Emolehmien ruokinta

Emolehmien ruokinnan tavoitteena on pitää emolehmät oikeassa kuntoluokassa ympäri vuoden. Tällöin ne tulevat kiimaan ja tiineeksi haluttuun aikaan ja poikivat sekä imettävät onnistuneesti. Mitä lyhyemmässä ajassa yhden poikimakauden emot ja hiehot poikivat, sitä yhtenäisemmiksi saadaan sekä emojen että vieroitettujen vasikoiden ruokintaryhmät. Oikeiden kivennäistäydennyksien löytäminen on tärkeä osa emolehmien ruokinnansuunnittelua.

Emolehmien ruokinnassa käytetään väkirehua rotutyypistä ja ruokintastrategiasta riippuen hyvin vähän tai ei ollenkaan. Nurmen tehokas hyödyntäminen niin laitumena kuin säilörehuna on olennainen osa emolehmien ruokinnan tuottavuutta.

Emolehmien syöntikyky nousee maidontuotannon lisääntyessä, kuntoluokan alentuessa tai karkearehun sulavuuden eli D-arvon noustessa. Vastaavasti syöntikyky laskee, kun rehun sulavuus huononee. Viimeisen tiineyskuukauden aikana emolehmän syöntikyky laskee sikiön viedessä tilaa vatsaontelosta. Paras syöntikyky on emolehmällä, jonka karkearehun D-arvo on yli 670 g/kg ka ja joka imettää. Lisäksi jos emolehmä on laihtunut alle kolmosen kuntoluokkaan, se syö 10 % enemmän rehun kuiva-ainetta, mutta tätä ei pidä tavoitella, koska kuntoluokan muutokset rasittavat eläintä ja huonontavat tuotosta.

Karkearehu on emolehmien hyvinvointitekijä ja sitä on oltava emolehmillä tarjolla kaiken päivää, mutta jotta ne eivät vapaasta ruokinnasta lihoisi, on karkearehun sulavuuden ja valkuaispitoisuuden vastattava emojen kuntoa, rodun sekä tuotantokauden vaiheen asettamia vaatimuksia. Liian huonolaatuisen rehun syöttäminen voi vastaavasti aiheuttaa kunnon, hedelmällisyyden ja maitotuotoksen laskua. Tämän vuoksi emolehmätilalla on teetettävä karkearehuista analyysit ja tehtävä niiden pohjalta ruokintasuunnitelmat.