Pilottitilojen satoa: Testissä kokoviljakasvustot

Peter ja Ann-Louise Backin emolehmätilalla Vöyrillä on useana kesänä tehty erilaisia kokoviljasäilörehuun liittyviä pilotointitutkimuksia yhteistyössä Tuottava nautatilan nurmi -hankkeen kanssa.  Piloteissa seurattiin ja dokumentoitiin erilaisia kokoviljasäilörehuja, niiden satoisuutta, raaka-aineen laatua ja säilöntää.

Mikä on oikea siemenmäärä kokoviljaa perustettaessa?

Kokoviljaseoksia kylvetään hyvin erilaisilla variaatiolla puhtaista viljakasvustoista palkoviljoihin ja näiden eri sekoitussuhteisiin.  Pilottitilaa, kuten monia muitakin tiloja, mietityttää mikä on oikea siemenmäärä kokoviljakasvustoa perustettaessa ja miten siemenmäärä vaikuttaa satoisuuteen. Korkean siemenmäärän käyttäminen lisää siemenkustannusta, joten tarkastelemalla satoisuuden ja siemenmäärän välistä suhdetta, voidaan haarukoida mistä talousoptimi löytyy.

Nurmen perustamisen näkökulmasta kokoviljasäilörehujen siemenmäärällä ei ole oikeastaan merkitystä, koska korjuuajankohdalla voidaan säädellä kasvuston alaosien valo-olosuhteita. Suojakasvuston suojaava vaikutus muuttuu aina jossain kohtaa suojaavasta tukahduttavaksi ja sen seurauksena nurmen tiheys ja kunto suojakasvuston alla kärsii. Suojakasvuston tarkkailulla ja korjuuajankohdan ajoittamisella varjostuspaineen voimakkuuden mukaan, voidaan turvata nurmen hyvä perustuminen. Jos tiedät, että et korjaa kasvustoa aikaisin tai haluat odottaa selvästi keltatuleentumisasteelle, kannattaa tavoitella harvahkoa kasvustoa.

Vuoden 2019 pilottikokeisiin lähdettiin hakemaan näillä mietteillä siemenmäärän optimia herne-kaura-kasvustolle. Herne-kaura valikoitui keskustelujen kautta tilalle ensisijaisesti suositeltavaksi kokoviljakasvuston tyypiksi, sillä luomuviljelyn näkökulmasta herneen mukana olo on typpiomavaraisuuden kautta hyödyllistä. Toisekseen herneen siemen on usein käytännössä ostosiementä ja sen suhteellisen osuuden lisääntyminen seoksessa on viljan hinnasta riippuen joko edullista tai kallista. Herne tarvitsee kuitenkin aina tukikasvin ja ihanteellisesti samalla kasvurytmillä kasvavan vaihtoehdon, jotta korjuuhetken määrittämisessä ei jouduta tekemään kompromissia herneen palkojen kehityksen tai viljan tuleentumisasteen takia. Näistä syistä aikaiset herneet sopivat hyvin yhteen tavallisten kaurojen ja vehnien kanssa ja myöhäiset etenkin myöhäisten vehnien kanssa. 

Pilottitilalla oli omaa kauransiementä, joten se valikoitui tästä syystä herneen kumppaniksi. Herne-kaura-seoksia kylvettiin kolmella eri siemenmäärällä, jossa seossuhde pysyi vakiona: puolet hernettä ja puolet kauraa. Kylvömäärät olivat 50+50, 70+70 ja 100+100 kg/ha ja ne kylvettiin toukokuun loppupuolella.

