Itikka osuuskunta ja Lihakunta päättivät kahden miljoonan euron ylimääräisestä voitonjaosta

12.11.2021 15:00

Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan edustajistot kokoontuivat 11. ja 12.11. tekemään päätöksiä ylimääräisestä voitonjaosta. Osuuskunnan jäsenten tuotannon kannattavuus on kriisiytynyt lyhyessä ajassa vaikean satokauden ja muiden kohonneiden kustannusten johdosta.

Itikka osuuskunnan edustajisto päätti maksaa viiden prosentin ylimääräisen koron A-osuuksille. Lihakunnan edustajisto päätti maksaa viiden prosentin ylimääräisen koron A-osuuksille sekä 0,5 % ylimääräistä ylijäämän palautusta. Päätösten taloudellinen yhteisvaikutus on noin 1,9 miljoonaa euroa.

”Tuotantokustannusten nousu on ollut historiallisen kovaa etenkin kotieläinsektorilla kohonneiden rehukustannusten johdosta. Samaan aikaan energian, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten hinnat ovat karanneet käsistä,” toteaa osuuskuntien toimitusjohtaja Risto Lahti.

Eurostatin tilastojen mukaan lihan ja lihatuotteiden kuluttajahinnat eivät ole nousseet samassa suhteessa kuin muissa EU-maissa.

”Seuraavat vuodet tulevat olemaan erittäin haastavia koko kotieläinsektorin näkökulmasta. Tämän johdosta Lihakunta ja Itikka osuuskunta ovat päättäneet laittaa oman taseensa töihin jäsenistönsä puolesta. Olennaista kuitenkin on, että elintarvikkeiden kuluttajahinnat ja siitä tuottajille muodostuva osuus asettuvat sille tasolle, että vastuullisen, kotimaisen lihan saatavuus on mahdollista turvata myös tulevaisuudessa,” Lahti toteaa.

Korko maksetaan vuoden 2020 alun osuuspääomatilanteen mukaan. Ylimääräinen voitonjako maksetaan jäsenille 14.12.2021.

”Osuuskunnan jäsenten näkökulmasta on kuitenkin hyvä asia, että osuuskunnat ja niiden omistusyhtiö Atria Oyj ovat taloudellisesti vahvassa asemassa ja kykenevät toimimaan aktiivisesti haastavassa suhdanteessa. Lisäksi atrialaisen yhteisön merkittävät kehitys- ja investointihankkeet eri sektoreilla antavat haastavana aikana uskoa tulevaan,” Lahti päättää.

 


Ylimääräinen voitonjakoesitys IT 2021.JPG