HUOLTOVARMUUS

Tavoitteena ruokkia Suomen kansa

13.06.2022 09:55

Tuoma Kuhmonen 2022 Henkilökuva DSC_4021_lo.jpg

Ruokajärjestelmää ei omista kukaan. Siksi mikään taho ei voi yksinään päättää kehityksen suuntaa. Vielä jonkin aikaa sitten keskustelussa korostuivat ympäristö- ja terveysajattelu, nyt puheisiin ovat nousseet huoltovarmuus ja omavaraisuus. Onko se merkki suunnanmuutoksesta? 

Ruokajärjestelmällä on sekä historiallisesti että globaalisti yksi tarkoitus: ruokkia oma kansa kaikissa olosuhteissa. Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Tuomas Kuhmosen mukaan se on syy siihen, miksi valtiot ja kansakunnat pyrkivät pitämään paikallisesta ruokajärjestelmästä huolta, ja miksi maatalouspolitiikka on ylipäätään olemassa.  

– Vastuuta ruokajärjestelmästä ei käytännössä haluta eikä edes voitaisi ulkoistaa toisten kontolle. Pitkään hyvin toiminut maailma on kuitenkin sokeuttanut meitä ruokajärjestelmän haavoittuvuuksille. Sen tarpeellisuudesta on voitu olla montaa mieltä, kun ei ole ollut uhkaa päällä, Kuhmonen kiteyttää. 

KEHITYS ETENEE SYKLEITTÄIN

Ukrainan sodan vaikutusten ja alkutuotannon panoskustannusten kasvun myötä Suomen huoltovarmuus on noussut julkiseen keskusteluun. Kuhmonen on vaimonsa Irene Kuhmosen kanssa tutkinut suomalaisen maatalouden kehitystä 700 vuoden ajalta ja todennut sen etenevän sykleittäin. Jokaista murrosta on edeltänyt syvä kriisi, joka on pakottanut nopeaan muutokseen. Ja joka kerta ruokajärjestelmä on järjestäytynyt jonkin uuden asian ympärille. 1860-luvulla karjataloudessa alkoi nopea nousu nälänhädän jälkeen, ja 1900-luvun alussa murros toi tullessaan ensimmäiset fossiiliset tuotantopanokset. Sotavuosien jälkeen kuvioihin tulivat laajasti koneet ja fossiiliset polttoaineet, joilla maataloustuotanto irrotettiin maan ja lannan antamasta luontaisesta tuottokyvystä. 1990-luvun laman jälkimainingeissa puolestaan mentiin EU:hun ja globaaleille markkinoille. Onko nyt vallitseva maatalouden kriisi riittävän syvä suomalaisen ruokajärjestelmän seuraavalle murrokselle? 

– Ainakin murroksen edellyttämiä ”aineksia” alkaa olla kasassa, sanoo Kuhmonen. 

TULEVAISUUSKUVIA JA HAAVOITTUVUUKSIA

Kuhmonen on tällä hetkellä osallisena parissakin tutkimushankkeessa, joiden tutkimuskohde ja kysymyksenasettelut osuvat hyvin päivän polttavaan huoltovarmuuskeskusteluun. Ruokavarma-hankkeessa tutkitaan systeemianalyysin keinoin ruokajärjestelmän haavoittuvuuksia ja niiden juurissyitä, kun taas Kotietu-hankkeessa odotetaan numerodataa Suomen kotieläintuotannon vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien täydennykseksi. Kuhmoset mallinsivat hankkeelle viisi vaihtoehtoista tulevaisuuskuvaa jo viisi vuotta sitten: kasvis-Suomi, ympäristö-Suomi, terveys-Suomi, huoltokyky-Suomi ja kotieläin-Suomi. 

Huoltokyky-Suomi on jo itsessään kiinnostava tulevaisuuskuva, vaikka laskelmat pellonkäytöstä sekä aluetalous-, ympäristö- ja ulkomaankauppavaikutuksista ovat vielä kesken. 

