Uudistuseläinten laatu korvaa määrän

Tänään valitun uudistushiehon vaikutus näkyy karjan tuloksissa vielä useamman vuoden päästä. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, millaisia eläimiä valitaan uusiksi emoiksi.

Hyvämaitoisten ja kestävien emojen valinta ei välttämättä ole helppoa. Viimeistään vieroituksen koittaessa pitäisi vasikkakatraasta osata valita juuri ne parhaat yksilöt. Vasikat muuttuvat tuossa vaiheessa paljonkin, ovat vuoroin etu- ja takakorkeita. Kuukaudenkin ikäero saattaa näyttäytyä isona kokoerona yksilöiden välillä. Hyvä nyrkkisääntö on valita uudistuseläimet vanhimmista lehmävasikoista – näiden emoilla on hedelmällisyys ollut kunnossa. Miten onnistua tekemään oikeat valinnat?

Tuottava Emolehmä -hanke pilotoi onnistuneen hiehovalinnan perusperiaatteita hankealueen kahdella eri emolehmätilalla. Keskustalon tilalla Pohjois-Savon Kiuruvedellä on eläinainesta kehitetty määrätietoisesti useamman vuoden ajan ja uudistusprosenttikin on ollut varsin alhainen. Toinen pilottitiloista sijaitsee Pohjois-Karjalassa. Keskustalon tilan tapaan myös Nuutinen MTY myy vasikat välitykseen. Molemmat tilat ovat vuodesta toiseen onnistuneet kasvattamaan keskiarvoa parempia vasikoita, mutta kokivat silti onnistuneen uudistuseläinvalinnan haasteena.

Tilanteeseen lähdettiin hakemaan jonkinlaista mallia, jota hyödyntämällä eläinvalinta voitaisiin toteuttaa tietyllä tavalla vuodesta toiseen. Mitä enemmän jalostustavoitteissa poukkoillaan, sitä kirjavampi karja eläinaineksen suhteen saadaan. Uudistuseläinvalintaa tehdessä ensimmäinen asia, joka pitää laskea, on uudistushiehojen tarve. Yksinkertaisuudessaan uudistuseläinten tarve on usein sama kuin kaudella poistettavien emojen määrä. Tavallisesti tämä on noin 15 % karjan eläinmäärästä. Mitä alhaisempi prosentti on, sitä kestävämpiä vanhat lehmät todennäköisesti ovat. Yleisesti ottaen voikin todeta, että alhainen uudistusprosentti on hyvä asia. Toisaalta joskus uudistusprosentin hetkellinen nousu saattaa olla kannattavampi, tietoinen valinta. Esimerkiksi toisella pilottitilalla oli päätetty poistaa useampi hyvin vanha lehmä, joiden kyky kasvattaa vasikoitaan oli jo selkeästi heikentynyt. Näin ollen uusi hieho on taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto.

Hiehovalinnassa on yksilössä ilmenevien ominaisuuksien lisäksi tärkeää myös suku ja polveutuminen. Genomitestillä pystyt todistamaan hiehon isän kaikista luotettavimmin. Astutus- tai siemennyssonni on todennäköisesti valittu karjaan jo sillä ajatuksella, että sen ominaisuudet olisivat karjan eläinainesta parantavia. Näin ollen saman isäsonnin hiehoporukasta isää tärkeämpi valintaperuste onkin hiehon emä ja koko emälinja. Minun maatilani -ohjelmiston raporttien avulla pystyy kohtuu helposti selvittämään emojen poikimahistoriaa ja esimerkiksi poikima-avun tarpeita. Hiehovalinta kannattaisikin aloittaa emävalinnasta. Eläinaineksen kehittämisen kannalta olisi olennaista käydä vasikoiden kasvut emoittain läpi ja listata emoista sekä kärki- että häntäpään yksilöt. Kärkipään emojoukosta kannattaa valita lehmävasikoita uudistushiehoiksi, kun taas vuodesta toiseen häntäpäässä roikkuvat emot on järkevä poistaa.

