”Omalla työllä niin hyvin kuin pystyy”

10.12.2021 12:10

teemajuttu 4_2021_nauta.jpg

Kolin tila on kehittynyt seitsemän vuoden aikana nipin napin elinkelpoisesta nautatilasta kehittyväksi ja kasvavaksi maatalousyritykseksi. Siinä on onnistuttu itse tekemällä, aktiivisesti tietoa hakemalla sekä soveltamalla opittua menojen hallitsemiseksi ja työtaakan keventämiseksi.

Ennen kuin veljekset Salomon ja Valtteri Koli tarttuivat Loimaalla sijaitsevan kotitilansa ohjaksiin, ei pankilla riittänyt uskoa pieneen nautakasvattamoon. Siksi ensimmäiset kehitysaskeleet ja uudistukset, kuten pihaton rakentaminen, piti tehdä täysin omana työnä. Itse tekemisen perinne ja sitä kautta menojen karsiminen, on jatkunut: Kaikki työt alkaen peltojen kunnostuksesta, viljelystä, rehunkorjuusta, eläintenhoidosta ja appeenteosta aina lannanajoon asti hoidetaan omin voimin.

– Vain rehusesongin ajaksi tarvitaan avuksi muutama ulkopuolinen apumies isän lisäksi, Salomon kertoo.

TARKKUUTTA JA KASVUA APEVAUNULLA

Vuodesta 2015 lähtien tilalla on ollut paikat 350 naudalle. Valtterin päävastuulla ovat ternivasikat ja Salomon hoitaa appeentekoa väli- ja loppukasvattamoon. Pyrkimys ruokinnan ja hoidon tarkkuuteen näkyvät niin tilan investoinneissa kuin paneutumisessa monilajisten nurmien perustamiseen.

– Itsekulkevalla apevaunulla on saatu päivittäin kolme tuntia työajansäästöä ja kun apetarkkuus on parantunut, olemme kirineet eläinten päiväkasvuissakin aika roimastikin. Vaikka investointi oli suuri, olemme saaneet katetta tuotantoon ja pystymme tulevaisuudessa huolehtimaan myös suuremmasta eläinmäärästä, veljekset kertovat.

Myös juottoautomaatit, piha-alueen asfaltointi, uusi lantala ja laakasiilot ovat auttaneet tehostamaan työajankäyttöä, säästämään kustannuksissa ja parantamaan hygieniaa.

– Rehu saadaan maatilalle, josta se on helppo käsitellä suoraan eläinten eteen eikä sitä tarvitse hakea talvella liukkaita teitä pitkin pellolta, Valtteri luettelee laakasiilojen tuomia etuja.

KUIN OMIA PELTOJA HOITAISI

Valtaosa veljesten hoitamista muutamasta sadasta peltohehtaarista ovatkin vuokrapeltoja, joilla he pyrkivät pitkäkantoiseen toimintaan ja jopa 10-vuotisiin vuokrasopimuksiin.

– Vuokranantajat suhtautuvat meihin suopeasti, sillä hoidamme vuokrapeltoja kuin omiamme, Salomon kertoo.

– Laitamme piiriojat kuntoon, kalkitsemme ja perustamme nurmen. Nurmiviljely tuo savipeltoihin möyheyttä ja multavuutta, ja huilivuosina viljelemme viljaa, Valtteri jatkaa.

Tilan kehityksen tukena veljeksillä on ollut jo vuosia tilitoimisto, sillä aivan kaikessa ei yrittäjänkään ole tarpeen kouluttautua ihan loppuun asti. Kirjanpidon ja tilinpäätöspalaverien ohella sähköisestä laskutuksesta on ollut suuri käytännön apu kasvavassa toiminnassa.

– Haluamme olla perillä siitä, mitä tehdään, mutta virheitä ei saisi tulla esimerkiksi laskujen maksussa. Nyt laskut ovat kätevästi meidän hyväksyttävissä, eikä samaa laskua voi vahingossa maksaa kahdesti, Salomon sanoo.

Kustannusten nousuun veljekset suhtautuvat maltilla.

– Ei tämä toiminta ole vuoden juttu vaan elämänmittainen juttu. Pitää tehdä omaa työtä ja tuotantosuuntaa niin hyvin kuin pystyy. Ei heitetä pyyhettä kehään tai vaihdeta teurastamoa kolmen vuoden välein.

 

”Virheitä ei saisi tulla esimerkiksi laskujen maksussa.”

 

KOLME VINKKIÄ:

  1. Peltojen lannoitusta voi jaksottaa varsinkin, jos se tehdään omana työnä. Kolin tilalla vain pieni osa lannoitetta laitetaan kylvön yhteydessä ja lannoitusta lisätään oraille, kun nähdään, onko viljaa tulossa ja mitkä ovat olosuhteet. Jos tilanne näyttää huonolta, ei lannoitusta jatketa ja osa lannasta jää varastoon seuraavaksi vuodeksi. Samaa tyyliä tilalla on sovellettu nurmiviljelyyn.
  2. Tietoa kannattaa hakea itsenäisesti sekä muilta tiloilta kyselemällä ja pienryhmätoimintaan osallistumalla. Kolin tilalla härkäpapu otettiin vehnän rinnalla nurmen suojakasviksi Liha-akatemian innoittamana, ja kokeilua on kokemuksen rohkaisemana tarkoitus jatkaa. Nurmi pääsee paremmin kasvuun ja se saa kehitettyä paremman ja tiheäkasvuisemman juurakon.
  3. Vuokrapeltoihinkin kannattaa panostaa. Esimerkiksi kivisaarekkeen poistaminen voi kannattaa pitkällä tähtäimellä, jos se helpottaa töitä ja säästää konetta törmäyksiltä. Moni kustannus osoittautuu kannattavaksi, jos sillä toiminnasta saadaan pitkäkantoista ja sujuvaa.

Lue myös muut teemajutut Atria Tuottajat 4/2021 -lehdestä alkaen sivulta 19