Herne-kaura kasvustot perustuivat hyvin ja kasvu oli kesäkuisella seurantakäynnillä hyvässä vauhdissa

Kylvötiheys vaikuttaa ensisijaisesti kasvien morfologiaan eli ilmiasuun

Herne-kaura-kasvusto korjattiin hieman ennen elokuun puoltaväliä. Kasvustoista kerättiin sato- ja laatunäytteet ennen korjuuta 8.8.2019. Satotasot määritettiin kehikkomenetelmällä, jossa tunnetun pinta-alan sisältä korjataan koko kasvusto niittokorkeudesta. Sato punnitaan ja tuloksen perusteella lasketaan hehtaarikohtainen sato rehuanalyysinäytteistä saatavan kuiva-ainepitoisuuden avulla. Jokaisesta eri siemenmäärällä kylvetystä koekaistasta otettiin useita toistoja ja tulokset ovat useiden näytteiden keskiarvoja.

Laatuarvojensa puolesta eri kokonaissiemenmäärillä kylvetyt kasvustot olivat hyvin samankaltaisia. Tämä havainto on sinänsä looginen, sillä seossuhteen pysyessä samana, myös laadun voi olettaa pysyvän samana. Herne-kaura-seokset sisälsivät yllättävän matalan valkuaispitoisuuden, noin 90-95 g/kg ka, vaikka herneen suhteellisen osuuden perusteella valkuaispitoisuuden olisi voinut olettaa olevan korkeampi. Käytännössä herneet jäivät samanmittaisiksi tai vähän matalammiksi kauroihin nähden. Tämä johtui osittain lajikevalinnasta, sillä kokeessa käytettiin Astronautea, joka on ensisijaisesti puitava herne. Perustettaessa nurmea on puitavien hernelajikkeiden etuna niiden vähemmän rehevä kasvutapa. Puitavat hernelajikkeet pysyvät todennäköisemmin paremmin pystyssä, joten niiden aiheuttama varjostus perustettavalle nurmelle ei ole yhtä voimakasta kuin vihantalajikkeilla. Toisaalta myös kasvukauden 2019 olosuhteet näyttelivät varmasti omaa rooliaan, sillä vaikka olosuhteet eivät olleet niin ankarat kuivuuden suhteen kuin 2020 tai 2021, olivat ajoittaiset kuivat jaksot silti Pohjanmaan rannikolla pahoja. Muilta rehuarvoiltaan herne-kaura-kasvustot olivat melko tyypillisiä. D-arvo olisi ollut korkeampi, jos herne olisi kasvullisesti ollut voimakkaammin mukana. Jonkin verran koholla ollut sokeripitoisuus indikoi kasvustojen olleen stressitilassa vallinneesta kuivuudesta johtuen.

Herne-kaura seos, kg/ha	50+50	70+70	100+100
ka, g/kg ka	307	292	300
D-arvo, g/kg ka	630	634	642
ME, MJ/kg ka	10,1	10,1	10,3
OIV, g/kg ka	78	77	77
Raakavalkuainen, g/kg ka	95	96	88
Sokeri, g/kg ka	138	134	136
NDF-kuitu, g/kg ka	419	411	424
Satotaso kg ka/ha	7700	9800	8100

Laatu- ja satotulokset 2019. Kokeen perusteella seossuhteen pysyessä samana, myös laatuarvot pysyvät samoina. Siemenmäärällä taas ei ole lineaarista yhteyttä satoisuuteen

Aiemmin tehtyjen tiheysmääritysten perusteella koe onnistuttiin kylvämään koesuunnitelman mukaisesti. Kokeessa saavutettiin kaikilla siemenmäärillä korkeat satotasot ottaen huomioon, että kokeet viljeltiin luomuna. Satotasojen ja käytetyn kokonaissiemenmäärän välillä ei kuitenkaan havaittu lineaarista yhteyttä eli käytännössä siemenmäärän lisäys ei johda suurempaan satoon. Miksi sitten näin? Kasveilla on luontainen kyky mukauttaa kasvuaan vallitsevien ympäristöolojen mukaan, eli ne voivat muokata ilmiasuaan tilannetajuisesti. Jos kasveilla on hyvin tilaa ja valoa saatavissa, ne kasvavat suuremmiksi ja kasvattavat enemmän sivuversoja täyttämään tarjolla olevaa tilaa. Viljat kykenevät helposti luomaan jopa seitsemän tai enemmän sivuversoa, joista jää kasvamaan sopiva määrä versoja resurssien mukaan. Tiheät kasvustot kasvavat puolestaan hyvin pääversovaltaisina ja yksittäiset kasvit ovat kompakteja. Tässäkin kokeessa satotulokset heijastelevat kyseistä ilmiötä ja kasvustot ovat siis sisäisesti kompensoineet alempaa kokonaissiemenmäärä.

