Munittamot ja hautomo

Munittamot ja hautomo

Munittamon tehtävänä on tuottaa haudontakelpoisia munia broileriketjuun. Hyväksytyt munat toimitetaan kahdesti viikossa Atrian hautomoon. Munittaminen on työvoimavaltaista ja hyvin vaativaa työtä. Tuotantoerä alkaa, kun eläimet siirretään tilalle nuorikkokasvattamosta. Siirron yhteydessä kukot ja kanat yhdistetään samaan laumaan. Laumassa on noin 10 % kukkoja. Tämä mahdollistaa hedelmöittyneiden munien tuottamisen. Emoerää munitetaan noin 40 viikkoa, jonka jälkeen linnut teurastetaan.

Laitteet sekä hallit pestään sekä desinfioidaan tuotantotauon aikana. Tauko on vuodesta riippuen 6-10 viikkoa. Yksi emoerä tuottaa noin 2,2 miljoonaa haudontamunaa.

Hautomo tuottaa sinne toimitetuista haudontamunista mahdollisimman suuren määrän laadukkaita broileriuntuvikkoja. Haudontaprosessi kestää kokonaisuudessaan 21 vuorokautta. Munittamoista tulleet munat ladotaan suunnitelman mukaan haudontakoneen vaunuihin. Vaunut siirretään hautomokoneisiin aamulla ensimmäisenä työvaiheena. 18 vuorokauden kuluttua munat käännetään kennoista kuorintakoreihin ja viedään kuorijakoneeseen. Kolmen päivän kuluttua untuvikot ovat kuoriutuneet ja valmiina laskettaviksi. Välittömästi kuoriutumisen jälkeen untuvikot kuljetetaan broilerikasvattamoihin. Hautomolla pestään ja desinfioidaan kaikki koneet ja laitteet untuvikkojen lähdettyä.