Atria Tuottajien siitossonnihuutokaupoissa oli ennätysmäärä sonneja myynnissä

05.05.2022 11:05

FI000013935182-4.jpgTeerenpesän Tuuppari

Atrian historian 18. siitossonnihuutokauppa pidettiin kahden edellisen vuoden tavoin hyväksi todetulla tavalla sähköisenä jo kolmannen kerran. Sonneihin pääsi tutustumaan edellisviikolla paikan päällä ja samalla ostajat näkivät toisiaan pitkästä aikaa. Huutokauppa itsessään on ollut varsin kätevä toteuttaa netissä eikä se ole vähentänyt sonnihuutokaupan roolia kevään kohokohtana. Sonnit olivat tarjouksia odottamassa 28.4 lähtien ja kaupat päättyivät porrastetusti 2.5 ja 3.5.2022 Jäljelle jäävät sonnit nostetaan 5.5. vielä uudelle kierrokselle sähköiseen huutokauppaan ja tämä jälkimyynti päättyy jälleen porrastaen 9.5. klo 10 alkaen.

Tämä oli neljäs kasvatuserä Mikko Peuran kasvattamon tiloissa Jalasjärvellä. Sonneja oli kasvamassa 200 ja niistä valittiin siitokseen sopiviksi 152 sonnia viidestä eri liharodusta. Näiden lisäksi syntymätiloille siitostöihin palaa viisi sonnia kasvukokeessa keräämiensä tulosten ja kokemusten kera. Varsinaisella ensimmäisellä huutokauppakierroksella sonneja myytiin 57 kpl, mikä on odotetusti vähemmän kuin viime vuoden huippuennätysten huutokaupassa. Kasvukokeessamme oli erittäin tasokas sonnijoukko, joka kasvoi hyvin koko viime talven. Rehunkorjuu onnistui viime vuonna hyvin. Ostajat ovat Atrian huutokaupoissa valveutuneita ja tietävät, mitä tahtovat. Tällä kertaa aina ostajia kiinnostavia alhaisen syntymäpainon sonneja oli joka rodussa hyvin tarjolla.

Polvijärvellä syntyneet sonnit ylsivät korkeisiin hintoihin, limousinille hintaennätys

Tänä vuonna sonneja myytiin tasaisesti joka rodusta. Erityisen kiinnostavat yksilöt löytyivät simmentalista ja limousinista, joissa limousin sonni Haukiniemen Sputnik (Reetta ja Jyrki Kuikka, Polvijärvi) tempaisi Atrian limousinhuutokauppojen hintaennätyksen 6550 eurolla. Edellistä ennätystä hallitsi pari vuotta saman syntymäkarjan Haukiniemen Pehtoori 5600 €. Simmental-sonni Teerenpesän Tuuppari (Pirita Hahtonen, Polvijärvi) oli tehnyt ennakkoon moniin ostajiin vaikutuksen ja sen korkea 7000 euron hinta ei tullut yllätyksenä.

Edellisten lisäksi yli 6000 euron hintaan ylsivät kaksi Tapion simmentalsonnia, Jeremias 6500 € ja Jytinä 6050 € (Jaakko Tapio, Ilmajoki). Tämän vuoden kallein charolais-sonni Alakedon Tollo (Veli-Jaakko Keränen, Alaketo Oy, Muhos) on samasta Alakedon Leopold-isästä kuin viime vuoden ennätyshintasonni Alakedon Raqu.

Vuoden 2022 Atrian siitossonnihuutokaupan 1. kierroksen tulokset verrattuna edelliseen vuoteen

Rotu

Myyty/Myynnissä kpl (v.2021)

keskihinta € (alv 0) (v.2021)

Angus

13/40 (18/49)

3969 (4178)

Charolais

14/39 (19/30)

4457 (4661)

Hereford

8/20 (8/12)

3919 (3762)

Limousin

9/16 (7/14)

4678 (4125)

Simmental

13/37 (28/39)

4923 (5059)

Kaikki rodut yhteensä

57/152 (80/144)

4411 (4569)