Mikä sitten on oikea siemenmäärä?

Tässä kokeessa korkein satotaso, lähes 10 000 ka kg/ha saavutettiin herne-kaura 70+70 kg/ha siemenmäärällä. Siemenmäärän kasvattaminen ei tuottanut lisää satoa, kun taas matalimmalla kylvömäärällä satotaso oli hyvä, mutta selkeästi alhaisempi, kuin paras. Näistä tiedoista voidaan vetää johtopäätös, että kokeen matalimmalla siemenmäärällä, 50+50 kg/ha, kasvustojen sisäinen kompensointikyky on viety äärirajoille ja matala siemenmäärä todennäköisesti rajoittaa parasta satopotentiaalia. Jos yhtälöön olisi lisätty epäonnistunut kasvuston perustaminen, matalimmalla siemenmäärällä olisi ollut suurena riskinä (tuottaa) huono sato. Kun kylvön voi olettaa onnistuvan normaalisti, 70+70 kg/ha on turvallinen siemenmäärä tämän tyyppisessä seoksessa eikä ole syytä epäillä siemenmäärän rajoittavan satopotentiaalia. Jos sinulla on kokemusta kasvustojen huonosta perustumisesta tai on syytä epäillä, että kylvön onnistuminen ei ole varmaa, on turvallisempaa käyttää korkeampaa siemenmäärää. Taloudellisessa mielessä olisi toki järkevintä selvittää ja analysoida, mikä on aiheuttanut epäonnistumisen aiemmin.

Elokuussa juuri ennen korjuuta kaurat olivat alkaneet kellertymään. Herneet eivät olleet kasvaneet kaurojen ylitse ja niissä oli ensimmäiset palot täyttyneet

Kuivuus kokeiden kiusana 2020

Vuonna 2020 kokoviljaseoksia kylvettiin kolmea erilaista: herne-kaura, herne-ohra ja herne-vehnä. Kylvöt tehtiin toukokuun lopulla, ja kevään kuivuus valitettavasti vaivasi kasvustoja heti alusta alkaen.

Kokeet viljeltiin luomuna eivätkä ne saaneet keväällä lisälannoitusta. Kuivuuden takia kasvuun lähtö oli varsin hidasta, mikä puolestaan antoi rikkakasveille tilaa ja mahdollisti niiden leviämisen. Etenkin herne-ohra-kasvustossa savikka pääsi leviämään tehokkaasti.

Herne-ohra seoksessa oli paljon savikkaa kasvuston joukossa. Seos kärsi kuivuudesta ja herneet jäivät lyhyiksi

Tunne seostiheydet arvioidaksesi tuloksia oikein

Tavoiteltu kylvömäärä seoskasvustoille herneen kanssa oli noin 140 kg (300-350 kpl m²) viljaa ja 70 kg (15 kpl m²) hernettä hehtaaria kohden. Viljat kylvettiin kylvökoneen siemenpuolelta ja herneet lannoitepuolelta. Tiheyksien perusteella laskettiin toteutunut kylvömäärä, joka oli varsin erilainen kuin tavoiteltu kylvömäärä. Tähän saattaa kuitenkin vaikuttaa se, että kuivuuden vuoksi osa viljoista ei ollut ehtinyt vielä edes itää juhannusta edeltävällä viikolla, jolloin tiheyslaskenta tehtiin. Jälkiversontaa oli myöhemmin paljon. Toteutuneet määrät vaihtelivat koelohkoilla viljojen osalta 70-80 kg/ha, kun taas hernettä löytyi jopa 140-380 kg/ha. Versotiheyksiä laskettaessa lohkolla oli myös paikoitellen kohtia, joissa ei kasvanut hernettä lainkaan. Todellisuudessa herneen keskimääräinen kylvömäärä vaihteli todennäköisimmin 100-200kg/ha välillä.

