Kunnin tila 2/2022

02.06.2022 13:09

”Aika lastata kanat kuljetukseen”

Kunnin tilan keväiseen viikkoon kuului vehnäsiilojen täydennystä, broileritilan tautisuojaustilanteen kartoitusta ja pitkä 35 000 kanan lastausoperaatio. Kevätaurinko toi tullessaan uutta energiaa ja onnistumisia myös tilan muuhun toimintaan. Viikonloppuna päästiin juhlimaan oman kahvilan harjakaisia ja rentoutumaan ennen uusia lastauksia.

Kunnin tilalla 4. - 10.4.2022

MAANANTAI

Antti vei aamulla poikamme Armaksen päiväkotiin ja siirtyi sitten kanalahommiin. Iltapäivällä saapui jälleen uusi rehukuorma, ja se purettiin samantien siiloihin, jotta rehuautomme pääsee taas keskiviikkona hakemaan uutta kuormaa Koskenkorvalta.

Essi palasi eläinlääkäriystävänsä kanssa perinteiseltä Equitana-messumatkalta Saksasta. Siellä pääsee näkemään alan uutuuksia, keskustelemaan muiden hevosalan ammattilaisten kanssa, seuraamaan valmennusnäytöksiä alan huipuilta sekä tekemään tarvittavia hankintoja. Maailman suurimmilla hevosmessuilla riittää nähtävää.

Kunnin tila-1.jpg

TIISTAI

Kanaloiden vehnäsiilot alkoivat olla tyhjiä, joten siirsimme kuivurin siiloista lisää itsekasvatettua vehnää kanoille nokittavaksi. Vehnää syötämme kanoille noin 15 % kokonaisruokinnasta.

Hevosilla oli tänään kengityspäivä. Kengittäjämme vuoli kaikkien hevosten kaviot taas optimaaliseen asentoon, ja aikuiset sekä treenissä olevat hevoset saivat uudet kengät suojaamaan kavioita liialta kulumiselta. Vielä jouduttiin ruuvaamaan kenkiin hokit estämään liukastumista, sillä lämpimästä kelistä huolimatta hevosten tarhat ja laitumet ovat yhä jään peitossa.

Kunnin tila-3.jpg

KESKIVIIKKO

Keskiviikosta tulikin oikea vierailupäivä. Ensimmäinen vierailu koski Tarikko-hanketta. Vapaaehtoisessa hankkeessa kartoitetaan tautisuojaustilannetta suomalaisilla broileritiloilla. Käynnin aikana keskustelimme tilamme tautisuojauskäytännöistä ja lopuksi teimme ulkokierroksen tilamme pihamaalla. Käynnin jälkeen saamme raportin tautisuojaustilanteesta tilallamme ja mahdollisia kehitysehdotuksia. Tämä oli erittäin hyödyllinen vierailu. 

Toinen vierailu liittyi hevosalan hyvinvointiblogiin nimeltään Ykkössijalla hevonen, jota Essi kirjoittaa yhdessä Laura Loivan kanssa. Blogihaastattelun kohteena oli tällä kertaa Kangasalan hevospraktiikan satulaseppä Jutta Luhtinen. Saimmekin koko klinikan tiimin kuvauksiin maneesillemme uutta blogitekstiä varten. On aina niin inspiroivaa saada haastatella muita hevosalan ammattilaisia ja jakaa tietoa eteenpäin.

TORSTAI

Kanakierto on jälleen siinä vaiheessa, että on aika lastata kanat teuraskuljetukseen. Antti paastotti kanat keskiviikkoiltana ja lastausporukka saapui tilallemme klo 3.30. Ensin joimme lastausporukan kanssa kahvit ja söimme vähän aamupalaa, minkä jälkeen aloitimme lastauksen klo 4.15. Ensimmäisen kuorman pitää olla valmiina tilalla klo 5.00. Tänä yönä lastasimme 35 000 kanaa, ja lastaus päättyi aamupäivällä klo 11.00. Lastauksen jälkeen tyhjensimme hallin lannasta ja veimme sen pellolle kasalle odottamaan jo nurkan takana olevia kylvöjä. Lopuksi kanala harjattiin vielä puhtaaksi odottamaan pesua.

Tänään oli hieno päivä ratsastuksellisesti, sillä Essi pääsi ottamaan ensimmäiset raviaskeleet yhdessä tallin yhden nuoren hevosen kanssa. Hevosten peruskouluttaminen on aina jännittävää ja herkkää aikaa, kun asioita tehdään ensimmäisiä kertoja. Tärkeintä on säilyttää rentous ja luottamuksen ilmapiiri. Kaikki sujui hienosti, ja selästä alas tullessaan Essi heitti ylävitoset Antin kanssa, joka toimi koulutushetkessä avustajana maasta käsin. 

Kunnin tila-4.jpg

PERJANTAI

Aamulla sammutinhuoltaja kävi tarkastamassa ja huoltamassa koko tilan palosammuttimet. Tämä on vuosittainen toimenpide, jolla varmistetaan, että sammutuskalusto on varmasti toimivaa ja ajanmukaista.

Työntekijämme on jo useamman päivän ajan auraillut innokkaasti pihateille sulanutta loskalunta pois kevään tieltä. Tänään asfaltti oli sula! Siitä tulee kyllä erityisen keväinen tunne, kun saa harjailla koneella pihat puhtaaksi hiekoitushiekasta ja sepelistä.

