Kaliumin louhintaa ja monipuolisia nurmiseoksia

Juuri päättyneessä Nurmet Rahaksi-hankkeessa tutkittiin monenlaisia nurmenviljelyn tehostamiseen liittyviä keinoja, kuten kaliumlannoituksen tarkentamista ja monipuolisia nurmisiemenseoksia. 

Viljavuuskalium ei kerro koko totuutta nurmen kaliumlannoitustarpeesta. Nurmiheinät louhivat tehokkaasti kaliumia myös maaperän vaikealiukoisemmista reservikaliumvaroista, jos varat vain ovat riittävät. Samalla viljelijä voi säästää selvää rahaa. Jos maaperän kaliumvarat taas ovat vähäiset, saadaan kaliumlannoituksella hyvä satovaste.  

Luonnonvarakeskuksen Maaningan ja Mikkelin toimipaikoilla toteutettiin vuosina 2015–2018 kaliumlannoituskokeiden toinen nurmikierto vuosina 2011–2014 toteutettujen kokeiden jatkoksi. Kokeessa korjattiin kolme satoa.

 Nurmelle annettiin   väkilannoitteena 0,   50, 100, 150 ja 200   kg K/ha/v, jaettuna   tasan ensimmäiselle ja   toiselle sadolle. Lisäksi   toinen puoli kokeesta   sai toiselle sadolle   väkilannoitteen lisäksi   lietettä 30 tn/ha   (jossa oli 75-107 kg   K/ha). Maaningalla   maan reservikaliumluo   kka oli hyvä (>2000   mg/l) ja   viljavuuskaliumluokka   tyydyttävä. Mikkelissä   reservikaliumluokka   oli tyydyttävä (1000-   2000 mg/l) ja   viljavuuskalium   mineraalilannoitetulla   osalla huono ja   lietelannoitetulla   osalla  huononlainen. 

Kummallakaan paikkakunnalla ei kaliumlannoituksella saatu satovastetta ensimmäisenä nurmivuonna 2016. Toisena ja kolmantena nurmivuonna kaliumlannoituksella saatiin sadonlisää, joka oli Mikkelissä parhaimmillaan 2330 kg ka/ha ja Maaningalla 720 kg ka/ha, kun lannoitukseen käytettiin pelkkää väkilannoitetta. Maaningalla lietteen kalium tai 50 kg K/ha väkilannoitekaliumia riitti kaikissa tilanteissa turvaamaan sadon. Mikkelissä tarvittiin toisinaan enemmän kaliumia, ja kaliuminpuutos näkyi selkeästi rehun matalana kaliumpitoisuutena. Suurimmat kaliumlannoitusmäärät nostivat Mikkelissä rehun kaliumpitoisuuden tarpeettoman korkeaksi. Kokeet osoittivat, että tyydyttävän tai sitä paremman reservikaliumluokan maat pystyvät tuottamaan hyvän heinänurmisadon suositeltua pienemmällä kaliumlannoituksella. Näin jopa silloin kun viljavuuskalium on punaisella. 

Seoksien viljely vaatii kehittynyttä pelisilmää 

Monipuolisilla nurmiseoksilla tavoitellaan satovarmuutta erilaisiin olosuhteisiin, mutta nykyisin myös hiilen sitominen maaperään lisää kiinnostusta monilajisiin seoksiin. Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat nurmipalkokasvit: apilat ja erilaiset mailaset. Seoksissa niin maaperä, lannoitukset kuin sääolot muuttavat lajikoostumusta. Nopeakasvuiset lajit ottavat niille suotuisissa oloissa helposti enemmän kasvutilaa, kuin mitä siemenseosta suunniteltaessa on ajateltu. 

Maaningalla toteutetaan parhaillaan laji- ja lajikeseoskoetta, jossa on neljä heinäseosta ja viisi palkokasviseosta. Heinäseokset saavat kolmelle sadolle 100+90+50 kg N/ha/v ja palkokasviseokset kahdelle sadolle 50+50 kg N/ha/v. Jo kokeen ensimmäisen vuoden tulokset osoittivat, että lajisuhteet muuttuvat jatkuvasti. Englanninraiheinää oli kylvöseoksessa 10-15 % siemenseoksen painosta (taulukko 1), kuitenkin molemmissa (H4 ja P5) englanninraiheinää sisältävissä seoksissa englanninraiheinän osuus oli odotettua suurempi kaikissa ensimmäisen satovuoden niitoissa . Suureksi kasvanut osuus voi jatkossa tarkoittaa suurempaa talvehtimisriskiä. Sekä ruoko- että nurminadan osuudet lisääntyivät jälkisadoissa, mikä voi kertoa niiden paremmasta kuivuudenkestosta ja jälkikasvukyvystä timoteihin verrattuna. Suurina määrinä nopeasti kehittyvät lajit, kuten englanninraiheinä ja ruokonata, alentavat seoksen sulavuutta jos korjuu tehdään seoksen myöhäisempien lajien rytmissä. Peltokierros ennen korjuuta onkin aina paikallaan. Kokonaissadon määrässä seosten erot johtuivat enemmän korjuukertojen määrästä kuin seoksen lajikoostumuksesta, sillä kolmeen kertaan korjattujen heinäseosten sadot olivat kahteen kertaan korjattuja palkokasviseoksia parempia (kuva 1). Heinäseosten kesken ei kokonaissadoissa ollut merkittäviä eroja. Palkokasviseoksissa monipuolinen seos (P5) tuotti kuitenkin 1000 kg ka/ha suuremman sadon perinteiseen (P1) seokseen verrattuna.  

Botaanisen koostumuksen määrityksessä heinä- ja apilalajit erotellaan toisistaan käsin. Sen jälkeen ne punnitaan ja kuivataan sekä lopuksi lasketaan ka-sadosta.