Seosten ja etenkin suurisiemenisten lajien kylvön yhtenä haasteena voi olla halutun kylvötiheyden saavuttaminen, mikä kävi ilmi tämänkin kokeen aikana, koneen säätämisestä huolimatta. Lopputulokseen voi myös vaikuttaa kylvökoneen tyyppi. Arvioitaessa saavutettiinko tehdystä kokoviljasäilörehusta halutun kaltaista, on hyvä tarkastaa pitikö kylvetty seossuhde kuinka hyvin paikkansa aiotun määrän kanssa. Jos ei, on hyvä ottaa se huomioon ja miettiä miksi näin kävi. Kokoviljasäilörehujen etuna on, että seossuhdetta ja korjuuaikaa säätämällä niistä on mahdollista saada hyvin joustavasti oikeastaan minkälaista rehua tahansa. Jos sinusta tuntuu, että et saa kokoviljarehuja toimimaan kuten haluat, on toteutuneen seossuhteen varmistaminen yksi hyvä tarkastelukohta.

 

Seosten kylvöpäivä, tavoiteltu kylvömäärä, oras/versotiheydet sekä toteutunut kylvömäärä

Herne-kaurasta sulavuutta, herne-vehnästä valkuaista

Kokoviljat korjattiin elokuun ensimmäisellä viikolla. Päivä ennen korjuuta jokaiselta koelohkolta otettiin raaka-aineanalyysit ja samalla määritettiin kullekin seokselle satoarvio kehikkomenetelmän avulla. Silmämääräisesti kasvustoista parhaalta näytti herne-kaura, mutta herne-vehnä oli parantanut asemiaan selvästi haastavasta kevätkuivuudesta huolimatta. Palot olivat täyttyneet hyvin ja kasvustoissa oli hyvin massaa. Rikkakasviongelma oli pienin kauralohkolla, ja suurin puolestaan ohralohkolla, joka savisena rinnelohkona kärsi keväällä kuivuudesta eniten.

Herne-kaura kasvusto oli kokeen satoisin ja sulavin

Analyysinäytteistä nähdään, että jokaisessa kasvustossa sokerit olivat varsin korkealla. Tämä todistaa osaltaan sen, että kuivan kesän vuoksi kasvustot ovat olleet jatkuvassa stressitilassa. Korkea sokeripitoisuus kuitenkin helpottaa etenkin biologisen säilönnän onnistumista, kun säilönnästä vastaaville bakteerikannoille on helposti saatavaa energiaa tarjolla. Sokeripitoisuus oli suurin herne-kaurassa, mutta tulee muistaa, että siinä myös herneen todellinen kylvömäärä oli suurin verrattuna muihin seoksiin.

Tuloksista voidaan päätellä, että herneen määrä ei välttämättä suoraan vaikuta rehun valkuaispitoisuuteen: herne-kaura ja herne-ohra -lohkoille hernettä meni kylvössä lähes kaksinkertainen määrä verrattuna herne-vehnä-kasvustoon. Analyysien perusteella suurin raakavalkuaisen määrä oli kuitenkin vehnäkasvustossa. Raaka-aineanalyysit antavatkin arvokasta tietoa kasvustosta.

Herne-vehnä kasvustossa oli vaihtelevuutta, mutta sen valkuaispitoisuus oli kokeen korkein

Herne-kaura-kasvustossa hernettä oli suhteessa eniten. Tämä selittää analyysin huipputulokset laadun ja sulavuuden osalta. Kuiva-ainesatoakin tuli tältä lohkolta eniten. Toisaalta hieman alhainen kuitu on niin ikään suuren hernemäärän syytä. On kuitenkin tärkeää huomata, että vaikka vehnässä herneen todellinen kylvömäärä hehtaaria kohden oli jopa puolet alhaisempi kuin herne-kaurassa ja kyseinen lohko kärsi kovasti kuivuudesta, sen laatu kilpailee silti herne-kauran kanssa. Lisäksi vehnä on lujakortinen ja pystyvartinen, ja näin ollen toimii herneelle oivana tukikasvina.

