Kohti ympäristökestävää alkutuotantoa
Ympäristökestävyyden kehittäminen on useiden eri osa-alueiden kokonaisvaltaista hallintaa. Oikeita asioita on tehty jo pitkään, mutta tulevaisuuden ruoantuotannon varmistaminen edellyttää entistä kokonaisvaltaisempaa ajattelua ja toimintatapoja.
Väestönkasvu ja kasvava kulutus ovat aiheuttaneet globaalin kestävyyskriisin, joka uhkaa taloutta, hyvinvointia ja turvallisuutta. Globaalin kestävyyden rajat on jo ylitetty luonnon monimuotoisuuden hupenemisen sekä typen ja fosforin kiertojen osalta. Lähellä ollaan myös ilmastonmuutoksen, maankäytön muutosten ja makean veden käytön osalta. Ruoantuotanto on osa näitä kaikkia, mutta myös osa ratkaisua. Kiertotalous on päivän sana ja ruokajärjestelmä on yksi sen tärkeimmistä osa-alueista. Alkutuotanto voi toimia merkittävänä yhteiskunnan toimintojen vuotojen sulkijana hyödyntämällä sivuvirtoja suoraan rehuna, tuottamalla rehuksi soveltumattomista jätevirroista energiaa ja kierrättämällä virtojen sisältämät ravinteet takaisin kasvintuotantoon. Maatalous ja metsätalous ovat ainoat toimialat, joka voivat myös sitoa hiilidioksidia.
NYT ON OIKEA AIKA TOIMIA
Kaikesta ihmistoiminnasta aiheutuu ympäristövaikutuksia. Green Deal -ympäristöohjelman tavoitteena on ilmastoneutraali Eurooppa vuonna 2050, kun Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta jo vuonna 2035. Kansallisesti on valmisteltu ja valmistellaan monia sektoriohjelmia, joista esimerkkejä ovat Ilmastoruokaohjelma, maankäyttösektorin ilmasto-ohjelma, eri toimialojen vähähiilitiekartat (ml. maatalouden ilmastotiekartta) ja biokaasuohjelma. Toukokuussa Euroopan komissio julkaisi pellolta pöytään -strategian ja myös uusi CAP = EU:n yhteinen maatalouspolitiikka on työn alla. Näissä on vahva ympäristöpainotus, ja ne pyrkivät määrittelemään suuntaviivoja pitkälle tulevaisuuteen. Nyt on käytännön toimien aika. Tässäkin voimme olla edelläkävijöitä ja suunnannäyttäjiä.
Atrian vastuullisuusohjelman kunnianhimoinen tavoite on ”Hiilineutraali ruokaketju vuonna 2035”. Osa tätä on Baltic Sea Action Groupille tekemämme Itämeri-sitoumus, jossa määriteltiin lähivuosien ympäristökestävyyttä parantavia toimenpiteitä. Tavoitteena on luoda myös alkutuotannon ympäristökestävyysohjelma, jonka tärkeimpiä osa-alueita ovat ilmastonmuutos, rehevöityminen ja monimuotoisuus. Myös happamoitumista aiheuttavien ammoniakkipäästöjen hallinta on hyvä pitää mielessä.
Ympäristökestävyyden lukuisat osa-alueet kietoutuvat monin tavoin toisiinsa. Toimintaa kehitettäessä onkin tärkeää hahmottaa mahdollisten muutosten vaikutukset kokonaisympäristökestävyyteen, koska osaoptimointi voi aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia toisaalla. Kotimainen ruoka on turvallinen valinta myös tästä näkökulmasta, koska tällöin kaikki vaikutukset ovat omissa käsissämme.
