MAANANTAI 11.11.
Scania-lavetti on Rasvamonttu Oy:ssä huollettavana ja korjattavana. Yrittäjä Ville soittelee aamusta että onko autolla kiire koska heille on tullut viikonloppuna kiireellisempiä tapauksia. Kerron että ei hätää koska oma kaivuri on siirretty viikonloppuna seuraavalle työmaalle ja siirtoa ei ole hetkeen tiedossa.
2. Henkilöauton katsastus täytyisi hoitaa ja huollan autoa sen verran että luulisin sen menevän läpi.
Varaan nosturiautoaikaa huomiselle että elevaattoritornin katto saataisiin asennettua ennen talvea sillä nyt on luvattu lähes tyyntä.
Varaan Paten avuksi nostohommiin ja sovitaan että auto tulee klo 10.
Asiakkaan kaivutyöpaikalla on koneen kuljettaja asiakkaan toimesta eli kone on vuokralla. Soitan kuljettajalle ja hän kertoo homman alkaneen hyvin ja ongelmitta.
TIISTAI 12.11.
Aamulla nosturiauton yrittäjä soittaa että kuljettaja on sairastunut ja voi olla että aikataulu myöhästyy.
Menen katsastusaseman auettua näyttämässä henkilöautoa jonka molemmat etupyörän laakerit hylätään.
Varaosakaupasta ei löydy kuin yksi laakeri ja toisen saa vasta huomisaamuksi.
Kun tulen kotiin Pate ja Isä ovat tulleet ja aletaan valmistella katon nostotyötä ja laitetaan nostokoriauto asemiin jotta työ sujuu jouhevasti.
Lopulta nostotyö joudutaankin suorittamaan toisen yrittäjän toimesta ja nosto alkaa klo 12. Katto saadaan asemoitua ja huomataan että onhan sitä vielä leikatttava vähän kulmahiomakoneella maassa joten katto käytetään alhaalla ja muutostyön jälkeen sen asennus onnistuu melko kivuttomasti.
Käyn katsomassa kaivutyömaata ja homma on yhtä murskekuormaa vaille valmis. Autan asiakasta tilaamaan sopivaa mursketta ja sovitaan että kun se huomenna tulee niin siirrän koneen omalle työmaalle jonne voin siirtää sen ajamalla.
Illalla soitan bändikaveri Sepolle että onko rengassesonki miten pahasti kesken että voisinko illalla käydä kokeilemassa toisen etupyöränlaakerin vaihtoa sillä hänen autotallissa on henkilöautonostin ja työskentely on mielekkäämpää lämpimässä kuin tunkin varassa omassa kylmässä hallissa.
Sepon autotalliin sattuukin tulemaan puolet kylän aktiivi-isännistä ja remontti alkaa muistuttaa torikokousta. Toisaalta useampi käsipari tarvitaankin jumiutuneiden tukivarsien irroittamiseen. Lopulta iltayhdeksältä toinen laakeri on vaihdettu.
Käyn hakemassa aamulla toisen laakerin kaupasta. Pate on hommissa Sepon sahalla mutta joutaa sieltä avuksi tukivarsien irroittamiseen iltapäivällä.
Käyn välissä katsomassa kolmea eri kaivuhommaa johon olen luvannut tutustua. Talven alkamisen aikataulu on arvoitus joten kaikille annan hyvin epävarman arvion homman kustannuksista seka aikataulusta.
Toisen puolen laakerin vaihto meneekin nopeasti kun eilen illalla on hankalien osien menetelmät harjoiteltu. Ehdin katsastusasemalle juuri ennen sen sulkeutumista ja autolle saadaan taas vuosi ajoaikaa.
TORSTAI 14.11.
Käyn katsomassa yhtä taimikonhoitokohdetta ja samalla keskusten talven lumenauraussopimuksesta yhden uuden metsäfirma-asiakkaan kanssa puhelimella.
Ville soittaa Rasvamontulta että Scania on muuten valmis mutta ohjauksen simpukka pitäisi vaihtaa eikä osaa löydy juuri mistään. Sovin että haen sen välillä ajoon kun etsivät siihen osaa.
Asiakas soittaa nostokoriautosta koska hänellä on ongelmallisia pihapuita jotka pitäisi pätkiä latvasta käsin. Sovitaan palata asiaan ensiviikolla jos keli on suotuisa.
Kaivuasiakas soittaa että murskekuorma tuli mutta hänen kauttaan hankittu kuski ei pääse tasoittamaan sitä.
Menen illalla huiskimaan kalliomurskeet levälleen ja liippaan pinnan tasaiseksi.
Siirrän kaivinkoneen omalle maalle odottamaan seuraavaa hommaa.
PERJANTAI 15.11.
Käyn aamulla huoltamassa ja tankkaamassa kaivurin.
Siivoan huoltoautoa ensiviikon reissua varten jolloin Peltokasvifoorumin kokousten yhteydessä on tarkoitus tuoda yksi kuorma-auton nosturipukki tullessa jotta yhteen viljakärriin voisi liittää kappaletavaranosturin säkkien nostoon ensivuoden kylvöille.
Luvattu lunta ensiviikolla joten peitän polttopuuhäkkejä pressuilla ja illalla siirrän koneita tilakeskuksesta vuokrahalleihin talveksi.
LAUANTAI 16.11.
Valmistautumista matkaan lähtöön.