OIV on rehun varsinainen valkuaisarvo, ja se mittaa ohutsuolesta imeytyvää valkuaista eli aminohappoja. OIV on siis se osa valkuaisesta, jonka eläin voi käyttää tuotantoonsa ja ylläpitoonsa. OIV-arvot olivat kaikilla seoksilla keskimäärin samansuuntaiset, joskin kaura ja vehnä erottuivat tässäkin edukseen. PVT puolestaan kuvaa rehun pötsissä hajoavan valkuaisen riittävyyttä pötsimikrobien typen tarpeeseen. Se mittaa valkuaisen ja energian suhdetta pötsissä. PVT:n osalta voidaan todeta, että paras seos tässä pilottikokeessa oli herne-kaura.

Analyysi	Yksikkö	Herne-kaura	Herne-ohra	Herne-vehnä
Satotaso	kg ka/ha	9200	6900	3700
Kuiva-aine	g/kg	234	248	191
Raakavalkuainen	g/kg ka	132	111	160
Sokeri	g/kg ka	135	121	121
NDF-kuitu	g/kg ka	442	500	504
D-arvo	g/kg ka	706	656	662
Muuntokelpoinen energia	MJ/kg ka	11,3	10,5	10,6
OIV	g/kg ka	87	80	87
PVT	g/kg ka	2	-8	32

Seosten satoisuus ja raaka-ainelaatu. Toteutuneisiin kylvömääriin suhteutettuna herne-vehnä oli tässä pilotissa hyvä kokoviljasäilörehuseos, vaikka sen varsinainen satotaso jäikin olosuhteista johtuen matalaksi

Tiesitkö tämän PVT:stä? Asiantuntijana Nautasuomi Oy:n Maiju Pajula

Kun rehun PVT on negatiivinen, mikrobit eivät saa rehusta riittävästi typellisiä aineita eli raakavalkuaista suhteessa rehusta saatavaan energiaan. Tällöin mikrobien kyky muodostaa valkuaista jää huonoksi. Kun rehun PVT on positiivinen, mikrobit eivät saa rehusta riittävästi energiaa, jotta ne pystyisivät hyödyntämään kaiken vapautuvan typellisen aineksen. Ruokinnan PVT-arvo on lähellä nollaa silloin, kun pötsissä hajoava rehuvalkuainen riittää kattamaan pötsimikrobien typen tarpeen. Aikaisemmin lypsylehmillä voitiin hyväksyä kohtuullisen negatiivisiakin PVT-arvoja, mutta nyt on syytä pyrkiä siihen, että PVT on lähellä nollaa tai positiivinen.

Jos rehuannoksen PVT on negatiivinen rehuannokseen kannattaa lisätä rehuja, joiden PVT-arvo on positiivinen. Tähän tarkoitukseen sopivat sellaisetkin rehut, jotka sisältävät runsaasti muuta kuin valkuaistyppeä kuten esimerkiksi nurmisäilörehut, ja teoriassa myös urea. Lypsylehmien käytännön ruokinnoissa negatiivinen PVT tulee kuitenkin harvoin vastaan. Jos rehuannoksen PVT on reilusti positiivinen, typen hyväksikäyttö maidontuotannossa huononee ja mm. maidon ureapitoisuus lisääntyy. Maidon ureapitoisuutta voi käyttää apuna arvioimaan pötsin valkuaistasetta. Jos maidon ureapitoisuus on alle 17-18 mg/dl, on pötsissä todennäköisesti pulaa hajoavasta valkuaisesta.