– Huoltokyky-Suomi tai sen tyylinen muoto voisi hyvinkin olla se, jonka mukaan politiikkaa alettaisiin reivaamaan. Kotietu-hankkeessa eri tulevaisuuskuvien todennäköisyyteen tai toivottavuuteen ei kuitenkaan oteta kantaa, vaan pyritään lisäämään ymmärrystä siitä, mihin voidaan päätyä, jos lähdetään vahvasti johonkin tiettyyn suuntaan, Kuhmonen kertoo. 

HUOLTOKYKY-SUOMI VS. NYKY-SUOMI

Millaisessa maailmassa huoltokyky-Suomessa sitten elettäisiin? Vahvasti huoltokyvyn ympärille rakentuvassa tulevaisuudessa suurin muutos nykyiseen olisi laaja omavaraisuusajattelu.  

– Kaikenlainen tilojen ravinne- ja energiaomavaraisuus korostuisi politiikassa. Syntyisi tilaryhmiä, joilla on valkuaiskasvien ja oman energian tuotantoa. Myös luomumaiset tuotantotavat lisääntyisivät, sillä ravinneomavaraisuus edellyttäisi fossiilipanoksista ja mineraalilannoitteista luopumista. Täysi panosomavaraisuus tuskin onnistuisi torjunta-aineiden tai kaluston osalta jatkossakaan, Kuhmonen kuvailee. 

Nykyhetkellä Suomen ruokajärjestelmä ei kuitenkaan ole järjestäytynyt erityisesti huoltovarmuuden ympärille. Yksi syy on se, että Kuhmosen mukaan Suomessa on pitkään ajateltu huoltovarmuuden syntyvän toimivista markkinoista.  

– Mutta kriiseissä on se ikävä puoli, että markkinat eivät silloin toimi. Kestävä huoltovarmuus ei siis voi perustua pitkällä aikavälillä kuin omavaraisuuteen. 

Ilmassa on murrosvaiheesta kieliviä merkkejä: yhteiskunnallinen keskustelu on kärjistynyttä, eikä keskustelussa piileviä ristiriitoja tunnisteta eikä tunnusteta. Jo tärkeät ympäristönäkökulmat ovat ristiriidassa keskenään.  

– Ilmastotavoitteet korostavat voimaperäistä alkutuotantoa pienellä pinta-alalla, kun taas maatalousluonnon monimuotoisuus korostaa laajaperäistä tuotantoa isolla pinta-alalla, Kuhmonen huomauttaa. 

Paajuttu_kuva.jpgKuhmoset mallinsivat Kotietu-hankkeelle viisi vaihtoehtoista tulevaisuuskuvaa jo viisi vuotta sitten: kasvis-Suomi, ympäristö-Suomi, terveys-Suomi, huoltokyky-Suomi ja kotieläin-Suomi. Lue lisää tulevaisuuskuvista: luke.fi/fi/projektit/kotietu sekä utupub.fi (hakusanalla ”Suomen kotieläintuotannon tulevaisuuskuvat”).

YMMÄRRYKSEN TASO

Maatalouden imagon ongelmana on ristiriita-asetelmien ohella ymmärryksen puute ruoantuotannon biologiasta ja taloudesta. Kuluttajien ostokäyttäytyminen ei kerro varsinaisen ymmärryksen tasosta. 

– Iso argumentti kotieläintalouden puolesta on lihan hyvä ravintoarvo. Jos taas siirryttäisiin voimakkaasti kasvisruokavalioon, se vaatisi, että dieettiä pitäisi säätää tarkasti ja tutkia, sopiiko se kaikille. Viljaa ja palkokasveja pitäisi syödä huomattavasti nykyistä enemmän.  

Laiduntavaa nautaa Kuhmonen kutsuu ”mobiiliksi huoltovarmuuskeskukseksi”. Nauta pystyy hyödyntämään nurmirehua, joka ei suoraan sovi ihmiselle, eikä sen ravinto ole satovaihteluiden varassa. Lanta yhdistettynä biokaasun tuotantoon vähentää ulkopuolisten tuotantopanosten tarvetta ja tukee paikallistaloutta.  

– Mutta jos tämän tyyppisiä asioita ei tiedosteta ja tunnusteta, ei myöskään mietitä, miten pitäisi toimia, jotta voidaan saavuttaa useita tavoitteita yhtä aikaa, Kuhmonen harmittelee. 

HALU, KYKY JA MAHDOLLISUUS ONNISTUA

Suomella on Kuhmosen mukaan hyvät lähtökohdat vastata ruoan tarpeeseen tulevaisuudessa. Peltoa on riittävästi omavaraiseen ruokajärjestelmään, sekä huippuammattitaitoa, teknologiaa, sopivia lajikkeita ja hyvää eläinainesta. Ilmastonmuutoskaan ei uhkaa pahimmalla mahdollisella tavalla.  

– Kriittisin tekijä on alkutuotanto: ilman sitä ruokajärjestelmä ei toimi, vaikka kaikki muut järjestelmän osat säilyisivät. Se edellyttää, että viljelijällä tai kotieläintuottajalla täytyy olla halu, kyky ja mahdollisuus onnistua, Kuhmonen tiivistää.  

Tutkijana Kuhmonen odottaa mielenkiinnolla, onko lähiaikoina alkamassa maatalouden murros vai onnistuuko nykyjärjestelmän hienosäätö.  

– Ratkaisuja kaikki odottavat. Niitä voi tulla monesta suunnasta: markkinoilta, politiikasta, teollisuudelta, viljelijöiltä tai tuottajilta. Toivotaan, että dominopalikoiden jono alkaa kaatua myönteiseen suuntaan. Tavalla tai toisella tämän kansakunnan ruokahuolto aina järjestyy.

 

KUKA?

Tuomas Kuhmonen 

KTT, MMM, agronomi, dosentti 

Ammatti: Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja sekä koneurakoitsija 

Kotipaikka: Entinen lypsykarjatila Vesannolla (Tuomas on kaksinkertainen seutukunnan konelypsyn mestari); nykyisin tilalla harjoitetaan pienviljelyä, metsänhoitoa ja koneurakointia. 

Perhe: Vaimo, neljä lasta, kaksi hevosta ja kaksi koiraa, Caterpillar-merkkinen kaivinkone.

 

RUOKAVARMA-HANKE:

  • Hankkeessa tutkitaan nykyisen ruokajärjestelmän haavoittuvuuksia. Tuomas Kuhmonen on tehnyt haavoittuvuuksien juurisyistä alustavia havaintoja: 
  • Pitkä historia hyvin toimivasta maailmasta: ”himmelin hienosäätöä”, mahdollistanut riippuvuuksien kasvun, sokeuttanut haavoittuvuuksille 
  • Vain 2 ½ kauppaketjua: vaihtoehdottomuus, vallan keskittyminen, vino kilpailuoikeus 
  • Vallankäytön näkymättömyys ja peittely, pelko estää kyseenalaistamasta 
  • Ruuantuotannon biologiasta, taloudesta, ihmislähtöisyydestä ja kulttuurista vieraantuminen 
  • ”Ei olla tarpeeksi tyytymättömiä” nykyhetkeen tai siihen, mihin ollaan menossa 
  • Tuki maksetaan omistamisesta (CAP ei edellytä ruuan tuottamista) – ei esimerkiksi typensidonnasta, huoltovarmuudesta, viljelykunnon tai monimuotoisuuden pitämisestä 
  • Ilmastonmuutosta kauhistellaan, mutta sen aiheuttajaan (fossiilitalous) ei puututa vaan mihin sattuu (esim. kotieläintalous) 
  • Tekno- ja ekoutopia tai -usko: ruuan tuottaminen ”tyhjästä”, ”kuormittamaton” tai ”kestävä” elämätapa, ylikoneistaminen jne. 
  • Systeemiajattelun puute sektoroituneessa, eriytyneessä, erikoistuneessa ja ideologisoituneessa maailmassa (esim. ilmastonmuutoksen syyt) – nyt pitäisi tavoitella monia asioita yhtä aikaa! 
  • Viher- ja vastuullisuuspesu; kuluttajien valta kasvaa mutta ymmärrys vähenee 

