JV Mattilan tila

Tietoa tilasta:

  • Tilan isäntä: Jarkko Mattila 
  • Lisäksi tilalla työskentelevät kiireisinä aikoina myös Jarkon vaimo sekä lapset 
  • Tilan tuotantosuunta:Nautatila 
  • Jarkko toiminut tilan isäntänä vuodesta 1995, vasikkakasvatus vuodesta 2014. 

Jarkko Mattilan mukaan täsmällisyys, yksinkertaisuus ja kiireettömyys ovat tärkeimpiä arvoja tilan toiminnassa. 

Navetassa ei mennä kellon mukaan, vaan kotiin lähdetään sitten, kun työt on tehty. Eikä yritetä kikkailla liikaa. Siitä syntyy paras lopputulos”  

 Hyvä eläinaines on Mattilan mukaan yksi merkittävimmistä asioista vasikkatilalla, josta kiitos kuuluu vasikka-autojen kuljettajille. Lisäksi kiitosta luotettavasta ja toimivasta yhteistyöstä saavat Teemu Nieminen sekä Raimo Murtoniemi. ”Ilman molemminpuolista joustamista tämä olisi huomattavasti haastavampaa.” 

JV Mattila Oy_2

Tilalla käytetään paljon urakoitsijoita, mikä vaatii hyvää suunnittelua. Esimerkiksi rehunteko vaatii ennakointia, jotta rehu saadaan tehtyä oikeaan aikaan. Ennakoinnilla on onnistuttu luomaan toimiva kokonaisuus. 

 Tulevaisuudessa tilalla aiotaan jatkaa samalla kaavalla.  

”Olosuhteet on hyvät ja totta kai suurimpana toiveena on, että vasikoita riittää, jotta tätä työtä saa tehdä. Jarkko ei haaveile eläkkeelle jäämisestä.  

”Tykkään tästä ja toivon, että saan tehdä tätä niin pitkään kuin mahdollista.”