Miksi sitten itse kylväisin kokoviljakasvustoja herneen kanssa? Ensinnäkin herneen mukanaolo hidastaa seoksen laadun alenemista. Herneelle tyypillistä on se, että se laskee NDF-kuidun määrää. NDF-pitoisuus kuvastaa rehun sisältämän kokonaiskuidun määrän ja siihen luetaan kuuluvaksi selluloosa, hemiselluloosa ja sulamaton ligniini. Naudan pötsi tarvitsee toimiakseen riittävästi kuitua, mutta tavoitearvoja suurempi kuitupitoisuus puolestaan rajoittaa syönti, ja voi näin ollen alentaa tuotosta.

Toiseksi herne kokoviljakasvustoissa lisää koko säilörehun sulavuutta eli nostaa D-arvoa. Hyvin sulava rehu nopeuttaa rehusulan virtausta ja sitä kautta osaltaan lisää rehun syöntiä. Kuten pilotointituloksistakin nähdään, kokoviljaseoskasvustoissa ohra on usein hankala kumppani, sillä se alkaa vanheta nopeasti. Herne ei pysty kompensoimaan ohran aikaisesta tuleentumisesta johtuvaa laadun heikkenemistä.

Lisäksi palkokasvit parantavat maan rakennetta, lieventävät muiden kasvien tauti- ja tuholaispainetta ja jättävät maahan typpeä seuraavan vuoden sadolle 20-40 kg/ha. Seuraavan vuoden sadoissa on lajikkeista riippuen saatu huomattavia sadonlisiä. Biologisen typensidonnan ansiosta palkokasvit vähentävät myös kokoviljaseoskasvuston lannoituksen tarvetta.

Kokoviljasäilörehu on myös oiva tapa perustaa nurmet, sillä kokoviljat korjataan useita viikkoja aiemmin kuin puitavat viljat. Näin ollen sääolotkin ovat usein suotuisammat: kuivalla korjuusäällä rehun joukkoon ei päädy multaa, raiteita ei synny peltoon ja parhaassa tapauksessa uudesta nurmesta voidaan saada satoa jopa jo perustamisvuonna. Aikainen korjuu mahdollistaa näin hyvät edellytykset uudelle nurmelle.

Kokoviljasäilörehujen säilöntä suurennuslasin alla 2021

Säilönnälliset hävikit ovat usein hankalasti hahmotettavissa olevia ja toisinaan niitä ei osata tulkita säilörehuanalyyseistä. Säilönnälliset hävikit ovat siitä kiusallisia, että niiden takia lähtökohtaisesti erinomainen rehu voi menettää parhaimman teränsä tai muuttua jopa huonoksi. Kalliiden kustannusten ja panoshintojen aikaan on turhauttavaa, mikäli jo tehdystä hyvästä työstä tai maksetuista hinnoista joutuu roskakoriin jopa useita kymmeniä prosentteja. Mikäli haluat tutustua aiheeseen tarkemmin, lue ilmainen säilörehun säilöntäopas.

Backin tilan kauden 2020 kokoviljasäilörehut olivat raaka-ainelaadun ja satoseurannan lisäksi mukana säilöntähävikkikokeessa, jonka tarkoituksena oli selvittää hävikkien yleisyyttä ja määrää aivan tavallisissa kokoviljasäilörehuissa. Lisäksi haluttiin katsoa, kuinka viljalaji vaikuttaa lopputulokseen. Kokoviljasäilörehut korjattiin elokuun 2020 alussa, säilöttiin biologisesti, paalit merkittiin ja ajettiin varastoon omiin ryhmiinsä ja niistä otettiin tammikuussa 2021 laajat säilörehuanalyysit. Raaka-aineanalyysit oli otettu ennen korjuuta rehumassojen lähtökohtaisen laadun selvittämiseksi. Jos haluat itse arvioida omalla tilallasi säilöntähävikkejä, raaka-aineanalyysien ottaminen ja eri analyysien vertailu toisiinsa on erittäin yksinkertainen tapa konkretisoida, miten säilöntä on vaikuttanut rehuun.

