Tulevaisuuden lihantuotantoa määrittävät vaatimukset eläinten hyvinvoinnista ja ympäristökestävyydestä – sekä raha ja politiikka. Siksi tuotanto on erilaista eri puolilla maailmaa nyt ja tulevaisuudessakin.
Kanan osuus kasvaa maailmanlaajuisessa lihankulutuksessa, samalla kun muiden lihalajien osuus pienenee. Toisaalta lihan kokonaiskulutuksen ja myös muiden kuin siipikarjanlihan kulutuksen ennustetaan kasvavan.
Claus Deblitz, Craig Chibanda ja Mandes Verhaagh (kuvissa) esiintyivät liha-alan kansainvälisessä tapahtumassa Global Forumissa Seinäjoella kesäkuussa.
Claus Deblitz näkee suomalaiselle naudanlihalle vientimahdollisuuksia sen korkean laadun, kohtuullisen hinnan ja vihreän imagon vuoksi. Deblitz on Thünen instituutin apulaisjohtaja ja agri benchmarkin nauta- ja lammas- sekä sikaverkostojen koordinaattori.
Eläinten hyvinvointi ja tuotannon ympäristövaikutukset ovat asioita, joita ei tulevaisuudessa voi sivuuttaa.
– Turpeen käyttö kuivikkeena on ympäristöasia ja päästölähde. Se on nyt kuuma puheenaihe Saksassa, Deblitz sanoo.
Jos turpeen käytöstä luovutaan Suomessa, vaihtoehtoisten kuivikemateriaalien kehittämistä pitäisi tukea, hän toteaa.
Kehittyneiden maiden tehokkaan tuotannon mallit olisi pystyttävä saamaan myös kehittyvien maiden käyttöön niiden tuotannon kasvaessa jo ympäristösyistä.
Tuotantoa olosuhteiden mukaan
Deblitz ei halua laittaa erilaisia naudanlihan tuotantomuotoja ja -tapoja paremmuusjärjestykseen. Paras tuotantotapa riippuu paikallisista ympäristöolosuhteista ja taloudellisista realiteeteista.
Esimerkkinä on ruokinta. Maissisäilörehulla nauta voi kasvaa tehokkaammin kuin nurmisäilörehulla, mutta vertailu on suomalaisen tuotannon kannalta turhaa, sillä maissisäilörehuun perustuva tuotanto ei ole ilmasto-olosuhteiden takia vaihtoehto Suomessa, Deblitz sanoo.
Maidontuotanto taas on keskimäärin kannattavampaa kuin lihantuotanto, ja maitotiloilla syntyvät vasikat on käytettävä lihantuotantoon. Suomessa tuotannon perustuessa maidontuotantoon on vertailu liharotujen kasvatukseen turhaa. Deblitz sanoo maidon- ja lihantuotannon jakautuvan maailmassa ympäristön sekä taloudellisten ja poliittisten reunaehtojen mukaan. Suomessa yksi jälkimmäisistä on korkeat tuet.
Deblitz kertoo yllättyneensä Suomen korkeasta tukitasosta.
– Suomalainen tuotanto ei olisi pitkällä aikavälillä kannattavaa ilman nykyisiä tukia.
Hän kertoo havainneensa niin tutkimuksista kuin ruokaillessaan Suomessa, että erinomaista naudanlihaa voidaan tuottaa yhtä hyvin lypsyrotuisista naudoista tai risteytyksistä kuin liharoduista.
– Paljon on kiinni siitä, mitä tehdään eläimen lähdettyä tilalta: kuljetuksessa, teurastuksessa ja lihaa kypsytettäessä.
Jäljitettävää tuotantoa ilman antibiootteja
Craig Chibanda, Thünen instituutin maatalousekonomisti, tiivistää siipikarjatilan menestymisen riippuvan kolmesta tekijästä: untuvikkojen ja rehun laadusta sekä eläinten hoitokäytännöistä. Agri benchmark -verkoston vertailun tuloksien mukaan tyypillinen suomalainen broileritila menestyy hyvin näissä kaikissa.
