Kunnin tila 3/2022

05.10.2022 12:35

Kunnin tilalla 20. - 26.9.2022

TIISTAI

Tänään työn alla oli peltojen valmistelua syysvehnän kylvöä varten lautasmuokkaimella ja kiviä keräämällä. Tänä vuonna viljelijäystävämme urakoi syysvehnäkylvömme. Samaan aikaan käynnissä olevien puintien sekä päivittäisten kanalahommien takia olisi vehnän oikea-aikainen kylvö ollut hankala toteuttaa ilman ulkopuolista apua. 

Iltapäivällä ohranpuinti onnistui jälleen, ja saimme kaukaisimmat lohkomme puitua. Enää onkin jäljellä parin päivän puintiurakka. 

Atria_Kunnin_tila_siipitila_2022_1.jpg

KESKIVIIKKO

Keskiviikkoisin pojallamme on Tampereella kiekkokoulu, joten suuntasimme sinne koko perhe päivän töiden jälkeen. Illalla teimme vielä viimeisen varmistuksen, että kanaloissa on lämmöt riittävän korkealla ja muutenkin kaikki kunnossa torstaina ja perjantaina saapuvia tipuja varten. 

Atria_Kunnin_tila_siipitila_2022_8.jpg

TORSTAI

Aamulla työn alla oli untuvikkopaperin levitys kanaloihin sekä rehujen kantaminen paperille. Lattialla olevalta paperilta samana päivänä syntyneiden untuvikkojen on helppoa nokkia ensimmäiset rehut mahaansa. Untuvikot saapuivat puolen päivän aikaan sen jälkeen lähdimme yhdessä lounaalle. Iltapäivällä siirtelimme viljaa kuivurin siilosta kärryille, jotta viimeiset ohrat mahtuisivat kuivuriin ja siiloihin.

Atria_Kunnin_tila_siipitila_2022_2.jpg

PERJANTAI

Aamulla jatkoimme rehujen jakamista lattialla olevalle paperille. Kymmenen jälkeen uudet untuvikot saapuivat, ja näin saimme uudet elämänalut hoitaaksemme. 

Syksyllä puintiaikaan tulee säätietoja katseltua puhelimesta melkein jatkuvasti. Tämä perjantai oli melko sateinen, joten puinteja ei päästy jatkamaan - ehkä huomenna on parempi sää. 

Illalla menimme koko perhe katsomaan Tampereelle Nokia Areenalle jääkiekon SM-liigan paikallispeliä Ilves-Tappara. Ensimmäisessä erässä peli näytti melko hyvältä, mutta valitettavasti ottelun lopputulos ei ollut Tapparan kannalta mieluinen - ei vaikka poikamme kuinka kovasti koitti heiluttaa sinioranssia lippua katsomossa.

Atria_Kunnin_tila_siipitila_2022_5.jpg

LAUANTAI

Aamu alkoi normaaleilla rutiineilla, Antti meni kanalaan ja Essi talliin hoitamaan sekä liikuttamaan hevoset. 

Mukavan viikonloppuaamun jälkeen suuntasimme koko perheen voimin Mansen Mörinöille. Tämä on poikamme yksi suosikkitapahtumia. Mörinöillä eri maanrakennus-, kuljetus- ja maatalousalan myyntiliikkeet esittelevät kalustoaan asiakkailleen. Lisäksi tarjolla on monenlaista syötävää ja juotavaa. Mörinöiden jälkeen iltapäivällä oli puintikeliä, joten Antti kävi puimassa pari kärrylistä ohria. Näin saatiin taas kuivuri käyntiin. Illalla lämmitettiin vielä sauna ja katsottiin televisiosta Vain elämää. 

Atria_Kunnin_tila_siipitila_2022_4.jpg

SUNNUNTAI

Aamu oli jälleen sateinen, joten tänään ei ollut puintikeliä. Niinpä päätimme aamurutiinien jälkeen lähteä Perniöön kummityttömme syntymäpäiville ja samalla tutkimaan viljelijäkollegamme syyskylvöjen tuloksia. 

MAANANTAI

Aamurutiinien jälkeen kävimme yhdessä treenamassa pari hevosta maneesilla. Lounaan jälkeen Antti lähti Lapualle tekemään kauden viimeisiä ruiskutuksia.

Kunnilla vanhaisäntä Erkki ja työntekijämme saivat tänään viimeiset lohkot puitua. Sääolosuhteet ovatkin suosineet tänä vuonna, ja viljelyvuosi on nyt syysmuokkauksia vailla valmis. Pian voikin peltohommien osalta vetää hetken henkeä, jotta voi keväällä taas aloittaa uuden sesongin.

Atria_Kunnin_tila_siipitila_2022_7.jpg

 

Kunnin tila, Kangasala
Kangasalla kauniissa rantamaisemissa sijaitsevan Kunnin tilan historia ulottuu ainakin 1500-luvulle asti. Nykyinen yrittäjäpari Essi ja Antti Antila perheineen kasvattavat broilereita, harjoittavat kasvinviljelyä ja hoitavat tilan modernia ratsastuskeskusta. Essin isovanhemmat aloittivat broilerinkasvatuksen tilalla vuonna 1967. Kunni on Suomen vanhin toiminnassa oleva broileritila. Perheeseen kuuluvat Essin ja Antin lisäksi Armas-poika, Labradorinnoutajanpentu Jason ja 6 hevosta.

Lue tilan edellinen viikko tilalla -tarina täältä