Kokoviljasäilörehut ovat lähtökohtaisesti alttiita säilöntähävikeille, sillä ne ovat usein kuivahkoja ja rakenteeltaan karkeita. Nämä tekijät aiheuttavat sen, että tämän tyyppisten rehujen tiivistäminen on vaikeaa.

Säilöntä söi herne-kauran erinomaisen sulavuuden

Kokoviljasäilörehukokeessa korkein sulavuus oli herne-kaura kasvustossa. Säilönnän seurauksena herne-kauran D-arvo tippui noin 700 g/kg ka tasolta noin 580 g/kg ka. Alentumaa oli siis yli 100 g/kg ka. D-arvon aleneman seurauksena menetettiin myös rehun energiapitoisuutta. Etikkahappoa (haihtuvat rasvahapot ilmoitetaan usein etikkahappona) muodostuu ensisijaisesti hapellisen käymisen aikaan. Etikkahappojen pitoisuus saa ihanteellisesti olla maksimissaan 10 g/kg ka, mikäli käytössä ei ole heterofermentatiivista biologista säilöntäainetta. Korkeat etikkahappopitoisuudet kertovat rehun voimakkaasta virhekäymisestä, jota voivat aiheuttaa heikko tiivistäminen tai hapen pääsy rehun joukkoon. Herne-kauran tapauksessa etikkahappopitoisuus oli jonkin verran suosituksen yli, eli rehussa oli tapahtunut lievää virhekäymistä. Koska ammoniakkityppipitoisuus oli reilusti suositusrajojen alle (40 g/kg N), rehunvalkuaisen hajoamisesta ei ollut merkkejä. Tätä tukee tietysti raakavalkuaispitoisuuden muuttumattomuus raaka-aineanalyysin ja varsinaisen rehuanalyysin välillä.

Kaiken kaikkiaan herne-kauran säilöntä onnistui säilönnällistä laatua tarkastellessa kohtuullisen hyvin. Lähtökohtaisesti korkealla ollut sokeripitoisuus laski matalalle, kuten biologisessa säilönnässä onkin odotettavaa. Sokereista hävinnyt osuus muuttui maitohapoksi melko tarkalleen, ja maitohappopitoisuuden ja rehun pH:n välillä oli looginen yhteys. Valkuaisen hajoaminen neutraloi happoja ja palkokasvipitoisten kasvustojen luontaisesti korkeat kalsiumpitoiset yhdisteet tekevät sitä myös. Näistä syistä säilyvyys saattaa joskus joutua pelkän hapettomuuden varaan, vaikka rehu olisikin käynyt säilöntäprosessit alun perin läpi ja säilöntähappoja olisi muodostunut. Tällaiset rehut tunnistaa korkeasta pH:sta ja matalista säilöntähappojen (maitohappo ja etikkahappo) määristä. Herne-kaura menetti parhaan teränsä todennäköisesti heti korjuun jälkeen lievästi pitkittyneen hapellisen käymisen seurauksena, mutta oli tästä huolimatta hyvää ja maittavaa rehua.

Herne-kaura	Yksikkö	Raaka-aine	Säilötty
Kuiva-aine	g/kg	234	347
Raakavalkuainen	g/kg ka	132	135
Sokeri	g/kg ka	135	30
NDF-kuitu	g/kg ka	442	436
D-arvo	g/kg ka	706	583
Muuntokelpoinen energia	MJ/kg ka	11,3	9,3
OIV	g/kg ka	87	71
PVT	g/kg ka	2	30
pH			4,1
Etikkahappo	g/kg ka		18
Maitohappo	g/kg ka		68
Ammoniakki-N	g/kg N		15
Syönti-indeksi			129