– Suomalaiset tilat ovat EU-maiden kärjessä verrattaessa päiväkasvuja ja rehuhyötysuhdetta. Poikkeuksellista on, että lintuja ei harvenneta kasvatuksen aikana, Chibanda sanoo.
Agri benchmarkin siipikarjakonferenssista osallistujat saivat nimetä kaksi keskeistä suomalaista käytäntöä, jotka he haluaisivat viedä maihinsa. Ensimmäinen oli tuotanto ilman antibiootteja.
– Antibiootittoman tuotannon terveydelliset hyödyt tunnistetaan yhä paremmin, erityisesti antibioottiresistenssin riskin pieneneminen, Chibanda kertoo.
Toisena esiin nousi jäljitettävyys.
– Se voisi olla hyvin hyödyllistä monissa maissa, sillä se helpottaisi sairauksien jäljittämistä ja näin lisäisi kuluttajien luottamusta.
”Paras tuotantotapa riippuu paikallisista ympäristöolosuhteista ja taloudellisista realiteeteista.”
Chibanda korostaa, että kun siipikarjanlihan suosio jatkuvasti kasvaa ja väestö lisääntyy, tulee tuotanto kasvamaan myös kehittyvissä maissa. Tämä ilmiö vaatii tulevaisuudessa ympäristösäädösten vahvistamista ja tehokasta täytäntöönpanoa mahdollisten terveys- ja ympäristöriskien rajoittamiseksi.
Hännällä vai ilman?
– Afrikkalainen sikarutto pienensi sianlihantuotantoa Kiinassa ja muualla Aasiassa vuonna 2020, mutta tuotanto on palannut ennalleen. Nyt Aasia hallitsee sitä selkeästi, kertoo Mandes Verhaagh, Thünen instituutin sianlihantuotannon kilpailukyvyn tutkija ja agri benchmark -sikaverkoston projektipäällikkö.
Sianlihantuotanto on maailmanlaajuisesti kasvussa, ja tulevaisuudessa siinä törmätään entistä enemmän eläinten hyvinvointiin liittyviin kysymyksiin. Yksi merkittävimmistä, ja myös tuotannon kannattavuuteen selvästi vaikuttavista hyvinvointitekijöistä, on porsaiden häntien typistäminen. Suomalainen porsastuotanto näyttäytyy verkoston vertailussa kannattavana.
– Suomalaisen sianlihantuotannon kannattavuus paranisi entisestään, jos EU kieltäisi alueellaan häntien typistämisen. Tämä lisäisi tuotantokustannuksia muissa maissa ja tasoittaisi näin kilpailutilannetta. Verhaaghin laskelmien mukaan kustannus myytyä lihasikaa kohden nousisi noin 12–22 euroa lihasikavaiheessa.
Verhaag kiittelee suomalaisten työtä hännänpurennan vähentämiseksi.
– Olemme nähneet Suomessa monia porsaita ja sikoja, joilla on pitkät hännät. Teette Suomessa jo upeaa työtä.
Teksti: Hanna Pehkonen, Viestintätoimisto Selander KUVAT: Tuukka Kiviranta
Tulevaisuuden sianlihantuottaja
”John on länsieurooppalainen sianlihantuottaja tulevaisuudesta, vuodelta 2043. Hänen tilallaan on 800 emakkoa, ja tila tuottaa vuosittain lähes 30 000 lihasikaa. Ne kasvatetaan kolmessa eri yksikössä.
Johnin tulot ovat kaksi kertaa niin suuret kuin hänen isällään oli sianlihantuottajana. Hyvät tulot kertovat ruoantuotannon arvostuksesta. Asiakkaat pitävät tuottajan palkkaa reiluna korvauksena siitä, että tuotanto vastaa tiukkoja vaatimuksia, jotka hyödyttävät tuottajaa, eläimiä, tuotteita ja ympäristöä.
Johnin tila tekee tiivistä yhteistyötä asiakkaidensa kanssa, jotta voi vastata heidän erityistarpeisiinsa. Rehun hintojen vaihtelu aiheuttaa merkittäviä taloudellisia riskejä, jotka eivät jää vain tuottajan harteille. Tiivis yhteistyö tarkoittaa sitä, että voitot ja tappiot jaetaan ketjussa rehutoimittajan, tuottajan ja lihayhtiön kesken.
Eläinten hyvinvointi on parantunut 20 vuodessa merkittävästi. Porsaiden hännäntypistäminen, kastraatio ja hampaiden leikkaaminen ovat pikemminkin poikkeuksia kuin normaaleja käytäntöjä. Eläimillä on runsaasti tilaa ja virikemateriaaleja. Tuotantokustannukset ovat nousseet 25 prosenttia, mutta kuittaantuvat parantuneilla tuloilla – eläinten hyvinvointia vaaditaan ja siitä maksetaan.
Koulutetun työvoiman löytäminen on vaikeaa. Mahdollisimman suuri osa työstä on automatisoitu karsinoiden puhdistukseen ja eläinten käsittelyyn asti. Eläimiä seurataan monitorien, kameroiden ja mikrofonien avulla. Lisäksi eläimillä on siru, jolla ne tunnistetaan ja esimerkiksi niiden liikkumista, syömistä, juomista, sykettä ja ruumiinlämpöä seurataan.
Porsimiset on ajoitettu kolmelle peräkkäiselle päivälle joka kolmas viikko. Tietoon perustuva johtaminen ja eläinten parempi terveys ovat johtaneet matalampaan kuolleisuuteen ja parempaan rehuhyötysuhteeseen.
Johnin työntekijät käyvät suihkussa ennen kuin he menevät sikalaan. Eri osastolle siirtyessään he vaihtavat saappaita ja haalareita. Antibioottien käyttö on hyvin vähäistä bioturvallisuusvaatimusten ja automatisoidun eläinhavainnoinnin ansiosta.
Euroopan Unionin alueella tuotetaan vähemmän sianlihaa kuin 20 vuotta sitten. Tarkoituksena on tuottaa lihaa omiin tarpeisiin, ei niinkään vientiin. Korvia, häntiä ja sorkkia viedään niihin maihin, joissa niille on kysyntää. Lihaa ei tuoda, sillä EU:lla on korkeammat vaatimukset tuoteturvallisuudelle, eläinten hyvinvoinnille ja ympäristökestävyydelle kuin missään muualla.”
Kuvaa tulevaisuuden sianlihantuottajasta maalaili Rober Hoste, Wageningen yliopiston vanhempi ekonomisti sianlihantuotannossa ja InterPIGin puheenjohtaja.
Naudanlihan vienti suuntautuu Aasiaan. Kiinaan, Japaniin ja Koreaan viedään lihaa eniten Brasiliasta ja Argentiinasta. Euroopan mailla ei ole sijaa EU:n ulkopuolisessa maailmankaupassa. Deblitz arvelee, että vienti suuntautuu Aasiaan myös lähitulevaisuudessa. Afrikan-viennin hän uskoo kasvavan väestönkasvun myötä, mutta viennin olevan pääasiassa vähempiarvoista kuin Aasian markkinoille.
Aasia hallitsee siipikarjanlihan tuotantoa, mutta tuotanto kasvaa Kiinan lisäksi Brasiliassa, USA:ssa ja EU-maissa. Eläintaudit, eläinten hyvinvoinnin huomiointi sekä tuotannon vaikutus ilmastoon vaikuttavat siipikarjanlihan tuotantoon, kulutukseen ja kauppaan tulevaisuudessa.
Sianlihaa viedään Kiinaan. Suurimpina viejämaina erottuva Espanja ja Yhdysvallat. Vienti Saksasta loppui afrikkalaisen sikaruton vuoksi.
Teksti: Hanna Pehkonen, viestintätoimisto Selander