”Rohkeutta uudistaa toimintaa”
Mikkolan luomutilalla Sulkavalla vetovastuuseen astuivat vuonna 2021 Aku Mikkonen ja Jonna Rahkonen, jotka uskovat vankkaan yhteistyöhön ja omannäköisiin valintoihin.
Mikkolan tilalla on pitkä historia, jonka jatkaminen on siirtynyt Akun vanhempien harteilta nuorille yrittäjille.
– Nyt jo viidennessä polvessa pyöritämme tilaa, Aku muistelee.
– Aku on aina tiennyt, että jäämme jatkamaan tilan toimintaa, joten sukupolvenvaihdos eteni luonnollisesti. Olen itsekin ollut jo 12 vuotta mukana toiminnassa enemmän tai vähemmän, Jonna toteaa.
Tilalta löytyy noin 50 simmental- ja charolaisrotuista emolehmää sekä vasikoita ja nuorta karjaa noin 80. Sonnit loppukasvatetaan, ja tilalla hyödynnetään omaa puintiviljaa. Karja on syyspoikiva, sillä Aku pyörittää yhdessä veljensä ja isänsä kanssa metsäkoneyritystä, joka pitää heidät kiireisenä kevättalvella. Lisäksi laidunten vähäinen määrä sekä navetan hyvät vasikkapiilo- ja lisäruokintatilat ovat vaikuttaneet onnistuneeksi osoittautuneeseen valintaan. Viime syksynä syntyneiden vasikoiden 200 päivän keskipaino oli 350 kiloa.
Eläinmäärä kasvuun
Tulevaisuuden tavoitteista Aku ja Jonna nostavat ensimmäisenä esiin eläinmäärän kasvattamisen.
– Haluaisimme, että tilalta löytyisi tulevaisuudessa noin 70–80 emolehmää. Tavoitteena on loppukasvattaa muitakin kuin sonneja, mikä vaatisi eläintilojen kehittämistä. Toivomme, että voisimme loppukasvattaa kaikki eläimet itse, Jonna kuvailee.
Tilojen kehittämiseksi suunnitteilla on muutamia rakennusprojekteja, joista vanhan kuivikevaraston uudistaminen eläinten käyttöön on jo saatettu valmiiksi.
Akun ja Jonnan mielestä eläinten laatuun panostaminen on yksi avaintekijöistä tulevaisuudessa.
– Emolehmätilalla on erityisen tärkeää tarkkailla vieroituspainoja. Vasikan kasvu vaikuttaa eläimen kasvuun sen loppuelämän ajan, Aku selittää.
– Siemennyksellä pystytään puolestaan vaikuttamaan emolehmien laatuun, ja yritämme sen avulla monipuolistaa karjaa. Olemme saaneet hyvin nopeasti erinomaisia tuloksia. Tällaiset onnistumiset luovat uskoa omaan toimintaan, Jonna iloitsee.
Avarakatseisuus auttaa
Aku ja Jonna korostavat, että yrittäjyyden alkutaipaleella on tehtävä rohkeita valintoja ja lähdettävä uudistamaan tilaa juuri itselle oikealta tuntuvalla tavalla.
– Kun kuluttajien mieltymykset muuttuvat nopealla tahdilla, vaaditaan tuottajilta avarakatseisuutta ja kärsivällisyyttä. Täytyy olla valmis myös oppimaan uutta. Yrittäjänä ei voi mennä eteenpäin sillä mentaliteetilla, että näin on tehty aina ennenkin, Jonna pohtii.
Aku nostaa esiin pitkäjänteisyyden tulevaisuuden suunnittelussa.
– Askelmerkkejä toiminnalle olisi hyvä miettiä ainakin kymmenen vuoden päähän. Vaihtoehtoja on nykyään todella paljon, minkä vuoksi oman tilan suuntaa kannattaa punnita rauhassa.
”Toivomme, että tulevaisuudessa voisimme loppukasvattaa kaikki eläimet itse.”
Kolme vinkkiä:
- Yhteistyö on tärkeää ja lisää kannattavuutta. Etsi rohkeasti yhteistyökumppaneita muista tiloista.
- Säilytä punainen lanka toiminnassa. Kun vaihtoehdot tilan kehityssuunnasta on käyty tarkkaan läpi ja valinta tehty, kannattaa valitsemastaan suunnasta pitää kiinni.
- Huolehdi työilmapiiristä. Varsinkin työnantajan roolissa varmista, että jokainen viihtyy työssään. Huumorilla pääsee pitkälle!
Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 2/2023 -lehdestä alkaen sivulta 19