Herne-vehnän sulavuus ja valkuaispitoisuus aleni

Kokoviljasäilörehuista korkeimman valkuaispitoisuuden sisältänyt herne-vehnä menetti noin 30 g/kg ka valkuaispitoisuudestaan säilönnän seurauksena. Kuten herne-kaura, myös herne-vehnä menetti sulavuudestaan noin 100 g/kg ka säilönnän aikana. Myös rehun NDF-kuitupitoisuus aleni, noin 50 g/kg ka luokkaa. Tämä yhdessä kohollaan olevan etikkahappopitoisuuden kanssa kertoo, että säilönnän alkumetreillä hapellisen käymisen vaihe oli käynyt herne-kauraa voimakkaampana ja jopa sillä tasolla, että se oli lähtenyt hajottamaan sulavia kuituja. Todennäköisesti laatumenetykset ovat tapahtuneet samassa yhteydessä, sillä ammoniakkityppipitoisuuden mukaan valkuaisen hajoamisesta ei ollut varsinaisesti säilööntyneessä rehussa merkkejä. Lopputuloksena herne-vehnästä tuli hyvin säilyvää ja maittavaa rehua.

Herne-vehnä	Yksikkö	Raaka-aine	Säilötty
Kuiva-aine	g/kg	191	357
Raakavalkuainen	g/kg ka	160	127
Sokeri	g/kg ka	121	26
NDF-kuitu	g/kg ka	504	447
D-arvo	g/kg ka	662	563
Muuntokelpoinen energia	MJ/kg ka	10,6	9
OIV	g/kg ka	87	68
PVT	g/kg ka	32	25
pH			3,9
Etikkahappo	g/kg ka		26
Maitohappo	g/kg ka		71
Ammoniakki-N	g/kg N		8
Syönti-indeksi			130

Herne-ohra pysyi muuttumattomimpana

Kokoviljasäilörehuvertailussa muutoin hieman heikosti pärjännyt herne-ohra käyttäytyi säilönnässä tasaisimmin ja pysyi laatumenetysten suhteen maltillisena muihin verrattuna. Herne-ohra menetti sulavuuttaan noin 50 g/kg ka, NDF-kuitua noin 70 g/kg ka, mutta säilytti valkuaisen muuttumattomana. Koska ohra oli viljoista nopein kehitykseltään, ja siten tuleentuneinta, voi tuleentumisasteella olla merkitystä esimerkiksi valkuaisen säilyvyyden kannalta. Kuten muitakin kokoviljarehuja, myös herne-ohraa tarkastellessa sen paras terä todennäköisesti menetettiin hapellisen käymisen vaiheessa.

Herne-ohra	Yksikkö	Raaka-aine	Säilötty
Kuiva-aine	g/kg	248	345
Raakavalkuainen	g/kg ka	111	119
Sokeri	g/kg ka	121	47
NDF-kuitu	g/kg ka	500	426
D-arvo	g/kg ka	656	605
Muuntokelpoinen energia	MJ/kg ka	10,5	9,7
OIV	g/kg ka	80	73
PVT	g/kg ka	-8	10
pH			4,1
Etikkahappo	g/kg ka		16
Maitohappo	g/kg ka		60
Ammoniakki-N	g/kg N		14

Kokoviljasäilörehukokeiden säilönnällinen tarkastelu vahvisti ennakko-oletusta, jonka mukaan ne ovat alttiita säilöntähävikeille. Kokeessa olleet paalit oli paalattu huolellisesti ja tiiviisti ja tästä huolimatta laatumenetyksiltä ei vältytty. Emolehmien kannalta laatumenetyksillä ei sinällään ole merkitystä, kunhan säilönnällinen laatu on muutoin kunnossa. Jos samoja rehuja tehtäisiin loppukasvatukseen tai maidontuotantoon, hävikit saavat aivan erityyppisen merkityksen. Hävikkien luonteet viittaavat ensisijaisesti hapellisen käymisen pitkittymiseen. Tätä voidaan välttää parantamalla rehun tiivistymistä esimerkiksi paalaamalla rehu kosteampana tai silputtuna lyhyemmäksi.

Tutustu hankkeen muihin julkaisuihin

 

Kirjoittajat: