”Nauta tarvitsee ilmaa, evästä ja pehmeyttä allensa”

IMG_1009_lo (1).jpg

Maltillinen kehittäminen ja ennakkoluulottomuus uusien tuotantomenetelmiekokeilua kohtaan kuvaa toimintaa Alatalon tilallaHyvinvoivat ja jaloistaan terveet sonnit ja hiehot myös kasvavat hienosti. 

Mika Lähdemäki on kasvattanut lihakarjasukutilallaan Nivalassa vuodesta 1988 lähtien. Uudesta hän on aina ollut kiinnostunut: aperuokinta otettiin käyttöön vuonna 1994, ja kolmivaihekasvatusta käynnistettiin ensimmäisten joukossa vuosituhannen alussa. Viimeksi kuluneen viiden-kuuden vuoden aikana lihanautojen loppukasvatukseen keskittyneellä tilalla on tehty muun muassa uutta navettaa ja laajennuksia. Samalla tuotannossa on panostettu toimenpiteisiin, jotka ovat parantaneet eläinten hyvinvointia ja näkyneet jopa kymmenien grammojen lisäyksenä päiväkasvussa.  

PAREMPI TERVEYS 

– Ritiläkasvattamoissa otettiin kuutisen vuotta sitten käyttöön kumimatot, osasto kerrallaanNiistä on vain hyvää sanottavaa. Jos eläimellä on jalkakipua, se ei pääse ylös eikä liukkaaksi kuluneella ritiläpalkilla yritäkään. Kumimatolla eläin saa tukevan pidon, ja vaivainenkin sonni pääsee itse kävelevänä sairaskarsinaan tai pahimmassa tapauksessa teuraaksi, Lähdemäki kertoo. 

 Kun tilalla vuonna 2013 suunniteltiin laajennusta, Lähdemäki tarttui suunnittelijan ehdotuksesta asiaan, joka oli lihakarjakasvattamoissa uutta; että koneellinen ilmanvaihto korvattaisiin painovoimaisella kennoilmastoinnilla.  

– Sonninavetassa ongelmana on kosteus, joten kävin tutustumassa talvipakkasella kasvattamoihin, joissa oli vapaailmastointi. Se vakuutti. Nyt ilma pysyy kuivempana ja karsinapinnat ovat kuivat pakkasella, kun lämpötilaa pystytään laskemaan. 

 Koneellisesta ilmanvaihdosta luopuminen on vähentänyt tilan eläinten hengitystietulehduksia. 

– On myös aika merkittävä juttu, että kun liki 10 puhaltimesta kytkettiin virrat pois, se tekee 20 000 kW sähkönsäästöä vuodessa ja pari tonnia rahassa, Lähdemäki lisää. 

 Enää kasvattamoissa eivät hurise ilmastointilaitteiden moottorit, joten myös paloriski on pienentynytTilalla on myös valaistuksen osalta alettu siirtyä kohti led-valaisimia, jotka käyttävät vähemmän energiaa ja kuormittavat siten vähemmän ympäristöä 

 Yövalot on jo vaihdettu led-valoiksi ja tarkoituksena on korvata loisteputkivalaisimia led-valoilla sitä mukaa, kun ne tulevat elinkaarensa päähän. 

KUNNON EVÄSTÄ

Nyt, kun tilan isännän opit nautojen hyvinvoinnin ja kasvun tekijöistä on käsitelty pehmeyden ja ilman osalta, jää jäljelle eväsAperuokinnan ansiosta kaikki tilan eläimet saavat Lähdemäen mukaan monipuolista ravintoa tasaisesti ja tarpeensa mukaan; vettä varten joka karsinassa on nipan lisäksi vesiallas. Siihen on Lähdemäen mukaan hyvä syy.  

–  Nauta on luotu ryystämään sen 1520 litraa, mitä se juo, eikä lirkkimään nipastaOnhan se parempi, että kaikki eläimet saavat nopeammin janonsa tyydytettyä. Sekin vaikuttaa kasvuun.  

 

Kun grammat on hyvät, myös eläinten hyvinvointi ovat hyvällä tolalla

 

KOLME FAKTAA:

  1. Kumimatto naudan jalkojen alla edistää eläimen jalkaterveyttä ja auttaa sitä liikkumaan itse, vaikka se ei ehkäisekään niveltulehduksille altistavia bakteereita (kuten Mycoplasma bovis).  
  2. Vapaalla ilmanvaihdolla lihanautakasvattamon lämpötila pystytään laskemaan 2–3 asteeseen, kun ei ole ihan pieniä vasikoita. Riittää, että vedet pysyvät sulana.  
  3. Loppuun palavan loisteputken kanta voi kuumentua vaarallisesti ja aiheuttaa paloriskin. LED-valot pienentävät paloriskiä ja kuluttavat vähemmän energiaa.