Poolan tila 3/2022

06.10.2022 09:42

”Syksyn koittaessa mietitään jo ensi kasvukautta”

Kun päivät kuluvat pellolla puidessa ja viljakuormia ajaessa sekä illat kuivaajalla, ei teknisiä ongelmia kaipaisi kukaan. Onneksi enimmät ohrat saatiin kuivumaan ukkossateiden aiheuttamista haasteista huolimatta.

Poolan tilalla 15.–21.8.2022

MAANANTAI

Elokuun puoliväli alkoi aurinkoisessa ja kesäisen helteisessä säässä. Eilen aloitettiin ohran puintia ja tänään puintityö jatkuu. Aamulla menin bordercollie Viuhkan kanssa päästämään aikuiset uuhet ja pässit yösuojistaan laitumilleen. Uuhet ja pässit on jo 5–6 vuoden ajan laidunkaudella pidetty öisin suojarakennuksissa alueellamme pyörivien susien takia. Seuraavaksi kävin katsomassa pihatossa, että karitsoilla on tarpeeksi rehua ja puhtaat vesikupit.

Arttu ja isä vaihtoivat sillä välin kuivaajiin uudet ohraerät kuivumaan. Kaksitahoista ohraa vaikuttaa tulevan hyvä ja laadukas sato, vaikkakin kulunut kasvukausi onkin ollut taas haasteellinen sään puolesta. On ollut väillä liian kuivaa ja välillä liian sateista.

Aamupuuron jälkeen lähdimme jatkamaan puintia Rudolle. Iltapäivällä kävimme kotona syömässä ja tuomassa viljakuormia. Kuivaajatkin olivat pysähtyneet, eli vaihdoimme uudet viljat kuivumaan. Elokuun ilta oli lämmin ja aurinkoinen, joten lähdimme vielä jatkamaan puimista. Myöhään kotiin tultuamme huomasimme, että toiseen kuivaajaan oli tullut häiriö öljypolttimeen ja kuivaus oli jäänyt kesken. 

A-Rehu_Poolan_tila_viljatila_2022_1.jpg

TIISTAI

Tiistai valkeni aurinkoisena. Eilisen kuivaajan poltinhäiriön vuoksi Arttu soitti poltinhuoltajalle, joka kävikin päivällä korjaamassa öljypolttimen toimintakuntoon. Aamun lammasaskareiden aikana Arttu kävi tankkaamassa ja rasvaamassa puimurin pellolla valmiiksi. Koko päivä vierähti pellolla puidessa ja viljakuormia ajaessa, sillä huomiseksi on sääennusteessa lupailtu vesisadetta. Ilta meni taas kuivaajilla viljaerien vaihdossa.

A-Rehu_Poolan_tila_viljatila_2022_3.jpg

KESKIVIIKKO

Harmaa ja vesisateinen aamu. Onneksi saatiin eilen Rudolla puinnit onnistuneesti loppuun. Tänään on tavanomaisten lammastöiden lisäksi ohraerien vaihtoa kuivaajille ja puimurin välihuoltoa. Illemmalla Arttu haki rehupaalikuorman ja minä lähdin kunnantalolle teknisen lautakunnan kokoukseen. Yöllä oli aika kova ukkonen ja sähkötkin katkeilivat välillä.

A-Rehu_Poolan_tila_viljatila_2022_2.jpg

TORSTAI

Aamulla siirrettiin Viuhka-koiran kanssa uuhet uudelle laidunlohkolle. Vettä sataa kuuroittain, eli tänään ei päästä puimaan. Kuivattavaa viljaa sen sijaan vielä riittää, joten kuivaajalla saa vaihtaa eriä tänäänkin. Lisäksi yhdistelmäpaalaajalle täytyi tehdä pientä huoltoa ennen pahnojen paalausta. Kuivurit eivät välttyneet ongelmilta tänäänkään, kun koko markilta katosivat sähköt yhtäkkiä. Onneksi paikallinen sähköasennusyrittäjä pääsi ripeästi paikalle korjaamaan sähkökeskukseen tulleen vian. Iltapäivällä alkoi taas ukkostamaan ja sitä kestikin pitkälle yöhön. Vettä satoi reippaat 20 mm. 

PERJANTAI

Aamun lampola- ja kuivaajatöiden jälkeen lähdin Tervajoelle ja Vaasaan hakemaan paalaajaan verkkoa ja muovia ensi viikon rehuntekoa ja olkien paalausta varten. Arttu tilasi ensi viikolle parille ohrakuormalle haun A-Rehulle. Pelloilla on kosteaa eilisen vesisateen jäljiltä, joten puinnit saa unohtaa tältä päivältä. Näin syksyn koittaessa tulee mietittyä jo ensi kasvukautta: mikä lajike menestyi hyvin, minkä viljelyä jatketaan ja missä lohkoilla, miten kasvinsuojelu on onnistunut, mitä lohkoja kalkitaan, mitkä kynnetään ja mitkä kevytmuokataan tai jätetään sängelle.

