Uusi-Mattilan tila 1/2023

01.03.2023 11:13

Uusi-Mattilan tilalla 9. - 15.1.2023

MAANANTAI

Rakenteilla olevassa emohallissa on valmiina katto ja lattiat. Halvempina pörssisähköpäivinä hitsataan portteja korjaamo käryten ja samassa sumussa maalataan päätylautoja punaisiksi. Poikimakautemme alkaa huhtikuun alussa ja silloin tarvitaan myös uutta hallia eläimille.

Tänään oli joululoman jälkeen ensimmäinen eskaripäivä. Tavallisesti Aili menee sinne taksilla, mutta tänään oli talviurheiluvälineitä vietäväksi, joten menimme omalla kyydillä.

Päivittäiset työt navetalla alkavat aamulla kahdeksalta pöytien siivoamisella ja kivennäisten jakamisella. Seuraavaksi jaetaan säilörehupaalit eri eläinryhmille ja kolataan uuden puolen parret. Vanhassa hallissa on vinokuivikepohja ja kaikissa vasikkapiiloissa ja poikimakarsinoissa kestokuivikepohja, niiden kuivitus on yleensä kahden päivän välein. Tarhoja ja sontakäytäviä putsaillaan jostain päin lähes joka iltapäivä. Tähän tulee viimeisen hallin valmistuttua säännönmukaisempi rytmi, jolloin koneiden pesemisen tarve vähenee. Illalla vielä työnnetään rehut lähemmäksi.

atria_nautatila_uusi-mattilan_tila_2023.jpgTilalla on käytössä paalirehu

TIISTAI

Maalaaminen on mukavaa hommaa, siinä suti liukuu ja ajatus lentää taustamusiikin tahtiin.

Kesän keinosiemennykset ovat vasta kaukainen ajatuksen siemen, mutta todellisuudessa alustava siemennyssuunnitelma pitää aina tehdä viimeistään joulukuussa, jolloin on Faban ennakkotilaussonnien tilausaika. Itse aloitan siementilauksen y-seksatun määrien arvioinnilla ja tilaan sitä vähintään puolelle lehmistä. Hiehoille sopivaa y-simmentalia on todella vaikea löytää, joten käytän niille jonkin verran y-lajiteltua angusta. Suuri intohimoni on valita parhaille lehmille parhaita sonneja. Niissä valikoima on viime vuosina ollut houkuttelevan hyvä, varsinkin saksalaisten osalta ja niitä tilaan aina liikaa 😊 Sitten vielä parhaille hiehoille soveltuvaa hieho-Simmentalia. Simmental on tasan kaksivuotiaana täysin valmis emoksi, kunhan olen muistanut ruokkia sen niin, että se on saanut hyödynnettyä komean kasvupotentiaalinsa. Siementä valitessa kannattaa ottaa huomioon sopivan suvun ja kasvutavoitteiden lisäksi myös isäsonnin nupous/sarvellisuus. Tilasin joulukuussa ison määrän annoksia, mutta taidan vielä vähän täydentää tilausta Y-Siemenen osalta. Sekä Semexillä että Faballa on varastossaan aina jotain y-lajiteltua sonnia, joka on pääasiassa tarkoitettu maitotilojen käyttöön, mutta sopii lihantuotantotarkoitukseen myös emotiloille.

Aililla on tiistai-iltapäivisin seurakunnan kerho naapurikylässä Tottijärvellä. Ja illalla mäenlaskua omissa lumikasoissa. Hitsasimme ja maalasimme iltamyöhään asti.

atria_nautatila_uusi-mattilan_tila_2023_1.jpgKahvitauko voisi tehdä hyvää tälle maalarille…. 😊

KESKIVIIKKO

Kaikki vasikkapiilot ja osa lantaloista on pullollaan eläimiä, jotta uudet eläintilat saadaan heti valmistuttuaan täyteen ammuja. Valtakunnallista nautashokkia ei olisi enää lisämausteeksi kaivattu. Pihvipuolella eläinliikenne on aiemmin toiminut moitteetta, tänä talvena myöhässä olevien kyytien takia puuttuvat tottakai myös rahat. Koska teurastamoiden välistä kilpailua ei Suomessa ole minun tuottaja-aikanani ainakaan enää ollut, olisiko nyt viimein aika ryhtyä rehtiin yhteistyöhön teurastamoiden välillä ja sitä kautta pyrkiä suoraviivaistamaan toimintaa koko ketjun hyväksi? Entä mitkä ovat sopimustuottajan oikeudet ja velvollisuudet? Voisiko joku sikamies tai kanamies tulla Liha-akatemiassa opettamaan emopuolelle kalenterin käyttöä? Voisiko koko ketjua ajoittaa paremmin siten, että jokainen tietäisi omat lastausviikkonsa etukäteen? Lupaan kasata kokoon nupillisen sonneja viikolle 41, jos niin sovitaan?

Ja Hei loppukasvattaja! Millaisia sonneja haluat ja koska? Voin tehdä täällä mittatilaustyönä sopivan kokoisia sonneja sopivan kokoisissa ryhmissä, sarvilla tai ilman! Ota yhteyttä 😊

Mummu huolehtii tavallisesti Ailista eskarin jälkeen, mutta nyt hänellä oli muuta menoa. Lähdimme jo iltapäivästä kotiin nauttimaan imurin tuhinasta. Make lähti tarvikekaupoille. Illalla oli vielä ohjelmassa aurausta.

atria_nautatila_uusi-mattilan_tila_2023_5.jpgEi mikään lehmäkuiskaaja…. Meillä eläimet ovat tottuneet monenlaisiin ääniin liikkeisiin 😊

TORSTAI

Emohallimme sijaitsevat vierekkäin ja yhdistyvät toisiinsa tarhoilla. On tarkoitus, että tammi-maaliskuussa eläimet ja niiden hoitajat pääosin märehtiä rouskuttavat ja valmistautuvat hektiseen poikimakauteen. Tänä talvena ohjelmassa on kuitenkin vielä runsaasti irtoaitasirkusta ja sontarallia.