Tiloilla lähdettiin liikkeelle siitä, että kävimme yksittäin läpi kaikki ikäluokan hiehot. Niistä kirjattiin ylös suurimmat rakenteelliset heikkoudet ja vahvuudet. Keskustalon tilalla erityistä huomiota kiinnitettiin myös sorkkiin, sillä karjassa on yhden siitossonnin jäljitä ollut tietyissä suvuissa ongelmana kierresorkat. Samalla keskusteltiin hiehojen suvuista myös laajemmin: emoista ja muista sisaruksista sekä niiden toimivuudesta karjassa. Hyvältä uudistushieholta edellytetään tasapainoista rakennetta: optimaalisesti kulmautuneita jalkoja, riittävää lihaksikkuutta sekä leveää, aavistuksen laskevaa lantiota. Eri roduilla optimit ovat erilaiset, mutta tärkeintä olisi rodusta riippumatta pyrkiä kestävään eläinainekseen. Kun vältetään ”kertakäyttölehmien” jalostaminen, tuotanto on kannattavaa niin talous- kuin ympäristönäkökulmastakin.

Keskustalon tilalla pääsimme tekemään valintaa vuosikkaista hiehoista. Ryhmä koostui pääsääntöisesti angushiehoista, mutta myös muutamasta limousin-risteytyksestä. Limousin-sonnilla on pyritty tuomaan eläinainekseen lihaksikkuutta ja se onkin onnistunut. Hiehovalinta ja oman karjasilmän kehittäminen ei välttämättä ole helppoa, mutta sitäkin voi harjoitella. Seuraavassa kuvasarjassa on erilaisia eläimiä, joista teimme seuraavia rakenteellisia huomioita.

+lihaksikas ja pitkä runko, optimaalisesti kulmautuneet jalat ja vahva vuohinen
-voisi olla leveämpi rinnasta ja lantiosta

+leveä rinta, laskeva lantio
-kuroutunut lapojen takaa, rungoton, takajalat pihdissä

+syvä runko, riittävä leveys, hyvin kulmautuneet jalat
-voisi olla lihaksikkaampi

+pitkä runko, lihaksikkuutta löytyy
-kapea, takajalat pihdissä, raskas luusto -> sonnimainen

+harmoninen, tasapainoinen. Vahva lantio, erinomaiset jalat ja riittävä lihaksikkuus

+hyvät sorkat ja vuohinen
-etu- ja takaosa ”eriparia”. Suora kinner, rungoton ja lihaksikkuus puuttuu

+tasapainoinen, erinomaiset jalat, optimaalinen lantio, hyvä rinnan- ja lantionleveys

+pitkä ja lihaksikas runko, erinomainen lantio
-suora kinner ja vento vuohinen

+”peruskiva”, syvä runko, hyvä lantio, hyvin kulmautuneet jalat
-voisi olla takaosasta lihaksikkaampi, etujaloilla seisoo helposti ”sahapukki” asennossa

Kuten yllä olevista kuvista huomattiin, ensisilmäyksellä samanlaisesta hiehomassasta löytyy tarkemmalla tarkastelulla hyvinkin erilaisia yksilöitä. Hyvä vinkki onkin ottaa eläimistä kuvat, ja vertailla eläimiä kuvien kautta toisiinsa. On hämmentävää, miten ihmissilmä sokaistuu siinä tilanteessa, kun eläimiä katsoo peräkkäin useamman.

Rakenne on tulevan emon kestävyyden kannalta tärkeä ominaisuus. Optimaalisesti kulmautuneet jalat tukevat eläimen helppoa liikkumista ja näin takaavat useamman elinvuoden. Tärkeää on myös muistaa katsoa eläinten sorkat. Kierresorkka on periytyvä ominaisuus, joka kannattaa huomioida valintatilanteissa. Lantion rakenne on yhteydessä jalkarakenteeseen ja eläimen liikkumiseen. Vahva lanneselkä ja aavistuksen laskevan puolella oleva lantiokulma tukevat myös eläimen hedelmällisyyttä ja ovat eduksi poikimisissa. Poikimahelppouden kannalta on olennaista myös lantion leveys – mitä leveämpi, sen parempi.

