Sikatilojen lääkintämääriin ja -käytäntöihin kiinnitetään nykypäivänä yhä enemmän huomiota. Tähän ovat vaikuttaneet erityisesti mikrobilääkeresistenttien bakteerikantojen yleistyminen sekä tuotannon kannattavuuden ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävä työ. Mikrobilääkkeet minimiin -tutkimushankkeen yhteydessä tehdyssä opinnäytetyössä tutkittiin sikojen lääkintöjä ja niiden yhteyttä kasvatusaikaan ja teurashylkäyksiin. Tarkoituksena oli selvittää, kuinka paljon lihasikoja tosiasiassa lääkitään niiden koko elinkaaren aikana, ja lääkitäänkö samoja eläimiä useaan kertaan. Lisäksi tutkittiin, miten kerran tai useammin lääkittyjen sikojen kasvatusajat ja teurashylkäysten määrä eroavat ei-lääkityistä sioista. Tulosten perusteella voidaan pohtia, kuinka paljon lisäkustannuksia ja tulonmenetyksiä sikojen sairastelu ja lääkitykset aiheuttavat.
Tutkimus toteutettiin viidellä porsastuotantotilalla ja kymmenessä lihasikalassa sekä suomalaisella teurastamolla. Kaikki tilat olivat tavanomaisen tuotantosuunnan tiloja. Koesikoja seurattiin syntymästä teurastamolle asti ja jokaiselta sialta kerättiin yksilölliset lääkitystiedot, teurastiedot sekä tarkka kasvatusaika.
Koesioista 72 % kasvoi täysin lääkkeettä teuraaksi asti, mikä tukee käsitystä siitä, että Suomessa sikoja lääkitään harkitusti ja kasvatusolosuhteet ovat pääsääntöisesti hyvät. Enemmän kuin joka neljäs sika (28 %) kuitenkin lääkittiin vähintään kerran kasvatusaikanaan, joten tuotannolliset sairaudet ovat olemassa oleva ongelma suomalaisillakin tiloilla. Uudelleenlääkitsemistä esiintyi paljon: 35 % lääkityistä lääkittiin uudelleen jossain kasvatusvaiheessa. Uudelleenlääkitsemisen tarve on saattanut johtua esimerkiksi väärästä diagnoosista tai lääkevalinnasta tai taudinaiheuttajan mikrobilääkeresistenssistä. Tässä korostuu säännöllisten näytteenottojen tärkeys. Myös eläinaineksen laatu ja vastustuskyvyn kehitys porsasaikana vaikuttavat merkittävästi sairastuvuuteen. Riittävä ternimaidon saanti on välttämätön porsaan vastustuskyvylle, johon vaikuttavat negatiivisesti myös pikkuporsasaikana saadut mikrobilääkekuurit.
Eniten koesikoja lääkittiin jo ennen vieroitusta ja lähes yhtä paljon välikasvattamossa. Ylivoimaisesti yleisin lääkityssyy olivat ripulitaudit (73 % lääkityksistä). Vieroitusripuli on edelleen yleinen ongelma, mutta huolestuttavaa on myös ripulien suuri esiintyvyys jo ennen vieroitusta. Pikkuporsaiden sairastuminen kertoo ongelmista porsimisosastoilla. Ongelmia aiheuttavat esimerkiksi suuriksi kasvaneet pahnuekoot ja sen myötä vähentynyt ternimaidon saanti sekä porsaiden runsas siirtely. Suurissa pahnueissa on usein myös tavallista pienempiä porsaita. Pahnueiden tasaaminen ja ternimaidon saannin varmistaminen vaativat johdonmukaisia ja päivitettyjä hoitokäytänteitä. Toiseksi yleisin lääkityssyy olivat jalkavaivat (20 % lääkityksistä), joiden takia eläimiä lääkittiin kaikissa kasvatusvaiheissa.
Lääkittyjen ja lääkitsemättömien sikojen välillä havaittiin selviä eroja kasvatusajoissa. Tulokset osoittavat selvästi sairastumisten aiheuttaman kasvun hidastumisen. Keskimäärin lääkitty sika kasvoi 6 päivää pidempään kuin ei-lääkitty. Kasvatusaika piteni merkittävästi sen mukaan, kuinka useasti sikaa oli lääkitty. Lääkitsemättömien ja yli kahdesti lääkittyjen kasvatusajan ero oli jo lähes 10 päivää. Sairastuneiden laskeneet päiväkasvut ja ryhmän epätasainen kasvutahti hidastavat sikalan kiertoa vaikuttaen sikapaikkakohtaiseen katteeseen.
Teurashylkäysten määrissä sen sijaan ei havaittu merkittäviä eroja lääkittyjen ja ei-lääkittyjen sikojen välillä. Osaruhohylkäysten esiintyvyys oli molemmilla ryhmillä 8 prosentin luokkaa, ja elinhylkäysten 6 prosentin. Lääkitykset ovat sairaalle eläimelle välttämättömiä ja tehokas hoito vähentää hylkäyksiä, mutta ei estä niitä kokonaan. Toisaalta myöskään terveiltä vaikuttavilta sioilta ei voida odottaa täyttä hylkäyksettömyyttä, sillä piilevät sairaudet voivat ilmetä vasta lihantarkastuksessa. Hylkäyksiä voidaan ehkäistä siis parhaiten sairauksia ehkäisemällä.