Tieto tukee strategian toteuttamista

01.06.2020 14:13

Digitalisaation vauhdittuessa tietoa on jatkuvasti enemmän saatavillaMihin me sitä tietoa oikeastaan tarvitsemme?  

Ruokaketjussa ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvät asiatväestönkasvu ja yhteiskunnalliset muutokset vaativat meiltä tehokkaampaa toimintaa vähemmillä resursseilla. Samaan aikaan kysynnän tulevaisuus on aiempaa heilahtelevampaa ja hektisempää kansainvälisillä markkinoilla.  

Lisäksi kuluttajan mieltymykset vaihtelevat ja vaatimukset kasvavat. Kuluttaja haluaa ruokaan liittyen entistä personoidumpaa lisäarvoa, jäljitettävyyden on oltava tarkempaa, ja saatavilla on oltava tietoa ruuan polusta ja sisällöstä muutenkin kuin tilan nimenä paketissa.  

Tulevaisuuden toimintaympäristö vaikuttaa siis vaativalta. Tietoa tarvitaan, jotta tuotanto on suunnitelmallisempaa ja ohjatumpaaTiedon avulla pystymme tekemään helpommin päätöksiä ja oppimaan tekemästämme.  

Toimintaympäristö vaatii meiltä myös nopeutta ja notkeutta tekemiseen, joten tiedon olisi tämän vuoksi oltava ennustavaa ja antaa meille signaalit tarvittaviin muutoksiin, ennen kuin suunta on lähtenytkään väärille urille. Uudet teknologiat tulevat auttamaan meitä näissä ongelmissa, mutta se vaatii meiltä myös osaamista ja investointeja. 

Kerätään tietoa, mutta mihin? 

Tietoa kertyy, kun asioita mitataan ja dokumentoidaan suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti. Suuri osa tästä tulee tehdyksi jo lakisääteisten vaatimusten kautta. Paljon tietoa kerääntyy myös eläinten välityksessä ja lopulta teurastamolla sekä Tuottajan työpöydälle tehtyjen kirjausten kautta.  

Näiden kaikkien avulla pystymme keräämään ja jalostamaan dataa raporteiksi, mittareiksi ja vertailuluvuiksi tuotannon kehityksestä. Lisäksi olemme pystyneet toteuttamaan jäljitettävyyden tilatasolle aina lihapakettiin asti.  

Uutta tietoa kerättäessä on tärkeää pohtia, miten yksityiskohtaista tietoa kannattaa kerätä ja mikä on olennaista. Analysointiinkin saamme tiettyyn pisteeseen asti apua erilaisista teknologioista, mutta lopulta kuitenkin ihmisen on tehtävä ajatustyö: mitä toiminnassa on kehitettävä ja miten. 

Mitkä ovat tavoitteesi ja millä niitä mittaat? 

Omassa toiminnassaan kannattaa pohtia, mitkä ovat ne oleellisimmat kriittiset menestystekijät, joita on seurattava jatkuvasti. Yksi tapa pohtia mittareita on jakaa mitattavat asiat erilaisiin tavoiteryhmiinkuten: taloudelliset tavoitteet, ulkoisen ja sisäisen tehokkuuden tavoitteet ja kehittämistavoitteet.  

Taloudelliset tavoitteet voidaan jakaa edelleen kannattavuuteen, vakavaraisuuteen ja maksuvalmiuteen. Ulkoisen tehokkuuden tavoitteilla kuvataan suhdetta toimintaympäristöönmitkä ovat oman tilan tavoitteet toimintaympäristön vaatimusten täyttämiseksi. Näitä vaatimuksia voivat olla esimerkiksi laadulliset tavoitteet kuluttajalta, Atrialta tai vasikan tai porsaan loppukasvattajalta. Sisäisen tehokkuuden tavoitteet liittyvät tilalla tapahtuviin prosesseihin ja panos-tuotos suhteeseen. Neljäs näkökulma, kehittämistavoitteet, jotka liittyvät tulevaisuuden menestykseen, ovat usein vaikeimpia määriteltäviä ja mitattavia.  

Kaikkiin näihin tavoitteisiin ei meillä Atria Tuottajilla ole tällä hetkellä mahdollisuuksia luoda mittareita ja vertailuarvoja, koska tarvittavia tietoja ei ole käytettävissä. Olemme kuitenkin erittäin mielellämme kehittämässä raportointia yhdessä tuottajien ja sidosryhmiemme kanssa 

Parhaillaankin on menossa kokeilu, jossa keräämme lihasikaloissa käytettyjä työtunteja eri työvaiheittain. Näin saadaan jatkossa erittäin tärkeää vertailutietoa tiloille, jotta voidaan jälleen löytää uusia hyviä työtapoja ja mahdollisuuksia säästää kustannuksissa 

Miten analysoit ja kehität? 

Itse miellän tiedolla johtamiseen aiemmin käsitellyt vaiheetpäätökset tavoitteista ja niiden mittaustavasta sekä sen jälkeen seurannan, analysoinnin ja konkreettisen kehittämisen. Nämä kaikki ovat tilan strategian toteuttamista. Jokainen varmasti toteuttaa näitä asioita eri tavoin ja nimenomaan itselle sopivalla tavalla. Aika ajoin on kuitenkin hyvä pohtia, tuleeko tiedoista otettua kaikki hyöty irtimitataanko oikeita asioita ja miten mittareiden seuranta muuttuu käytännön toimiksi tilalla. 

Kehityspäällikkö

Jaakkola Anna

040 573 7112

anna.jaakkola@atria.com

Digi- ja datapalvelut