Kankaan tila 2/2019

"Broilerituotannon tuottavuus on mennyt hurjasti eteenpäin, mikä näkyy parantuneena kasvuna ja rehuhyötysuhteena."

Kankaan tilalla 22.4-28.4.

MAANANTAI

Sää: 15°C ja aurinkoista

Fiilis: 😊

Toinen pääsiäispäivä on laissa säädetty vapaapäivä. Pakolliset työt on kuitenkin hoidettava pyhinäkin, vaikka muutoin meillä pyritään ne vapaana viettämäänkin. Kanala muistuttikin kello 5:39, että vehnäsiilo meni tyhjäksi. Harvoinhan nämä hälytykset keskellä päivää sattuvat. Onneksi rehukoneen sai etähallinnan kautta ottamaan vehnää eri siilosta, joten sillä sekunnilla ei töihin tarvinnut sännätä. Kanalassa ei kummempia normaalien kierrosten lisäksi. Keskiviikon lastausta silmällä pitäen tuli laskeskeltua rehun riittävyyttä. Huhtikuussa harvemmin on myöskään tarvinnut käyttää koko ilmanvaihtokapasiteettia, mutta nyt ilmastointikoneita sai ottaa pois talvisäädöistä. Talvella kanalasta poistetaan pääasiassa kosteutta ja pidetään ilman laatu hyvänä. Kesäisin lämpötila on määräävä tekijä.

Iltapäivällä peltokierroksella esikoisen kanssa. Syksyllä kynnetyissä pelloissa routaa jo paljon vähemmän kuin kevytmuokatuissa. Syysvehnät näyttävät talvehtineen vaihtelevasti. Kevään yöpakkaset vaikuttavat olleen liikaa osalle syysvehnistä. Toiset pellot taas näyttävät erinomaisilta. Vehnää on tämän kevään kylvösuunnitelmissa ehkä normaalia enemmän, jotta omat vehnät riittäisivät pidemmälle. Toisaalta öljykasveista on viljelykierron takia tänä kasvukautena välivuosi.

maanantai_rajattu.jpg


TIISTAI

Sää: kesäisen lämmin

Fiilis: 😊

Tiistaina ohjelmassa oli Atrian tuottajatilaisuus Seinäjoella. Päivässä käytiin läpi tuotantoketjun nykytilaa ja tulevan kesän kuvioita. Tuottajia näytti olevan reilusti paikalla, eikä kevättöiden läheisyys aiheuttanut yleisökatoa. Broilerituotannon tuottavuus on mennyt 2000-luvun aikana hurjasti eteenpäin, joka näkyy parantuneina kasvuna ja rehuhyötysuhteena. Osaltaan kiitos kuulunee tuottajien ja lintujen lisäksi A-rehun rehutehtaalle, jossa reseptit on saatu hiottua kohdalleen. Hyvästä rehuhyötysuhteesta kiittää myös ympäristö, kun tuotantopanoksia ei mene ”hukkaan”.

Illalla tuottajatilaisuuden jälkeen otin maanäytteitä tutkimuskäyttöä varten. Tilamme on yksi Carbon Action hankkeen sadasta koetilasta, jossa testataan erilaisia keinoja hiilen sitomiseksi maaperään. Meidän tilalla testataan kerääjäkasvien käytön vaikutusta maan hiilivarastoihin seuraavan viiden vuoden aikana. Kuusi maanäytettä sai otettua melko reippaasti, jonka jälkeen vein maanäytteet kotiin jääkaappiin odottamaan lähetystä tutkimuksiin.

Lasten iltatoimien jälkeen lähdin vielä kanalalle paastottamaan broilereita. Huomiseen lastaukseen valmistautuminen alkaa lopettamalla rehun syöttäminen riittävän aikaisin. Tällä taataan hyvä elintarvikehygienia kuluttajalle. Kun kanalat oli vielä kierretty kanoja tarkkaillen, oli aika mennä nukkumaan muutamaksi tunniksi.


KESKIVIIKKO

Sää: t-paitakeli

Fiilis: 😊

Aamulla aikaisin takaisin kanalalle muun perheen jäädessä vielä nukkumaan. Muutaman tunnin yöunet eivät paljoa häirinneet. Kanalassa valmistelin lastauksen alkamista muun muassa nostamalla rehulinjoja pois lastauksen tieltä. Aamupäivällä alkoi sitten itse lastaus. Linnut käyttäytyivät rauhallisesti lastauksen aikana, vaikka sää olikin aurinkoinen. Allekirjoittaneella oli tosin tukalat oltavat kurottajan lasikopissa. Jälleen kerran tuli mietittyä sitä ilmastoinnin puuttumista… Kun viimeinenkin auto oli saatu lastattua, aloitettiin kuivapuhdistus saman tien. Koivulahden autosta taisi vielä takavalot näkyä, kun eläköitynyt isäntä jo kuormasi lantaa kärryille. Itselle lankesi lapiohommat. Ensimmäinen osasto saatiin tyhjättyä lannasta, kun oli aika lopetella. Mukava vielä nähdä vielä illalla lapsia ennen nukkumaanmenoa, kun aamulla tuli lähdettyä töihin niin aikaisin. Kotimatkalla kävin vielä tutkimassa yhden kevätvehnälohkon tilannetta. Yllättävän nopeasti oli pelto kuivanut. Kevättyökuume nousee…