Tekijät: Turun yliopisto (Tulevaisuuden tutkimuskeskus), Jyväskylän yliopisto, E2 Tutkimus 
Rahoittajat: Maa- ja metsätalousministeriö (MAKERA), MTK 
Lisätietoa: ruokavarma.info 

Kirjoittaja

Laura Lindén, Kind Company

 

Syyllistetystä kuninkaaksi 

Ruoka on ihmisille ja eläimille välttämätön hyödyke aivan kuten happi ja vesi. Nykyiset kansakunnat ovat rakentaneet omaa ruokahuoltoaan vaihtelevalla menestyksellä ja oman maansa luonnonoloja parhaiten hyödyntäen. Maapallolla on viljavia ja hyviä kasvun alueita ja sitten taasen heikompia alueita viljelylle. Tämä on johtanut siihen, että ruokaa tuotetaan eniten siellä, missä siihen on parhaat edellytykset. Kaikki sivistyneet kansakunnat ovat kuitenkin pyrkineet vähintäänkin kohtuulliseen omavaraisuuteen ruoan osalta. Lisäksi maatalouden ympärille ja perään on rakennettu välttämätön tuotantopanosten ja jalostavan teollisuuden verkosto. Se verkosto on aikaa myöten rakentunut globaaliksi, keskinäisten riippuvuuksien järjestelmäksi. Tämä on mahdollistanut sen, että urbaani ihminen saa päivittäiset elintarvikkeensa näppärästi kaupan hyllystä ”korttia vilauttaen”. On syntynyt suuri harhakäsitys siitä, että ruoka tulee kaupasta. Ruuan toki saa kaupasta, kun sen eteen on tehty valtava työ, ennen kuin se on siellä nätissä paketissa.  

Tämä edellä mainittu on ollut jo pitkään suurille ihmismassoille näkymätön alue ja itsestäänselvyys. Ruuantuotantoa on poliittisesti tuettu lähes kaikkialla maailmassa ja näin sen saatavuus on voitu ulottaa myös tulotasoltaan heikompiosaisille. Se on varmistanut rauhan. Viime vuosina ruuantuottajaa on alettu syyllistämään mitä erikoisimmilla väitteillä. Pahimmat laukaukset väittävät ilmastonpilaajaksi ja maan monimuotoisuuden tuhoajaksi. Lisäksi maataloustuet saavat välillä poikkeuksellisen typeriä ilmaisuja aikaiseksi. Ikään kuin olisi viljelijän syy, että ruoka pitää tuottaa merkittävästi alle tuotantokustannusten.  

Venäjän hyökättyä Ukrainaan on virinnyt laaja keskustelu huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta. On kauhistuttavaa, että pitää syttyä sota, ennen kuin ymmärretään omavaraisuuden ja ruokahuollon merkitys. Kriisitilanteessa ruuan saanti ei ole itsestäänselvyys. Laajassa kansainvälisessä kriisissä sen saanti voisi loppua kokonaan. Onkin välttämätöntä, että poliittiset tahot ja kansakunta ottavat monta askelta eteenpäin ja nostavat maatalouden ja koko ruokahuollon tärkeimpien ylläpidettävien asioiden kärkilistalle. Maataloustuottajien syyllistämisen on loputtava. Tuottaja on kuningas, ilman tuottajaa meillä ei ole ruokaa. Ruokaturva on huoltovarmuuden keskeisiä asioita.  

Kirjoittaja

Reijo Flink
Toimitusjohtaja
Atria Tuottajat, A-Rehu, Nautasuomi

Lue myös muut atria tuottajat 2/2022 -lehden jutut täältä