Navettavalkean tila 2/2019
21 vasikan viikko
Navettavalkean tilalla 25.3.–31.3.
MAANANTAI (Aurinko paistaa, muutama lämpöaste.)
Marilla oli ”vapaa” viikonloppu Tampereella Maaseudun tukihenkilöpäivillä. Urho oli edellisen yön navetalla. Oregano-hieho poiki keskiyöllä ketjuilla avustettuna, 17-vuotias Aino-tytär oli apuna.
Marin päivä meni laskujen ja kuittien kanssa ”pehkutuksen” ja ruokinnan lomassa. Tilamummo tiskasi aamupäivän ämpäreitä ja vesiastioita. Tyttäret 26-vuotias Iina ja 13-vuotias Anna kävivät pitkällä ratsastuslenkillä. Riina-rouva rupesi valmistelemaan poikimista iltakahdeksan aikaan. Odottelua. Helmikuisen navettapalon jäljet ovat vielä pihassa. Onneksi navetassa ei ollut eläimiä.
Kotityöt jäävät vähälle poikimakaudella, mutta toimistotöille ja veroilmoitukselle täytyy löytää aikaa. Illalla pidettiin pikainen työpalaveri, oli Urhon vuoro nukkua kotona. Mari jäi valvomaan navetalle.
TIISTAI (Aurinko välillä pilkotti pilven raosta, tuuli, 0°)
Riina poiki keskiyöllä Riita-sonnin. Sen jälkeen Mari nukkui kolme tuntia. Mummolassa Anoppi-rouva poikimassa, tunnin verran odotusta - näytti että ei edisty. Toinen sorkka sisällä taittuneena. Soitto siskolle avuksi, ei vastannut. Soitto Urholle.
Yksilökarsina laitettiin valmiiksi ja ”poikimakärryyn” tarvittavat tarvikkeet. Tila-mummokin oli herännyt aamukierrokselle ja tuli auttamaan. Urho sai työnnettyä vasikkaa sisään ja vedettyä jalan suoraksi. Vedettiin samalla vasikka ulos. Tuli hyvin tämä Ripeä-sonni (aivan kuin Urhon anoppi).
Sivosen Antti tuli töihin kahdeksaksi. Pidettiin yhteinen valkotaulupalaveri: viikon tavoitteena elävät vasikat, veroilmoitus ja sulamisvesien hallitseminen. Edellisviikon onnistumiset olivat orpo-Rainen oppiminen muiden mammojen tisseille ja se, että kaikki syntyneet vasikat jäivät eloon. Mirsi-rouva oli poikinut kaksoset noin yhdeksän aikaan: Ripsi-tytön ja Rapsi-sonnin.
Sulavedet aiheuttavat harmia lantakäytävillä eivätkä pehkutukset meinaa riittää millään. Mari pääsi aamusaunan jälkeen nukkumaan, herätys puoliltapäivin. Urho haaveili puiden ajosta, turhaan. Salaojittaja kävi neuvottelemassa ensi kesän salaojituksista.
Antti hoiti perustyöt: kuivitukset, ruokinnan ja jakovaunun peräluukun korjauksen. Linnanneito-rouva siirrettiin yksilökarsinaan, koska ei rauhoittunut poikimaan ja juoksi Myrskyn Rainbow-sonnin perässä. Linnanneito poiki iltapäivällä puoli kolmen aikoihin Ritari-sonnin – olikin hiukan äkäinen mamma vasikastaan.
KESKIVIIKKO (Aurinko paistoi kirkkaasti, lämpöasteita)
Mari kiersi navetan aamuyöllä. Mansikka oli poikinut Rustiikka-sonnin – tilanne ok. Antti heräsi aamutöihin ja huomasi Miinalla Riia-vasikan. Antti hoiti perustyöt ja Jenni-harjoittelija tuli yhdeksän aikaan.
Aamupäivällä merkittiin ja punnittiin vasikoita. Samalla kerralla oli sekä neuvolakäynti että kastenimien laitto kirjoihin. Painot vaihtelivat 34 kilosta 58 kiloon. Jenni laski varastoa inventaarioon. Mari yritti tehdä jotain apurina mukana, mutta nukkumattomat yöt vaativat veronsa. Ainakin yhdellä lehmällä silmätulehdus, siihen saatiin lääkettä eläinlääkäriltä.
Marilla on huono omatunto siitä, ettei pysty olemaan niin paljon lasten kanssa, kun kaikki aika menee nyt navetalla. Neiti-Ässä poiki illansuussa Räpätäti-tytön. Urho oli koko päivän puunajossa.
TORSTAI (pilvistä)
Kettusen Simo tuli jatkamaan kaivurilla lumen, jään ja sohjon poistoa ulkokarsinoista. Antti oli traktorilla avustamassa. Noora oli poikinut itsekseen R. Moore-sonnin ja Misu iltapäivällä Remissi-tytön.
