkiksi lämmitys- ja ruokintajärjestelmien valvonnassa. Hälytyksen voi ohjata älykelloon, jolloin tieto tilanteesta kulkee aina mukana.
- Ennakoi ja suunnittele. Asioita ei kannata hoitaa vasta, kun ne putoavat syliin. Varaudu mahdollisuuksien mukaan tulevien vuosien muutoksiin muun muassa pitämällä varastot ajan tasalla.
- Usko tulevaan, äläkä lannistu. Uutiset maailmantilanteesta voivat masentaa, mutta pidä mieli avoimena ja luota siihen, mitä teet.
Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 2/2023 -lehdestä alkaen sivulta 19