OLEMME JO KESTÄVÄLLÄ TIELLÄ
Me emme aloita nollasta, vaan oikeita asioita on tehty jo pitkään. Kotimaiset, tehokkaasti tuotetut rehut ja soijan käytön minimointi ovat ympäristökestävyyden näkökulmasta ykkösjuttu. Viljelykierron monipuolistaminen herneellä ja härkäpavulla mahdollistavat yhtä aikaa valkuaisomavaraisuuden nostamisen ja maan rakenteen parantamisen. Naudat ja nurmi ovat monella tapaa ympäristön näkökulmasta symbioosissa keskenään ja toimivat tärkeinä monimuotoisuuden ylläpitäjinä. Mikäli teollisuuden sivuvirroille ei olisi käyttöä rehuna, ne voisivat pahimmillaan olla kuormittamassa jätevedenpuhdistamoita. Meidän vahvuuksiamme on myös vähäinen antibioottien käyttö, mikä takaa vähäiset antibioottijäämät myös lannassa, eikä antibioottiresistenssi leviä tarpeettomasti tätäkään kautta.
Ympäristökestävyyden näkökulmasta tuottavuus ja tehokkuus eivät ole kirosanoja. Tilatasolla tärkeintä on tehokas rehun tuotanto, optimoitu ruokinta ja hukkien minimointi. Tällöin panoksista saadaan irti mahdollisimman paljon ja vältetään tarpeeton pellon käyttö, ehkä jopa voidaan päästä eroon kaikkein heikkotuottoisimmista pelloista. Optimoitu ruokinta varmistaa myös, ettei lantaan päädy tarpeetonta typpeä ja fosforia ilma- ja vesistöpäästöriskiä aiheuttamaan.
OLENNAINEN LANTAKETJU
Lantaketjun ratkaisut vaikuttavat moneen tekijään. Sijoituslevitystä tulisi suosia aina kun se on mahdollista, koska silloin lannan ravinteet päätyvät oikeaan paikkaan, eivätkä ole niin alttiina haihtumiselle ja huuhtoutumiselle. Syyslevitys ilman ravinteita käyttävää kasvustoa on myös päästöriski. Ammoniakkipäästöjen hallinta on haastavaa, mutta olennaista on välttää lannan tarpeetonta sekoittamista, käsittelyä ja hajalevitystä. Lannan typpi-fosforisuhteen optimointi yksinkertaisimmillaan laskeuttamalla voi jo tehostaa lantaravinteiden hyödyntämistä. Tämä ei tokikaan ole mahdollista kaikilla lannoilla. Keskitetyt ratkaisut ovat tarpeen ravinteiden ylijäämäalueilla, sillä ne mahdollistavat lannan kustannustehokkaan jalostamisen kierrätysravinnetuotteiksi ja siirtämisen tarvealueille. Toisaalta keskitettyjä ratkaisuja ei tarvita kaikkialla. Silloin tilakohtaiset ratkaisut, kuten biokaasulaitokset ja aurinkoenergia, vähentävät osaltaan lannan varastoinnin ja ruokaketjun energiankulutuksen päästöjä. Biokaasulaitos ei kuitenkaan ole mikään päästöjen minimointiautomaatti, vaan lanta on saatava sinne tuoreena ja käsittelyajan laitoksessa on oltava riittävän pitkä, etteivät päästöt vain siirry lantavarastosta mädätysjäännösvarastoon. Lopuksi tarvitaan vielä oikeat levitysmenetelmät.
REALITEETIT SELVILLÄ
Kotieläintuotannon ympäristökestävyyden kehittäminen ei ole mitään ydinfysiikkaa, mutta pelkkä tieto ei tee autuaaksi. Tuottavuus ja tehokkuus on varmistettava nykyhetken lisäksi myös tulevaisuudessa. Kotieläintuotanto on huoltovarmuutemme kivijalka ja maaperästä on huolehdittava kokonaisvaltaisesti – muutoin tuottavuus kärsii ja negatiivisten vaikutusten riski kasvaa.
Taustalla vaikuttavat taloudelliset realiteetit ja kansainvälinen kilpailu. Maaperän osalta hiilen sitoutuminen, varastoituminen ja vapautuminen on monimutkainen yhtälö, eikä yksiselitteisiä lukuarvoja voida vielä esittää. Tutkimusta tehdään parhaillaan aktiivisesti sekä Suomessa että maailmalla. Muutaman vuoden kuluessa tähänkin on tieteellisesti todennettua faktaa käytettävissä.
YMPÄRISTÖKESTÄVYYDEN OSA-ALUEET linkittyvät monilla tavoin toisiinsa. Kokonaisuuden hallinta on tärkeää kestävyyttä kehitettäessä.