Pyrimme rakentamaan itse niin paljon kuin mahdollista, mutta ihan kaikkeen ei repeä. Raksamies Matti tuli aloittelemaan päätyjen laudoitusta.

Eija Fabalta soitti ja kysyi, onko viime viikolla Lahisten kartanosta ostamillani alkiolehmillä kaikki hyvin? Ainakin päällepäin näyttävät siltä, toivottavasti myös jokainen kantaa nimenomaan alkiota! Poikimakausi on raskasta mutta antoisaa aikaa. Alkiovasikoiden ohella odotan erityisesti millaisia vasikoita tulee uusista tuontisonneista: Amadeus ja Gilmore, sekä viime vuonna jo lupaaviksi osoittautuneet Excalibur, Hiking ja Jack.

atria_nautatila_uusi-mattilan_tila_2023_2.jpgMakuuhalliin laudoitetaan päätyjä. Oikeassa nurkassa näkyvä rakennus on ruokintakatos.

PERJANTAI

Perjantai 13. päivä on hyvä päivä mennä laskettelumäkeen. 😊 Aili on kokeillut läheisessä Ellivuoren rinteessä laskettelusuksia jo muutaman kerran, viime talvena hän viiletti valjaissa isänsä avustamana. Tänä iltana tapahtui ahaa-elämys ja auraus-harjoitusten kautta meno alkoikin yhtäkkiä tuntua ihan oikealta laskettelulta! Osaan itse! Mikä ihana vapauden tunne!

Miten keski-ikäinen voisi vielä saavuttaa samanlaista oppimisen ja oivalluksen iloa? Mitä uusia puolia löydän omasta työstäni? Rakennusprojektin aikana olen päässyt harjoittelemaan hitsausta ja kaivurilla ajoa. Seuraavaksi pitäisi perehtyä kotisivujen tekemiseen.

atria_nautatila_uusi-mattilan_tila_2023_3.jpgVasikkapiilon aidan pujahduskoloja saa säädettyä sitä mukaa, kun vasikat kasvavat. Make on itse suunnitellut ja toteuttanut karsina-aidat, parret ja jopa juoma-altaat! Eli design by Markku tuotteita myös muualla kuin Hirvaskankaalla 😊

LAUANTAI  

Talvikuukausina varsinaiset karjanhoitotunnit tulisi pystyä pitämään minimissä. Rehuja voi jakaa kahden päivän annoksen kerralla, kunhan vain riittävä kivennäisten saanti toteutuu. Olemme tänä talvena kokeilleet vapaasti saatuvilla olevia kivennäispisteitä päivittäisen kivennäisten jaon lisäksi ja siten harventaneet pöydälle jaettavia kivennäisiä joka toiselle päivälle. Kun rehuja on edellisenä päivänä jaettu reilusti ja kuivitukset tehty, pääsee päivittäisissä hommissa parissa-kolmessa tunnissa jo pitkälle.

Iltapäivällä menin Physio Pilates-tunnille, joiden ansiosta olen onnistunut saamaan apua niska-hartiaseudun sekä lantion alueen jumeihin, kipuihin ja jäykkyyteen. Kuuluuko työhösi toispuoleisia liikkeitä, kuten kolaaminen, talikoiminen, painavan ämpärin raahaaminen? Kylmyys ja tuuli? Onko kuormainkoneen hytti rakennettu niin, että joudut kurkottelemaan kummallisesti joystickiä tai sitten vain et ole yhtä notkea kuin balleriinat? Suosittelen todella lämpimästi jotakin selkäjumppaa!

Aili ja Make menivät intoa puhkuen laskettelumäkeen.

atria_nautatila_uusi-mattilan_tila_2023_4.jpgVauhdin hurmaa

SUNNUNTAI 

Kummipoikani Mauno 14-v tuli aamusella kaveriksi ruokkimaan eläimiä, jotta ehdin tänäänkin venyttelemään. Iltapäivällä oli vielä kummityttömme Venlan 6-v synttärit.

 

Uusi-Mattilan tila, Nokia

Yrittäjät: Veera Jokinen ja Markku Antila, tytär Aili 5-v
Tuotantosuunta: Emolehmätuotanto: Pihvivasikoiden myynti, siitoseläinten myynti
Perustettu: Mattilan sukutilan historia tunnetaan vuoteen 1540 asti. Tila pilkottiin 1960-luvulla kahdeksan sisaruksen kesken, josta Uusi-Mattila nimisen osan nykyisen tuotannon olemme aloittaneet vuonna 2010, jolloin tilalla oli 23 emoa.
Eläinten/peltojen määrä: Keväällä 2023 poikii 190 emoa. Viimeinen makuuhalli valmistuu tämän kevään aikana, jonka jälkeen kokonaismäärä noin 235 emoa. Omaa peltoa 30ha, vuokralla 100ha. Sopimusnurmia 100-200ha.
Muuta: Maatalousrakentamiseen erikoistunut Markku on suunnitellut ja rakentanut kaikki tilan hallit vuosien 2010-2023 välisenä aikana. Eläinten arjesta huolehtii karjamestari Lotta Palokangas. Koko karja on kiimantarkkailun kohteena ja siemennän itse mahdollisimman suuren määrän eläimistä.

Lue muita viikko tilalla -tarinoita täältä