A-Rehu_Poolan_tila_viljatila_2022_5.jpg

LAUANTAI

Illalla ja yöllä oli taas kova ukkonen ja vesisade. Vettä satoi noin 16 mm. Viljat eivät ole vielä onneksi pahasti lakoontuneet. Tänään oli kuivureiden huoltoa ja viljaerien vaihtoa. Kierreltiin myös pelloilla kasvustoja tarkastellen. Vaikka pelloilla on paikoin märkyyttä niin ohrakasvustot ovat jo kuivahtaneet, joten lähdimme iltapäivällä puimaan Lounaalaan.

SUNNUNTAI

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena ja sumuisena. Vesisade oli alkanut jo yöllä ja tilakeskuksen vieressä virtaava Madesjoki ja sen laskuojat ovat alkaneet tulvia pelloille. Kuivaajaan vaihdettiin toistaiseksi viimeinen ohrasatsi kuivumaan. Toivottavasti ensi viikolle ennustettu epävakainen sää ei toteutuisi ja keli pysyisi poutaisena vielä pitkään. Tämän päivän sademäärä oli 22 mm. Elokuu on ollut sateinen ja kuitenkin myös melko lämmin. Kuun kokonaissademäärä tähän päivään mennessä onkin yli 130 mm. Toivotaan hyvää ja poutaista syksyä! 

 

ASIANTUNTIJAN SILMIN: Ensiluokkaisen laadukasta viljaa

Poolan tilan kanssa on ollut hienoa tehdä yhteistyötä jo muutaman vuoden ajan. Tilan historia lähtee monen vuosisadan takaa, jo vuodesta 1678. Yhteistyö sai alkunsa A-Rehun Herneenviljely-seminaarista, jonka seurauksena Arttu ja Anne-Mari alkoivat miettiä vaihtoehtoja myydä viljaa suoraan A-Rehulle ilman välikäsiä, paremman viljatilityksen toivossa. Yhteistyötä lähdettiin tiivistämään vuonna 2020 A-Rehun viljelysopimuksella, ja nyt tila tuottaa meille ohraa, kauraa ja vehnää. Uskon todella vahvasti, että toive paremmasta viljatilityksestä on toteutunut.

Tilan kanssa on ollut mutkatonta ja sujuvaa tehdä yhteistyötä, ja ajatuksia vaihdetaan aina pitkin satokautta puolin ja toisin. Vilja on aina ensiluokkaisen laadukasta. Poolan tilan kaltaiset viljatilat ovat meille äärettömän arvokkaita – hyvä vilja kun on aina perusta laadukkaalle rehulle.

Toivon kovasti, että yhteistyö tilan kanssa jatkuu vuosikymmeniä eteenpäin ja tiivistyy entisestään. Olisi hienoa päästä Artun ja Anne-Marin kanssa keskustelemaan kasvinviljelyn tulevaisuudesta, hyvistä käytännöistä ja vinkeistä, joita puolin ja toisin on löydetty. Näen myös tilassa paljon potentiaalia valkuaiskasvien viljelyn kehittämiselle.

Minulle on tärkeää, että kaikki pystyvät panostamaan ydinosaamiseensa – viljelijät viljelyyn ja me A-Rehulla kotimaisen viljan ostamiseen. Tämän mahdollistaa vain reilu ja rehti yhteistyö meidän ja tilojen välillä. 

Marttila Taneli

Hankintapäällikkö

Marttila Taneli

040 864 1476

Viljakauppa

 

MTY Poola, Laihia
Yrittäjät: sisarukset Arttu Poola ja Anne-Mari Poola

Tuotantosuunta: Viljatila. Tilalla viljellään pääasiassa ohraa, kauraa ja vehnää A-rehulle. Lisäksi on säilörehunurmea ja laitumia omille eläimille. Myös metsätalous ja koneurakointi työllistävät tilan väkeä.

Perustettu: Tila on perustettu vuonna 1678. Nykyiset yrittäjät ovat aloittaneet tilanpidon sukupolvenvaihdoksen myötä vuonna 2013.

Eläinten/peltojen määrä: Peltoa on viljelyksessä noin 190 hehtaaria. Lampaita on 80 uuhen katras, lisäksi keväisin syntyy karitsoja 120-150 kappaletta. Metsää on noin 200 hehtaaria.

Lue tilan edellinen viikko tilalla -tarina täältä