Rotujen kalleimmiksi huudetut sonnit

Angus            Männistön Trone 4 800 €

Charolais       Alakedon Tollo 5 700 € €

Hereford       Ohra-ahon Tanger 4 500 €

Limousin       Haukiniemen Sputnik 6550 €

Simmental    Teerenpesän Tuuppari 7000 €

Joka vuosi sonnien tiedoissa jotain uutta

Sonneilla oli kaikista tunnetuista perinnöllisistä sairauksista testitulokset näkyvillä. Tänä vuonna uutta oli se, että kaikilla herefordeilla oli geenitestitulos siitä, että ne eivät kanna huonokarvaisuutta aiheuttavaa hypotrikoosia ja anguksilla, että ne eivät ole epämuodostumia aiheuttavan dd:n kantajia. Polveutuminen oli vahvistettu genomitestauksen avulla suurimmalle osalle sonneja, 85 % sonneista molemmat vanhemmat on genotyypitetty. Vuoden lopussa kaikki huutokauppasonnit saavat Suomen historian ensimmäiset liharotujen genomiset jalostusarvot.  

Sonneja tarvitaan kaikenlaisina vuosina

Sonneja myytiin tänä vuonna ensimmäisellä huutokauppakierroksella hyvin tasaisesti kaiken rotuisia ja ihan mukava määrä. Kustannusnousu ja luomuasetuksen muutos ovat kenties syitä siihen, että huutokaupan myyntimäärä ei yltänyt kahden viime vuoden tasolle. Toisaalta on odotettavissa vielä vilkasta sonnien jälkimyyntiä. Viime vuoden huippuennätyshinnat ovat saattaneet rajoittaa huutokauppaan osallistumista, mutta turhaan, sillä moni sai sonnin lähtöhinnalla. Kuitenkin viime vuoden hintanousut avasivat tietä ja kiinnostavimmista sonneista uskallettiin lähteä kisaamaan korkeilla hinnoilla myös tänä vuonna.   

Yhä useampi sonni on siitossonnikasvattamon kasvatti

Atrian siitossonnien kasvukokeen käyneitä sonneja on kertynyt vuosien varrella suuri määrä ja niiden jälkeläisiä tuhansittain. Myös huutokaupassa myytävistä sonneista yhä useampi on Atrian huutokauppasonnien poikia, jolloin ne ovat monin verroin testattuja ja niiden arvosteluvarmuudet ovat korkealla. Sukulaisuussuhteiden selvittämiseen on syytä kuitenkin paneutua ennen sonnin hankintaa. Mikko Peura on aina mielissään, kun tuttujen sonnien poikia saapuu hänen kasvattamolleen kasvukokeeseen. ”On mielenkiintoista seurata, miten ominaisuudet ovat periytyneet.” Hän myös mielellään kuulee kuulumisia vasikoista, jotka ovat syntyneet huutokauppasonneista.

Rehujen hintakehitys ja sonnien rehuhyötysuhde

Rehuhyötysuhdetta on mitattu siitossonnikokelailta Mikko Peuran kasvattamossa jo usean vuoden ajan. Tänä vuonna sen merkitys konkretisoituu enemmän kuin toivoisimmekaan, sillä yhä tärkeämpää on saada eläimet tuottamaan hyvin mahdollisimman pienin rehukustannuksin ja ostopanoksin. Rehuhyötysuhde ilmaistaan sonnien tiedoissa residuaalisena syöntinä, josta käytetään lyhennystä RFI. Mitä pienempi luku, sen tehokkaammin eläin hyödyntää syömänsä rehun suhteessa elopainoon ja kasvuun. Luvusta lasketaan epd-jalostusarvo, jota voi verrata eri rotujen välillä yli maan rajojen. Mittausten määrän kertyessä, tulosten arvosteluvarmuus paranee. RFI-tulokset luettavissa tarkemmin kasvukoe 2021-22-sivuilla

Katso tästä sonnien hintaennätyskooste Atria siitossonnihuutokaupoissa

Linkistä pääset siitossonnihuutokaupan tapahtumasivulle, josta löydät mm. loput kasvattajien nimet sekä jälkimyyntitiedot

 

Lisätiedot:

Vehkaoja Susanna

Kehityspäällikkö

Vehkaoja Susanna

040 750 5167

Luomu- ja emolehmätilat, siitoseläinvälitys (liharotuiset)