Kevään tulo on yhtä aikaa ihanaa ja toisaalta se aiheuttaa paljon lisätyötä. Lumen alta paljastuu kaikenlaista siivottavaa ja haravoitavaa. Aurinko ja lämpö kuitenkin voittavat ja antavat valtavasti lisäenergiaa työntekoon. Kevät on mahtavalla tavalla aina uusi alku, ja maatilalla eläessään sen tuntee todella vahvasti. 

Kunnin tila-2.jpg

LAUANTAI

Olemme rakentaneet ratsastusmaneesimme yhteyteen kahvilan, jossa voi viettää aikaa ja pitää tulevaisuudessa vaikka pienimuotoisia koulutustilaisuuksia. Tänään pidimme rakennusporukalle ja yhteistyökumppaneillemme kahvion harjakaiset. Kahvila on nimetty Cafe Kaarinaksi Essin jo poismenneen isoäidin eli Kunnin vanhan emännän mukaan.

Illan päätteeksi miehet suuntasivat vielä savusaunallemme, jota Essin isä oli lämmittänyt parin viime päivän aikana. Savusaunalla löylyttely ja tarinointi jatkui perinteisesti yömyöhään. 

Kunnin tila-6.jpg

SUNNUNTAI

Essi kävi aamulla viemässä hevoset ulos. Tämän jälkeen koko perhe söi rauhassa pitkän aamupalan. Sitten leikimme kaikki yhdessä poikamme Bruder-koneilla harjoitellen jo tulevan kevään kylvöjä.

Huomenna kananlastaukset jatkuvat. Vuorossa on kolme pienempää kasvattamoa, joten Antin ilta meni paastottaessa kanoja ja valmistautuessa seuraavan päivän lastaukseen. Essi kävi vielä illalla poikamme ja koiramme kanssa lenkillä. Rennon viikonlopun jälkeen on taas mukava aloittaa uusi viikko.

 

ASIANTUNTIJAN SILMIN: Omaa vehnää linnuille

Kunnin tila Kangasalan Sahalahdella on vanhin Suomessa toiminnassa oleva broileritila. Broilerituotanto tilalla aloitettiin vuonna 1967, ja kasvatustoimintaa on harjoitettu tilalla jo kolmessa polvessa. Vuosien varrella tilan toimintaa on kehitetty määrätietoisesti eteenpäin. Tilan nykyinen isäntäpari, Essi ja Antti Antila, ottivat vetovastuun tilasta vuonna 2019.

Sahalahdessa teurastettaville linnuille on asetettu keskipainotavoitteeksi 1 450 g (sopiva vaihteluväli on 1 400–1500 g), jotta asiakkaille saadaan sopivan kokoisia grillibroilereita. Kunnin tilalla tuohon painotavoitteeseen on osuttu hyvin, sillä kaikkien tämän vuoden teuraserien keskiarvo on 1 460 g. Syöttämällä vehnää tehdasrehun ohella säädellään lintujen kasvua ja edistetään myös linnun ruuansulatuksen toimintaa.

ELINTÄRKEÄ TAUTISUOJAUS

Tilalla pyritään panostamaan vahvasti myös tautisuojauksen kehittämiseen entisestään. Ketjumme broileritiloja käydään läpi tautisuojauksen osalta ETT:n käynnistämän Tarikko hankkeen puitteissa, ja Kunnin tilalla tehty hankkeen neuvontakäynti herätti isäntäparin miettimään tilan hygieniakäytäntöjä. Perusasiat ovat kunnossa, mutta aina löytyy yksityiskohtia, joita voi parantaa. Antin mukaan on hyvä, että tilan toimintaa katsotaan välillä ulkopuolisin silmin.

AIKATAULUTETTUA JA SUUNNITELMALLISTA TOIMINTAA

Broileritilan töiden suunnittelua helpottaa se, että kasvattaja saa tiedon untuvikkojen toimituspäivästä noin 5 viikkoa ennen untuvikkojen saapumista ja 10 viikkoa ennen teurastusta. Kun untuvikkosuunnitelma on tehty allekirjoittaneen toimesta Atrian Siipinettiin, alkaa Antti aikatauluttamaan seuraavan kasvatuserän toimenpiteitä: kuivikkeiden ja rehujen tilauksen, työvoiman untuvikkopäiville, kanaloiden pesut ja desinfioinnit ynnä muut. Tässä näkyy tilan järjestelmällinen tapa toimia.

Kunnin tilalta teurastamolle on matkaa 5 kilometriä ja ajoaikaa alle 10 minuuttia. Todellista lähiruokaa Pirkanmaalta!

Wiro Pekka

Alkutuotantopäällikkö

Wiro Pekka

050 308 3251

 

Kunnin tila, Kangasala
Kangasalla kauniissa rantamaisemissa sijaitsevan Kunnin tilan historia ulottuu ainakin 1500-luvulle asti. Nykyinen yrittäjäpari Essi ja Antti Antila perheineen kasvattavat broilereita, harjoittavat kasvinviljelyä ja hoitavat tilan modernia ratsastuskeskusta. Essin isovanhemmat aloittivat broilerinkasvatuksen tilalla vuonna 1967. Kunni on Suomen vanhin toiminnassa oleva broileritila. Perheeseen kuuluvat Essin ja Antin lisäksi Armas-poika, Labradorinnoutajanpentu Jason ja 6 hevosta.

Lue tilan edellinen viikko tilalla -tarina täältä