Monipuolisuus on vahvuutemme
Ruokimme päivittäin hurjan määrän kotieläimiä erilaisilla A-Rehun tuotteilla. Valmistamme teollisia kuivarehuja ja jakelemme elintarviketeollisuuden sivuvirtoja suomalaisten kotieläintilojen tarpeeseen. Vuositasolla volyymit ovat valtavia, yhteensä noin 700 000 tonnia.
Teollisten rehujen valmistus tehtaillamme on prosessina täysin omissa käsissämme. Pystymme vaikuttamaan valmistusprosessiin sen jokaisessa vaiheessa, raaka-aineiden hankinnasta tilan siiloon asti. Jatkuva yhteistyö tilojemme kanssa antaa vahvan pohjan rehujen kehittämiselle, sillä palaute on nopeaa ja tuotantovaikutukset nähdään välittömästi.
Teollisten rehujen hintajousto on käytännössä riippuvainen teollisen rakenteemme tehokkuudesta ja raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnoista. Tekninen laatu on yleensä pienten toleranssien sisällä ja toimitusvarmuus erinomainen. Valmistus perustuu myyntiin ja sitä kautta tilauksiin eli varastoon tuotteita ei valmisteta.
Elintarviketeollisuuden sivuvirrat hyötykäyttöön
Elintarviketeollisuuden sivuvirroista koostuvat rehukomponentit käyttäytyvät eri tavalla. Pyrimme hyödyntämään tuotantoketjussamme monipuolisesti kotieläinten ruokintaan soveltuvat valkuais- ja energialähteet.
Näitä ovat esimerkiksi meijeriteollisuuden huuhteet ja herat sekä yksittäiset erät lähes mitä tahansa meijeriteollisuustuotetta. Tislaus- ja panimoteollisuudesta ketjuumme tulee ohravalkuaisrehua, hiivaliemiä, mäskiä ja rankkia.
Teollisiin rehuihin verrattuna sivujakeet ovat rehuyksikkökustannukseltaan edullisempia, mutta toisaalta laatuvaihtelut ja toimitusvarmuus heittelevät välillä suuresti. Monia sivujakeita on tarjolla vain osan aikaa vuodesta. Tämä haastaa välillä kuljetusyrittäjiä, tuottajia ja ruokinnansuunnittelijoitamme, mutta palkintona on edullisempi ruokintakustannus.
Kiertotalouden ja kotieläintuotannon hiilijalanjäljen kannalta on myös äärimmäisen tärkeää, että paletti pyörii niin kuin se nyt pyörii. Hukkaa ja hävikkiä ei juurikaan synny ja se on iso asia koko ketjun kannalta.
OVR-prosessi on nykyään osittain meidän käsissämme ja sen laatu sekä toimitusvarmuus on siten hyvällä mallilla. Jatkamme kuitenkin kehittämistä niidenkin osalta. Yleensä laaturajat tarkistetaan syksyllä, kun uusi vilja alkaa tulla tuotantoon. Silloin pystytään arvioimaan viljan keskivalkuaista, ja sen mukaan haetaan prosessin kannalta optimi valkuaistaso. Tässä vaiheessa on tärkeä tarkistaa resepti myös tilan omien viljojen pohjalta.
Painimme rehuteollisuudessa joka päivä vaihtelevien luonnon- ja tilaolosuhteiden kanssa. Meille tärkeintä on olla mukana kestävässä rehuteollisuudessa sivuvirtojen hyödyntäjänä ja suomalaisten raaka-aineiden käyttäjänä. Mitä muuta maailman puhtaimmassa ketjussa eläimet voisivat syödä kuin suomalaista rehua?
Rehustus sikatilat
Hakala-Rahko Ossi
040 630 2944
Myyntipäällikkö, sivutuoterehut
A-Rehu on suuri teollisuuden sivuvirtojen hyödyntäjä
Meille on strategisesti tärkeää olla rakentamassa kestäviä ruokintaratkaisuja ja omalta osaltamme mahdollistaa sivuvirtojen järkevä hyödyntäminen takaisin elintarvikeketjuun. Kysyimme yhteistyökumppaneiltamme, mikä merkitys meidän teollisuudellamme on heidän sivuvirtojensa hyödyntämisessä.
Miika Jokinen
liiketoimintajohtaja, teolliset tuotteet, Altia Oyj
"Altia jalostaa prosessissaan vuosittain yli 200 miljoonaa kiloa ohraa, josta noin kolmasosa päätyy A-Rehun prosessiin jatkojalostettaviksi rehutuotteiksi.
Koskenkorvan tehtaan toimintaperiaatteena on alusta lähtien ollut jyvän hyödyntäminen sataprosenttisesti. Kaikille jakeille pyritään löytämään tuottavin loppukäyttö, esimerkiksi ohran kuorijakeesta tuotetaan höyryä tehtaan omassa voimalaitoksessa. Lisäksi A-Rehun kaurankuorijaetta hyödynnetään höyryn tuotannossa, mikä vahvistaa tehtaan kiertotaloutta ja energiaomavaraisuutta, joka on noin 60 prosenttia.
Yhteistyö A-Rehun kanssa Koskenkorvan tehdasalueella on meille läheistä päivittäistä tekemistä, jossa haetaan tehokkuutta ja synergiaetuja jatkuvalla vuoropuhelulla. Prosessissa syntyvien rehuraaka-aineiden myynti A-Rehulle mahdollistaa Altialle keskittymisen omaan viljaviinan, muiden etanolien ja tärkkelyksen tuotantoon. Koko tehdasalue on täydessä käytössä, kun kumppanit tuovat tontille oman erityisosaamisensa."
Tuomo Linnakallio
myyntipäällikkö, Valio Oy
"Valion meijerit toimivat 24 tuntia päivässä läpi vuoden. On tärkeää, että meijeritoiminnassa syntyvät sivujakeet, kuten nesteherat ja maitohuuhteet lähtevät säännöllisesti ulos tehtaalta.
Meijeritoiminnassa syntyy todella paljon sivujakeita, joten logistiikka on haasteellista. Valion kannalta on tärkeää, että logistiikka hoituu myös meijereiden tuotantomäärien vaihdellessa. Tämä edellyttää yhteistyökumppanilta ammattimaista ja suunnitelmallista toimintaa, missä A-Rehu on onnistunut erinomaisesti.
Olemme tyytyväisiä myös siihen, että maidosta syntyvät sivujakeet jalostuvat edelleen lihaksi kotieläintiloilla. Näin korkealaatuisesti tuotetusta maidosta ei mene mitään hukkaan."
Mari Saarenpää
tislaaja, tiimikoordinaattori, Kyrö Distillery Company
"Tuotannostamme syntyvän sivuvirran jatkokäyttö on meille hyvin tärkeää sekä rehutuotteen tuottamisen että tislausprosessin sujuvuuden kannalta. Se, että saamme sivuvirtana syntyvän rankin parhaaseen mahdolliseen käyttöön loppuasiakkaalle, antaa meille myös sisäistä arvoa. Näin saamme luonnollisen jatkumon rukiin kierrolle, jossa kestävän kehityksen periaate on läsnä."
Raimo Yli-Hannula
Suupohjan Perunalaakso Oy
"Yhteistyö A-Rehun ja Suupohjan Perunalaakso Oy:n välillä perunankuorimassan toimittamisesta on jatkunut yli kymmenen vuotta. Yhteistyöllä on ollut iso merkitys yrityksellemme. Sopimus on käytännössä toiminut kuljetusten ja muiden asioiden osalta hyvin."