Kengittäjä kävi huoltamassa hevosten jalat ja kaviot. Iltapäivällä Mari oli kertomassa Joensuun luomukurssilaisille Navettavalkea Oy:n luomutuotannosta. Uusia kurssilaisia oli taas runsaasti Pohjois-Karjalassa – hienoa!
Urho oli puunajossa päivän sekä laski ja teki viljelysuunitelmaa. Illalla soiteltiin vielä muutama puhelu kollegoille (toisille emotuottajille) liittyen sorkkahoitoihin. Vertaistuki on kyllä parasta. Vielä tehtiin sorkkahoitajalle varaus astutussonnien hoitamiseksi huhtikuun lopussa.
15-vuotiaalla Atella oli mopo- ja puhelinongelmia, joihin äidin ymmärrys ei riittänyt. Isäntä ja emäntä saivat viettää monen yön jälkeen yhteisen yön. Antti lupasi kierrellä yöllä katsomassa tilanteen navetassa.
PERJANTAI (Aurinkoa, lämmintä. Räystäät tippuu.)
Aamupäivä valmistauduttiin Atrian Tuottava Nautatilan nurmi -kehittämishankkeen Skypeen. Olemme laskeneet tarkemmin laitumien ja nurmialojen satoja sekä suunnittelemme nurmituotannon parantamista ja samalla tehostettua laidunkiertoa yhdelle ryhmälle. Hiukan tehostetaan myös satojen mittauksia. Mitä mitataan, sitä voi kehittää – niinhän se menee. Atrian hanketyöntekijän Essi Tahvolan vahva osaaminen ja ammattitaito saa meiltä kiitosta. Seuraavaksi yhteys Jouko Laukkaselle ja kysymys, mitä siementä tarvitaan.
Lassietar poiki iltapäivällä Raassina-sonnin. Antti hoiti navettatyöt Jennin kanssa. Urho meni navetalle illansuussa, Nippo poiki yhdeksän aikaan Riippuva-sonnin harjoittelijan vetoavulla. Mamma oli hiukan sähäkkä.
Sonni-siementilaus oli unohtunut edustajalta. Soitto hänelle, lupasi hoitaa asian. Urho vahti yön.
LAUANTAI (Aurinkoa)
Mari sai nukkua viime yön kunnolla. Urho oli puunajossa päivän. Mari ja Jenni-harjoittelija hoitivat navettatyöt. Päivä meni ilman poikimisia.
Illaksi sovittiin kyläreissu (varauksella), haettiin samalla eläinvaaka. Vuosikkaiden punnitus on edessä ensi viikolla. Kyläreissu onnistui, tilanne navetalla rauhallinen.
Orpo-Raine on oppinut varastelemaan, ei tarvitse enää lisämaitoa pullosta. Jes.
Linnea-rouva poiki yhdeksän jälkeen, seurasimme sitä kamerasta. Hyvin meni. Mari meni navetalle ennen puoltayötä. Linnea oli kunnon hormonimylläkän sekoittama ja kävi päälle. Eläin kuuli kunniansa: tämä vasikka oli sitten viimeinen. Muuten rauhallinen yö.
SUNNUNTAI (puolipilvistä)
Yöllä sattui iso kolari lähistöllä, mukana oli myös lasten tuttuja. Eka poiki aamusta Rakas-sonnin.
Iltapäivällä olimme Kiihtelysvaaran kirkossa kuuntelemassa Arja Korisevaa. Illalla Rosinnea-tyttö laitettiin hetkeksi lämpölampun alle. Muutama tunti erossa emosta ja kun vasikka vietiin takaisin, se säntäsi saman tien tissille.
Iltapäivällä Assi teki Romanssi-tytön ja Kisko Rata-pojan. Kisko omi Romanssin itselleen eikä huolinut omaansa, oli työntänyt sen lantakäytävälle kuorrutettavaksi. Kisko piti laittaa yksilökarsinaan, josta se vielä aikansa huusi Romanssin perään.
Tytöt ratsastivat iltapäivän. Urho jäi navetalle yöksi. Neljäs poikimaviikko on takana, edessä vielä seitsemän viikkoa. Tällä viikolla syntyi 21 vasikkaa, tahti olisi voinut olla hiukan nopeampi. Vasikoista on syntynyt 59 prosenttia. Sunnuntain ja maanantain välinen yö oli vilkas.
Tuotantosuunta: Emolehmä, luomu
Tilakaupat 2011 (Tila on vanha MTT:n Tohmajärven tutkiumusasema)
Eläintä määrä tilalla: reilu 100 emoa
Muuta tietoa: Peltoa noin 300 hehtaaria