Lihaksikkuuden suhteen kannattaa valita keskimääräisiä eläimiä. Kaikkein lihaksikkaimmat vasikat eivät välttämättä ole parhaita emoja, sillä on tutkittu, että nämä eläimet usein siirtävät ravinnosta saamansa energian tehokkaimmin omaan kasvuunsa eivätkä maidontuotantoon – eli siis emoiksi päätyessään eivät välttämättä saa vasikoitaan kasvatettua parhaiten. On kuitenkin tärkeää muistaa, että uudistukseen jätettävien hiehojen tulisi kuitenkin olla ikäisekseen riittävän hyvin kasvaneita. Tavoite olisi, että hiehot poikisivat 24 kuukauden ikäisinä ja olisivat tuolloin saavuttaneet 80 % aikuispainostaan. Astutuspaino noin 15 kuukauden ikäisenä olisi hyvä olla 60 % aikuispainosta. Näin ollen kannattaakin arvioida hiehon päiväkasvu 200 päivän ikään mennessä ja sitten laskea, riittääkö hiehon kasvupotentiaali täyttämään vaaditut mitat.

Lähes jokaisessa hiehossa on joitakin puutteita. Täydellisyyteen voi ja kannattakin pyrkiä, mutta rajallisuus on ymmärrettävä. Hyvän eläinaineksen jalostaminen vaatii pitkäjänteistä työtä.

Emälinjan valtava vaikutus

Uudistusprosentin ja rakenneominaisuuksien suhteen tulee huomiota kiinnittää myös hiehon emään: Onko se toiminut karjassa moitteetta? Millainen tiinehtyvyys sillä on ollut? Onko utarerakenne ollut riittävä? Kuinka se on kasvattanut vasikkansa? Millainen luonne sillä on ollut? Luonne onkin melko vahvasti periytyvä ja vahvasti opittu ominaisuus, sillä sen periytyvyysaste eli heritabiliteetti on 0.44. Luonteella on myös tuotannollisia vaikutuksia. Rauhallisilla emoilla on paljon etuja verrattuna hermostuviin/aggressiivisiin/pelokkaisiin emoihin. On esimerkiksi tutkittu, että rauhalliset emot tuottavat enemmän maitoa, kasvattavat vasikkansa paremmin ja myös tiinehtyvät paremmin. Hermostuneiden eläinten kortisolitasot pysyvät stressitason vuoksi jatkuvasti korkealla, jonka seurauksena hormonitoiminta muuttuu ja tämä vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi kiimakiertoihin.

Hyvä emolehmä on rakenteeltaan kestävä, vasikkansa hyvin hoitava ja muutenkin ”huomaamaton” yksilö, jonka kanssa ei kulu turhaa työtä.

Hiehoja valittaessa olisi hyvä kiinnittää huomioita myös emo-vasikkapareihin. Tällöin pystyy myös ilman eläinten punnitusta arvioimaan, onko emolla ollut vasikalleen tarpeeksi maitoa ja onko vasikka kasvanut hyvin. Tavoite on, että emo vieroittaisi vasikan, joka on puolet sen omasta elopainosta.

Ensimmäistä kertaa poikineet emot lypsävät helposti lihoistaan. Näillä emoilla energiantarve on usein vanhempia emoja suurempi, sillä niillä energiaa käytetään vielä omaankin kasvuun. Hiehojen vasikoista jätetään harvemmin uudistuseläimiä, mutta poikkeuksia toki voi ja kannattaakin tehdä, jos kyseessä oleva yksilö on esimerkiksi sukunsa ainoa jatkaja. Toisaalta tällöin kannattaa tarkastella asiaa myös toiselta kannalta: Miksi tämä sukulinja on supistunut? Onko kyseessä ollut vain huonoa tuuria vai voisiko olla, että kyseisen suvun eläimet eivät syystä tai toisesta toimi tilalla parhaiten?

Nuutisella vanhemmat emot olivat keskenään hyvin samantyyppisiä: vahvoja, lihaksikkaita ja vasikkansa hyvin kasvattavia. Tämän vuoden vasikoissa havaittiin kuitenkin isäsonnin periyttäneen vasikoilleen melko suoria jalkoja.

Hiehovalinnassa huomioi:

• Suku
• Emän utare ja maitoisuus
• Hiehon jalka- ja lantiorakenne
• Sorkat (etenkin kierresorkkaiset pois)
• Lihaksikkuus
• Luonne

Kirjoittaja

Maiju Pajula, Tuottava Emolehmä -hanke

Lue lisää hankkeesta