Edunvalvonnalla vaikutetaan arvoketjun tulevaisuuteen

28.06.2023 14:01

Atria ja sen osuuskunnat tekevät säännöllistä vaikuttamistyötä kotimaisen lihantuotannon hyväksi. Jokaisella tuottajalla on mahdollisuus osallistua toimialan edellytyksiä edistävään työhön.  

Suomalaisen maatalous- ja ruokapolitiikan merkitys ja painopisteet ovat muuttuneet yhteiskunnan muutoksen mukana. Kotieläinperäisen ruuantuotannon sääntelyyn liittyy eläinten hyvinvoinnin ja ympäristökysymysten johdosta laajaa yhteiskunnallista kiinnostusta. Tulevaisuudessa arvoketjun menestyminen edellyttää yhä aktiivisempaa ja yhdensuuntaisempaa viestintää. Tehtävämme on varjella kilpailukykyämme EU:n sisämarkkinassa sekä löytää kestäviä keinoja edistää vastuullisuutta parantavia toimia. 

Atrian ja osuuskuntien vaikuttamistyössä tehdään tiivistä yhteistyötä muun muassa HKScanin, Snellmanin, MTK:n ja toimialayhdistysten kanssa. Vaikuttamisen työkalupakkiin kuuluvat lausunnot, tapaamiset, tila- ja tehdasvierailut sekä osallistuminen puolueiden tapahtumiin ja ohjelmatyöhön.  

Kuluneiden vuosien aikana olemme aktiivisesti edistäneet muun muassa seuraavien asioiden etenemistä: alkuperämerkinnät, eläinproteiinien käytön salliminen rehuraaka-aineena, valtion osallistumisen lisääminen salmonellan torjunnassa, kansalliset kriisitukipaketit, kotieläintalouden investointituet, afrikkalaisen sikaruton torjunta sekä teurashiehojen palkkioiden korottaminen. 

Myös pettymykset kuuluvat vaikuttamiseen: eläinten hyvinvointilain tiukat vaatimukset, naudan loppukasvatuksen jättäminen investointitukien ulkopuolelle sekä nautasektorin byrokratian kukkaset ovat olleet karvasta kalkkia. CAP2027-suunnitelma oli pettymys, kun ruuantuotantoa ei nostettu politiikan keskiöön. Toimialan vaikuttamistyössä ajankohtaisena teemana on tulevaan hallitusohjelmaan vaikuttaminen. 

Jokaisella meillä on mahdollisuus osallistua aktiivisesti vaikuttamistyöhön. Aktiivinen osallistuminen MTK:n, puolueiden ja muiden järjestöjen toimintaan ovat hyviä keinoja viedä viestiä eteenpäin alamme kehittämiseen liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä. Tilavierailujen järjestäminen on konkreettista vaikuttamistyötä. Iloksemme voimme todeta, että uudessa keväällä 2023 valitussa eduskunnassa vaikuttaa useita atrialaisia kotieläintuottajia.

Keskeiset tavoitteemme tulevalle hallitus-kaudelle ovat:  

  • Kilpailukykyisen toimintaympäristön turvaaminen kotieläintuotannolle 
  • CAP-suunnitelman kunnianhimoinen päivittäminen aktiivista ruuantuotantoa tukevaksi ja eläinten hyvinvointikorvausten kehittäminen  
  • Kansallisen salmonellarahaston perustaminen 
  • Alkuperämerkintöjen vahvistaminen 
  • ASF:n torjunta  
  • Vientiluvat muun muassa siipikarjalle Kiinaan 
  • Biokaasutuotannon tuki-instrumenttien vahvistaminen 

Kirjoittaja

Risto Lahti, toimitusjohtaja, Itikka osuuskunta ja Lihakunta

Lue lisää osuuskunnista