21.-22.11.2024 Seinäjoki Areena sekä Sokos Hotel Lakeus
Vuoden vaihteessa päättyvä Tuottava Emolehmä -kehittämishanke järjestää perinteeksi muodostuneen seminaarin emolehmätiloille. Luvassa on jälleen täyttä asiaa emolehmätuotannosta ja rentoa yhdessäoloa toisten tuottajien kanssa.
Tapahtumaan on saatu kaksi pääpuhujaa maapallon eri puolilta. Global Livestock Solutionsin PJ Budler on Yhdysvalloissa vaikuttava eteläafrikkalainen emolehmätuotannon huippuasiantuntija. Hän on kansainvälinen, kymmenissä maissa eri rotuja arvostellut näyttelytuomari, konsultti sekä keynote speaker. Kuulemme Budlerin esitykset molempina päivinä.
Perjantaina toisena pääpuhujana on Australiasta saapuva Deanna Sykes, Mawarra Genetics. Hän kertoo emolehmien jalostuksesta ja tuotannon tavoitteista Australiassa sekä perheen omalla tilalla. Keskustelussa on mukana myös hänen puolisonsa Peter. Mawarran laadukasta herefordainesta on tuotu myös Suomeen.
Lisäksi kuulemme molempina päivinä mielenkiintoisia puheenvuoroja kotimaisilta asiantuntijoilta.
Mukana on jälleen myös useita yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistavat tapahtuman huokean hinnan tuottajille. Tutustu yhteistyökumppaneihin minimessuilla!
Ohjelma, torstai 21.11.2024, Seinäjoki Areena
9.00 Ilmoittautuminen seminaariin avataan Seinäjoki Areenalla
11.00 Lounas, Seinäjoki Areena
12.00 Seminaarin avaus, johtaja Sinikka Hassinen, Nautasuomi Oy
12.10 – 12.40 Kesä Laitumella! Laidunkauden yhteenveto. Tuottajat Marko ja Satu Allinen sekä Joona Piirala, sekä asiantuntija Johanna Näreranta ja kehityspäällikkö Essi Tahvola, Nautasuomi Oy
12.40 – 13.30 Atrian sonnihuutokaupoissa myytyjen siitossonnien tuotantotulokset, Tuottava emolehmä -hankkeen selvityksiä, tutkija Maiju Pesonen, Luke
13.30 – 14.30 Kahvitauko ja tutustuminen tapahtuman yhteistyökumppaneihin
14.30 – 15.30 Globaalin naudanlihantuotannon haasteet ja mahdollisuudet, PJ Budler, Global Livestock Solutions
15.30 – 16.00 Suomalaisen emolehmätuotannon taloudellinen benchmark, kehityspäällikkö Marko Jokinen ja asiantuntija Jaakko Ilkka, Nautasuomi Oy
16.00 – 16.30 Emotilan omatoiminen sorkanhoito, sorkkahoitaja Heli Gröhn, Hoof Care Finland
Illallinen, Sokos Hotel Lakeus, Ravintola Matador, alkaen kello 19
Ohjelma, perjantai 22.11.2024, Seinäjoki Areena
9.00-9.05 Päivän aloitus, asiantuntija Johanna Näreranta, Tuottava Emolehmä -hanke
9.05-9.30 Yhteistyökumppaneiden puheenvuorot
9.30 – 11.00 Näkökulma kannattavuuteen: Toiminnallisesti tehokkaiden eläinten valinta, PJ Budler, Global Livestock Solutions
11.00 – 12.00 Lounas
12.00 – 13.30 Mawarra Geneticsin ja australialaisen emolehmätuotannon jalostustyön tavoitteet, Deanne Sykes, Mawarra Genetics
13.30 – 14.00 Visio Suomen emolehmätuotannosta 2034, kehityspäällikkö Susanna Vehkaoja, Nautasuomi Oy
14.00 Päätössanat, kehityspäällikkö Marko Jokinen, Nautasuomi Oy
14.10 – 15.00 Kahvit ja kotimatkalle
Ilmoittaudu seminaariin viimeistään perjantaina 8.11.2024! Ilmoittautuminen on sitova ja osallistumismaksu 80 € (sis.alv) maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä Lyyti-järjestelmän kautta.
Tapahtumaan liittyviin tiedusteluihin vastaa hankevetäjä Johanna Näreranta, puh. 050 598 2615, johanna.nareranta@atria.com.
Oikeus muutoksiin pidätetään.
Majoittuminen Huomaa, että majoittuminen varataan erikseen itse! Tapahtumajärjestäjinä olemme sopineet Sokos Hotel Lakeuden kanssa (Torikatu 2, Seinäjoki) majoituskiintiöstä seminaariin osallistuville. Kiintiö on käytettävissä 14.11.2024 asti, ilmoita varatessasi tunnus BEMOT.Standard-luokan huoneet:
Varaukset netistä: www.sokoshotels.fi/seinajoki/lakeus, tai suoraan hotellista: Original Sokos Hotel Lakeus, puh. 010 7648 000, tai sähköpostitse lakeus.seinajoki@sokoshotels.fi. |
Tuottava Emolehmä -hanketta toteuttavat:
Kiitämme Emoseminaarin yhteistyökumppaneita!