”Rehumäärät ja -komponentit kohdillaan”

08.11.2022 15:49

atriatuottajat_ville_pyylampi.jpg

Eläinmäärän kasvaessa etähallintajärjestelmät helpottavat lihasikalan normaalia arkea ja mahdollistavat yhä enemmän ohjausta puhelimen kautta.

Alavudella, Sulkavankylässä sijaitsevalle lihasikatilalle on juuri valmistunut uusi laajennus. Sen myötä Pyylampien kahden sukupolven hoitamalla yrityksellä (PL Agro) on kasvatuspaikkoja reilulle 5 000 sialle. Sikalan osakkaita ovat Ville Pyylampi, hänen vaimonsa Johanna sekä vanhemmat Vesa ja Ritva Pyylampi; käytännössä Vesa vastaa eläimistä ja Ville koneista, huolloista, laitteistosta ja henkilöstöjohtamisesta. Tilalla on myös kaksi ulkopuolista työntekijää.

Vaikka tilan eläinmäärä kasvaa, arjen ei odoteta mutkistuvan. Vuoden 2018 jälkeen tilalla on otettu digiharppaus, joka säästää ylimääräistä työtä. Etäohjaus ja -seuranta tulivat ensin viljankuivaajaan sekä pari vuotta myöhemmin laajennuksen yhteydessä myös liemiruokkijaan.

– Vaikka sikalassa käydään aina kaksi kertaa päivässä, etähallinta helpottaa työtä suunnattomasti. Hallitsen ruokkijaa ehkä 80-prosenttisesti etänä, ja ruokkijan iltatarkastuksenkin voi tehdä etänä, Ville kertoo.

Työntekijöillä on sikaloissa oma tabletti sekä kiinteä näyttö, joilla ruokintamääriä pystyy helposti säätämään päivittäin, kun karsinan eläinmäärässä tai syönnissä tulee muutoksia. Villellä on ruokkijan ohjain myös puhelimessa.

Puhelimeen tulevat hälytykset helpottavat elämää: jos ruokkijasta loppuu jokin komponentti, Ville pystyy vaihtamaan siiloa etänä. Paikallinen automaatio-osaaja on kehittänyt siiloihin myös anturijärjestelmän, jonka avulla A-Rehun ohravalkuaisrehua toimittavat kuljettajat näkevät siilojen täyttöasteet ja pystyvät suunnittelemaan käyntinsä oikea-aikaiseksi.

– Kuljettaja välttyy turhalta ajolta, eikä meillä mene siilot tyhjäksi. Pahinta sikalassa on, jos joku rehukomponentti loppuu, koska silloin syönti vähenee ja kasvut heikkenee, Ville perustelee.

LISÄÄ OHJAUSTA PUHELIMELLA

Myös ruokkijan päivitykset ja pienet huollot ovat toimineet Villen mukaan hienosti etänä.

– Pellon Groupin huoltomiehen ei ole vielä kertaakaan tarvinnut käydä paikan päällä.

Tänä syksynä tarkoitus on saada myös tilan etäseurannassa oleva lämpökeskus etähallinnan piiriin. Tuttu automaatio-osaaja työstää parasta aikaa ohjainta, jotta sen näyttö saadaan kaapattua puhelimeen.

– Niin siinä käy, että aina kun tulee hälytys, sitä alkaa ajatella, että voi jos tämän saisi hoidettua puhelimella, Ville myöntää. Vauvan ja taaperon isällä riittää tekemistä kotonakin.

Ville on seurannut myös traktori- ja konepuolen kehitystä. Tilan kasvinsuojeluruisku toimii jo GPS:n pohjalta, mikä estää päällekkäisajon. Koneiden saaminen seurantaan olisi mahdollisesti seuraava askel.

– Sitä ajattelee, ettei mikään enää voi mennä eteenpäin, mutta aina ne jotain kehittää.

 

”Etähallinta helpottaa päivittäistä työtä suunnattomasti.”

 

KOLME VINKKIÄ:

  1. Ruokkijan etäohjaus ja -seuranta tabletilta mahdollistaa ruokinnan tarkan säädön, paikkakohtaisen tiedon perusteella saman tien. Myös rehureseptit vaikuttavat ruokintakuluihin ja rehunhyötysuhteeseen, joten Atria Sika -palvelun apua kannattaa hyödyntää ruokintasuunnittelussa.
  2. Uudet ruokkijat ovat etähallittavia, mutta etähallinnan pystyy asentamaan myös vanhaan ruokkijaan. Etähallinta säästää työaikaa ja mahdollistaa tarvittaessa ruokkijan säädöt myös lomalta käsin. 
  3. Jos saat idean järjestelmästä, joka parantaisi tilasi arkea, tai haluat saada eri ohjainten näytöt puhelimen kautta hallittavaksi, etsi netistä paikallinen osaaja ja ota yhteyttä.

Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 3/2022 -lehdestä alkaen sivulta 19