keskiviikko_rajattu.jpg


TORSTAI

Sää: sopiva

Fiilis: 😊

torstai_rajattu.jpg

Aamu alkoi lannanajolla. Kanalan kuivikepehkut ajettiin suoraan pellolle odottamaan lannanlevitysurakoitsijaa. Kun lannat oli saatu pääpiirteittäin ajettua pois, oli vuorossa kasvattamoiden lakaiseminen. Pölyävän lakaisun aikana tuli testattua jättipuhaltimien toiminta tulevaa kesää ajatellen. Hyvin näyttävät pelaavan. Jättipuhaltimien testaaminen jo nyt tauolla tuo myös itselle mielenrauhaa, kun tietää olevansa mahdollisiin helteisiin varautunut. Oma aikansa meni myös huolto- ja sosiaalitilojen siistimiseen ja kasvattamoiden valmisteluun huomista pesuria varten.

 

torstai (2)_rajattu.jpg

Illalla kokoustettiin paikallisen maamiesseuran kanssa.

Omalla kohdalla tuotantotauossa parasta on se, että nukkumaan voi mennä tietoisena siitä, ettei kanalasta tule yön aikana hälytyksiä. Nyt kun kanalat on siistittynä ja valmiina odottamassa pesua, on nukkumaan erityisen mukava mennä.


PERJANTAI

Sää: Lämmin

Pesuri oli saapunut aamulla kuuden maissa pesemään ensimmäistä osastoa. Seuraavat kaksi osastoa on tarkoitus pestä tulevana maanantaina. Meillä on välillä ollut tapana pestä yksi kolmesta osasto itse, mutta nyt urakoitsija pesee kaikki. Sen verran on itsellekin kokemusta kanalan pesusta jo kertynyt, että urakoitsijan laskun maksaa aina mielellään varsinkin, kun on osaavat mukavat kaverit asialla ja työnjälki priimaa. Kiitos tilapesut J. Luomalle.

Pellot näyttivät sen verran kuivilta, että itse tuli haettua aamupäivällä kevättyökoneita kotipihaan ja huollettua koneita. Paripyörien asennuksesta sai hieman taistella kuluneiden paripyörien kiinnikkeiden kanssa, mutta muuten konekalusto oli hyvässä kunnossa talven jäljeltä.

Rengaspaineiden tiputuksen jälkeen oli aika sännätä pellolle. Syksyllä kultivoitu vehnäpelto oli sen verran kuiva, että sitä uskalsi alkaa muokkaaman. Reipas kymmenen hehtaaria tuli äestettyä kerta-ajolla. Pellon maalajit vaihtelevat sen verran, että pohdintaan jäi vielä tarkempi kylvöpäivä.

perjantai_rajattu.jpg


LAUANTAI

Sää: Lämmintä riittää

Kanalassa korjailtiin lämpöpattereita. Lämpölaajenemisen takia vesiputket olivat vuosien saatossa liikkuneet paikoiltaan ja nyt oli aika liikuttaa niitä konevoimalla takaisin. Kurottaja on hyvä apu tässäkin työssä. Iltapäivällä lannanlevitysurakoitsija ehti meille urakoimaan. Urakoitsijan saatua levityksen alkuun päästiin myös lantaa heti multaamaan. Äestystä riittikin iltaan asti ja kotona olin puoli yhdentoista aikoihin.

lauantai_rajattu.jpg

SUNNUNTAI

Sää: keväisen kolea

Sunnuntai aamupäivä oli lasten kanssa touhaamista. Esikoinen on oppinut vauhdikkaaksi potkupyöräilijäksi ja tänään tehtiinkin useamman kilometrin pyörälenkki leikkipuistoon. Sää oli jo kovasti viilentynyt alkuviikosta, mutta lasten vauhtia se ei hiljentänyt.  Vaikka sunnuntaisin ei töitä pyritä ylimääräisiä tekemään, niin tänään piti päästä kylvökonetta testaamaan. Kiertokokeiden jälkeen pellolle ja kylvökausi on tänä vuonna aloitettu huhtikuussa!

Olen neljännen polven viljelijä ja toisen polven broilertuottaja. Broilereiden lisäksi tilallamme viljellään viljaa ja öljykasveja. 

Tuotantosuunta: Broilerituotanto 
Perustettu: 1916. Broilereita vuodesta 1990. 
Eläinten määrä tilalla: 36000 
Muuta erityistä: Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.